Jarmo Koski on lahjakas näyttelijä, mutta mitä hän on kansan
silmissä? Salkkari-Seppo, aina ja ikuisesti. Jos taviksena astut Big Brother
taloon, niin leima kulkee mukanasi samalla tavalla. Tuo samainen ajattelutapa
soveltuu myös politiikkaan. Kun kerran leimaudut jonkun silmissä poliitikoksi,
niin leima kulkee aina mukana. Ehkäpä sen vuoksi uskaltauduin vasta tällä
kuluvalla viikolla lähteä Keskustanuorten tapahtumaan haistelemaan ilmapiiriä.
Monilla tietysti tällaista kynnystä ei ole. Jos edes toinen
vanhemmista on jollain tasolla poliittisessa järjestötoiminnassa mukana, niin
onhan luonnollista, että tyttären/pojan on helpompi aktivoitua ja jonkinlaiset
perustiedot ovat jo ennen sitä olemassa. Jos taas vanhempien mielipide
poliitikoista on ”ei kiinnosta, kaikki ne
on roistoja”, niin kyllähän siinä jälkikasvukin sellaisia vaikutteita saa.
Omat vanhempani kuuluvat lähinnä tuohon jälkimmäiseen joukkoon.
Kaveripiiri ja poliitikoiden yleinen arvostus vaikuttavat
myös. Kun tehdään kyselyjä arvostetuimmista ammateista, niin poliitikot
poikkeuksetta sijoittuvat ihan sinne häntäpäähän. Tämä taas on omiaan
vaikuttamaan sellaisen ihmisen asenteeseen, jolla on aiemmin ollut
poliitikoista neutraali mielipide. Katsoessani läpi omien teini- ja
nuoraikuisuusvuosieni, voinkin todeta, että kaveripiirini on ollut hyvin
epäpoliittista. Aiheen esille ottaminen oli niissä porukoissa suorastaan tabu,
ja jos sen teit, niin aihe kyllä sivuutettiin hyvin nopeasti. Itsekin kuuluin
tuohon samaan sakkiin vielä vaikkapa kolmisen vuotta sitten ja kiltisti
noudatin tuota kirjoittamatonta sääntöä. Asiasta vaan ei puhuttu.
Oman ”poliittisen heräämiseni” voin ajoittaa melko tarkasti.
Se tapahtui kevättalvella 2011 eduskuntavaalien kampanjoinnin ollessa
kuumimmillaan. Seurasin vaaliväittelyitä televisiosta ja koin ”ahaa” elämyksen.
Nämä ihmisethän puhuvat sellaisista asioista, jotka koskettavat ja kiinnostavat
minua. Innostuin siinä määrin, että tutustuin suomalaisten puolueiden
perusarvoihin ja muodostin siltä pohjalta oman puoluekantani.
Sen jälkeen kun Katainen oli työllä ja tuskalla saanut
sixpack hallituksensa kasaan, niin itsellä seurasi sellainen hieman hiljaisempi
jakso. Seurasin kyllä poliittista uutisointia otsikkotasolla, mutta suurin
mielenkiinto tuntui tyrehtyneen. Tämä vaihe kesti noin vuoden. 2012
jälkimmäisellä puoliskolla innostuin asiasta ihan uudestaan ja tällä kertaa
palo oli kovempi kuin ennen. Aloin ihan tosissani harkitsemaan Keskustan
jäseneksi liittymistä ja tapahtumiin osallistumista. Edellä mainittu
leimautumisen pelko ja kaveripiirin epäpoliittisuus kuitenkin muodostuivat
esteeksi.
Tämän vuoden alussa sitten tein päätöksen, että vaihdan alaa
ja pyrin yliopistoon opiskelemaan. Helmikuussa sain sitten sen verran
aikaiseksi, että liityin Espoon Keskustanuoriin. Tapahtumissakin olisin käynyt,
mutta aina tuntui sattuvan työvuoro tai jotain muuta päällekkäin. Maaliskuussa
kun irtisanouduin työsuhteesta, ja tiesin muuton olevan tulossa, en enää nähnyt
hyödylliseksi lähteä Espoossa toimintaan mukaan.
Nyt kun onnellisesti pääsin sisään yliopistoon ja pikku
hiljaa olen kotiutunut Joensuuhun, niin lopulta uskaltauduin heittäytyä mukaan.
Pitkään siihen menikin. Yhdessä tutustumisillassa käyneenä en aio tehdä
lupauksia, että lähtisin hyperaktiiviseksi toimijaksi tuleviksi vuosiksi, mutta
ensikosketus oli ainakin ihan hyvä. Saattaa olla, että innostun asiasta
enemmänkin. Saattaa olla myös niin, että totean työmäärän liian isoksi ja
vetäydyn taustalle kuten tähän asti. Tässä vaiheessa en rehellisesti vielä
tiedä.
Yhteenvetona tästä voisi todeta, että itselleni kynnys
lähteä mukaan oli todella korkea. Voisin kuvitella, että en ole ainoa.
Vanhempien ja myöhemmin kaveripiirin asenteet voivat vaikuttaa huomattavan
paljon. Oma itsensä kannattaa kuitenkin olla. Jos miniatyyrien kokoaminen
kiinnostaa, niin lähde rohkeasti mukaan. Sama juttu politiikassa.
Loppuun vielä korostan, että politiikan osalta olen vasta ”kastellut
varpaani vedessä”, enkä toimi minkäänlaisissa luottamustehtävissä. Yllä
hajanaisia omia mietteitä aiheesta.
-Matti
