Kun Suomi katkesi kahtia

Eduskuntavaalien tulokset ovat puhuttaneet koko viikon. Paljon on puhuttu Suomen kahtiajakautumisesta. Maalaisjunteista ja Punavuoren punaviinin lipittäjistä. Vaalien selkeä voittaja Keskusta sai Helsingistä yhden ehdokkaan läpi ja hänkin oli todellinen politiikan superraskassarjalainen Olli Rehn. Tulevan hallituksen konkreettisia haasteita ovat talous, työllisyys, sote uudistus ja monet muut. Isoin henkinen haaste on kuinka muovata kahtiajakautuneesta Suomesta yksi kokonainen. Varmistikin ainoa keino on tehdä jäntevää politiikkaa, jossa huomioidaan myös pääkaupunkiseudun erityisasema. 

Itse olen kotoisin 2 500 asukkaan kunnasta Valtimolta, mutta olen asunut useita vuosia pk-seudulla Espoossa ja työskennellyt paljon myös Helsingissä. Välillä kerkesin asua myös keskisuuressa kaupungissa Joensuussa. Suomen kahtiajakautuminen ei ole myytti, vaan täyttä totta. Vaikka ihmisen perustarpeet ovat missä hyvänsä samat, niin kyllähän se arkielämä Espoossa on ihan erilaista kuin Valtimolla. Minä en halua lähteä sanomaan kumpi on parempi tapa elää. Henkinen koti tulee varmasti aina olemaan P-Karjalassa, mutta viihdyn hyvin myös Espoossa. Elämä on tyystin erilaista, mutta kummassakin on puolensa. 

Valmiita vastauksia Suomen yhtenäistämiseen ei ole. Se kun lähtee asenteista ja ennakkoluuloista, jotka tunnetusti muuttuvat kaikkein hitaimmin. Voikin olla, että ei siinä politiikalla ole mitään vaikutusta, vaikka kuinka tehtäisi tasapainoisia ratkaisuja koko maan hyväksi. Siltikään en haluaisi, että pääkaupunkiseudusta luodaan autonominen osa ja muu Suomi on reservaattia. Tuo oli tv-persoona Arman Alizadin ”hauska” vitsi twitterissä vaalituloksen selvittyä. 

Toivoa paremmasta täytyy kuitenkin olla. Nuorempi sukupolvi liikkuu paljon opiskelujen ja työn perässä sekä saattaa asua monellakin paikkakunnalla ympäri maata ennen asettumistaan aloilleen. Juuri heidän tehtävänsä on ymmärtää ja sisäistää se, että kyseessä ei ole kilpailu omia vastaan.

Ehdokkaan kova homma

On vaalipäivän aatto. Vaalisunnuntai itsessään on suojattu kampanjoinnilta, joten ehdokkaiden ja tukiryhmien työ on nyt tehty, enää vain odotellaan tulosta. Mietitäänpä hetki mitä kaikkea tuohon sisältyy. Ehdokkaan vaalityö on alkanut parhaillaan jo vuotta aiemmin, kun on päättänyt ensiksi pyrkiä ehdolle. Kaikki halukkaat eivät ehdokkaaksi pääse, joten sitä itsessään voi pitää saavutuksensa. 

Vaalityö vaatii rahaa. Tienvarsimainokset, banderollit, kahvit, tv-mainokset, internetmainokset, pullat, makkarat eivät vaan ilmesty tyhjyydestä, vaan niistä on maksettava. On myös oltava jatkuvasti esillä ja järjestettävä erilaisia tilaisuuksia. Tilavuokrat esimerkiksi kauppakeskuksissa eivät halpoja ole. Kampanjointiin tarvitsee auton, joka syö polttoainetta. Joissakin vaalipiireissä kuten Lapissa tai Savo Karjalassa parin kuukauden kampanjan aikana kilometrejä tulee mittariin saman verran kuin ”normaalilla” ihmisellä vuodessa. Omaa rahaa kampanjointiin täytyy laittaa ja tässä 10 000€ on vielä varsin pieni summa. 

Suurin osa ehdokkaista ei voi laittaa omaa elämäänsä pauselle kampanjan ajaksi, vaan heidän on normaaliin tapaan käytävä myös päivätöissä. Vaalien alla muutaman kuukauden ajan jokainen pienikin vapaahetki menee kampanjointiin muodossa tai toisessa. Torilla makkaraa jakamassa, mielipidekirjoituksia laatiessa tai käytännön järjestelyjä hoitaessa. 

Voisi jopa kysyä onko tuo ihan täysijärkisen hommaa? Etenkin altavastaajille. On ihan selvää, että istuvat kansanedustajat ovat etulyöntiasemassa. Ihmiset tuntevat heidät ja jos työ on hoidettu tunnollisesti, niin tuttua naamaa on helppo äänestää. Aina löytyy myös muilla tavoin julkisuudesta tuttuja ehdokkaita, jotka pelkällä nimellään keräävät ääniä. Miten siinä tuntematon kunnanvaltuutettu sitten erottuu? 

Kansanedustajan työ on (ja pitääkin olla) kutsumusammatti. Paljon sen tavoitteen vuoksi joutuu uhraamaan, mutta toisaalta niinhän on kaikissa kutsumushommissa. Papiksi pääsee vasta kun on opiskellut teologian maisteriksi ja NHL-lätkäpeluriksi vain tuhansien tuntien harjoittelun ja toistojen jälkeen. Ehkä. Mitään takuuta siitä ei ole. Sama juttu on kansanedustajaehdokkailla. 

Kunnioitan kovasti sitä sitoutumista mitä kansanedustajaehdokkaan roolissa tarvitsee. Minun on edes vaikea kuvitella sitä tyhjyyden tunnetta, jos läpimeno jää jostain naurettavan pienestä kiinni. Huomenna kaikki tulee päätökseen ja luvassa on kyyneleitä – niin ilosta kuin surusta – ympäri Suomea. Meidän kansalaisten rooli on paljon helpompi. Muistaa vaan käydä äänestämässä.