Tämän blogikirjoituksen julkaisu on pitkällisen harkinnan
tulos. Eihän ihmisillä ja etenkään suomalaisilla miehillä ole tapana ”avautua”
henkilökohtaisista ongelmistaan. Ne kun on syytä ratkoa kaikessa hiljaisuudessa
lähipiirin kesken. Itse haluan kuitenkin toimia toisin. Minun on jotenkin
helpompi hengittää kun saan purettua asiat sisältäni ja minulle puhumista
luontevampi tapa on aina ollut kirjoittaminen. Ja mikäli yksikin tämän lukenut
henkilö saa tästä tarvittavaa ”vertaistukea”, niin olen sentään tehnyt jotain
hyvää. Uskallan ottaa tämän aran asian esille, koska tiedän etten ole yksin.
Yli 360 000:lla henkilöllä Suomessa on maksuhäiriömerkintä ja 20-29
vuotiaille miehillä joka seitsemännellä
on merkintä rekisterissä. Minä olen yksi seitsemästä.
Olen ollut taloudellisesti tiukilla oikeastaan viimeiset 7
vuotta. Reilu parikymppisenä sällinä taloudenhallinta ei ollut vahvimpia osa-alueitani
ja vanhempieni tapaan kulutin enemmän kuin tienasin. En tarkoita
ulkomaanmatkoja ja uusia trendivaatteita viikottain, mutta hommasin auton ja
muutin kalliimpaan kämppään vuokralle. Duunarin palkalle tuo oli liikaa.
Ajauduin kulutusluottokierteeseen ja täysipäiväisesti työssä käydessäni
selvisin täpärästi kaikista maksuista. Alkuvuodesta 2013 olin tehnyt
kokoaikaisesti töitä viimeiset 4,5 vuotta ja olin aivan kypsä. Oli aivan pakko
päästä pois oman jaksamisen ja hyvinvoinnin takia. Hain Itä-Suomen yliopistoon
Joensuuhun opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Otin töistä lopputilin ja
viimeiset pari kuukautta ennen pääsykokeita keskityin vain ja ainoastaan
lukemiseen. Se kannatti – huolimatta keskinkertaisista arvosanoista lukiossa
pääsin erinomaisesti menneen pääsykokeen perusteella sisään. Tuosta
saavutuksesta olen ylpeämpi kuin mistään muusta koko 29:n elinvuoteni aikana.
Opiskellessa Joensuussa olin onnellinen. Hyvin lyhyessä
ajassa tutustuin aivan uudenlaisiin sosiaalisiin ympyröihin ja löysin omasta
persoonastakin ihan uuden puolen – puolen, josta itsekin pidin. Alun alkaenkin
tiesin, että tässä saattaisi käydä huonosti. Minun täytyi edelleenkin
kuukausittain lyhentää kulutusluottajani ja kun mitään osa-aikaistakaan työtä
en Joensuusta löytänyt niin upposin todella syvälle talousongelmiin. Jo joulun
aikana oikeastaan tiesin sisimmässäni, että kehnosti tässä käy. Kevään ajaksi
jäin kuitenkin Joensuuhun. Opiskelut sujuivat hyvin ja sain tuona aikana
valtavasti uusia kavereita. Taloudellisesti upposin yhä vaan syvemmälle.
Uppiniskaisesti halusin välttää maksuhäiriömerkinnän viimeiseen asti ja
epätoivoissani otin jopa pikavippejä. Jälkiviisaana tuo oli paha virhe. Kaivoin
itselleni vain syvempää kuoppaa.
Kesäksi 2014 sitten palasin entiseen työpaikkaani ja tuossa
vaiheessa vielä elätin toiveita, että pystyisin syksyllä palaamaan yliopistoon.
Se jäi haaveeksi, koska olin uponnut liian syvälle velkoihini. Kesän aikana
sain käräjäoikeudesta ensimmäisen yhteydenoton, jossa kerrottiin velkojeni
siirtyvän ulosottoon.
Siinä se sitten oli. Vaihtoehdot jäivät vähiin. En voinut
muuta kuin painaa elämässäni ”pause” nappia, kunnes kaikki velat joskus on
kokonaan maksettu. Matkaa tuohon hetkeen on vielä 5816,24€. Hyvä puoli tässä
kamalassa tilanteessa on se, että käsittääkseni ulosottoon ei pitäisi enää
uusia maksuja mennä. Olen nyt puolitoista vuotta jokaisesta palkastani maksanut
kolmasosan ulosotolle ja arvioin, että vielä 6-8kk tätä kurimusta kestää.
Hyvällä tuurilla ensi vuonna pääsiäisen aikoihin alan olla kuivilla.
Tuo on painolasti, jota kannan mukanani koko ajan ja tulen
kantamaan vielä monia vuosia. Maksuhäiriömerkintä kun jää muistoksi senkin
jälkeen kun velat on maksettu. Päivääkään ei kulu ilman, että harmittelisin
asiaa ja sen takia joudun tarkkaan katsomaan ostanko lounaaksi neljä
karjalanpiirakkaa 0,25€ kappalehinnalla vai valmiiksi tehdyn patongin? Onko
minulla varaa ostaa kuukausi seutulippua kerralla vai joudunko kikkailemaan
kaksi viikkoa kerrallaan? Tämä on sitä minun arkea ulosoton kanssa. Minun
mielialat vaihtelevat paljon yhdenkin päivän aikana. Lähes aina ongelmat
juontavat juurensa noihin rahahuoliin.
Nyt alkaa kolmas perättäinen lukuvuosi kun olen
poissaolevana yliopistosta. Edelleen elättelen toiveita siitä, että pääsisin opintoja
jatkamaan vuoden päästä syksyllä. Alustavasti olenkin asioita selvitellyt ja
teoriassa se onkin mahdollista. Käytännössä tiellä on vielä aika monta estettä,
joista ensimmäisenä tuo 5816,24. Toivossa on kuitenkin hyvä elää, kuten
ikivanha lattea sananlaskukin kertoo.
Kuva: yle.fi
