Suomi, isänmaa

Tasa-arvo, demokratia, yhdenvertaisuus, hyvinvointivaltio, hyvä koulutusjärjestelmä, kristinusko, sotaveteraanit, Finlandia-hymni. Tuossa on asioita, joita juhlapuheissa toistetaan, kun puhutaan suomalaisuudesta. Kaikki ovat hienoja asioita ja arvoja, joita on syytä vaalia. Itse olen syntynyt vuonna 1987 ja minun sukupolvelleni nuo asiat ovat itsestäänselvyyksiä. Sitä edeltävälle eivät, joten kehitystä on tapahtunut. Näin itsenäisyyspäivänä asiaa kannattaa ainakin hetkeksi pysähtyä miettimään. 

Kansainvälisyys ja globalisoituminen ovat nykypäivän teemoja ja tärkeitä sellaisia. Nuo asiat kuitenkin pystyvät elämään rinnakkain vahvan kansallisvaltion kanssa. Suomalaisuuden ei tarvitse merkitä nurkkakuntaista eristäytymistä ja rallienglantia. Suomalaisuus on ennen kaikkea ajattelutapa ja mielenlaatu. Kuljettipa elämä minne hyvänsä, niin suomalaisuutta ei pidä unohtaa. 

Isänmaa ja itsenäisyys on minulle todella tärkeää ja tässä olen varmaankin ikäluokkani keskiarvoa kansallismielisempi. Finlandia-hymni, Maamme-laulu, Karjalaisten laulu, Nälkämaan laulu. Kaikki nuo saavat ihoni kananlihalle ja melkein kyyneleen silmäkulmaan. En myöskään voisi kuvitella muuttavani Suomesta pysyvästi muualle asumaan. Etenkin nuorempana suomalaisuus rakentui pitkälti urheilijoiden kautta. Lapsuuteni ja nuoruuteni suuria suomalaisia sankareita olivat muun muassa Tommi Mäkinen, Mika Häkkinen, Mika Myllylä, Samppa Lajunen ja tietysti Suomen lätkämaajoukkue. Oma kansallinen identiteetti rakentui heidän menestystään seuratessa. 

Täydellinen tahi ”valmis” tämä maa ei ole. Moni noista yllä mainituista suomalaisuuden arvoista on muutoksen kourissa ja suorastaan vaarassa. Jokainen voisikin miettiä tykönään, mitä voisi itse tehdä Suomen ja suomalaisuuden eteen. Jos ei muuta, niin maksaa ainakin verot kotimaahan ja aina silloin tällöin miettii mitä suomalaisuus itselle merkitsee. Itse olen ainakin valmis tekemään töitä Suomen ja suomalaisen hyvinvoinnin eteen, oli se titteli tulevaisuudessa sitten mikä hyvänsä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

-Matti

Pieni tarina Joensuusta ja sen liikenteestä

Tapahtui tunti sitten
Olin seisonut bussipysäkillä jo minuuttitolkulla odottamassa Lehtosen Liikenteen karjavankkuria, kunnes minulla välähti. Miksi haluan tukea Joensuun bussimafiaa, kun voin kävelläkin. Samalla saa liikuntaakin.

Yliopiston pyörätelineitä katsoessa näkee, että monet muutkin ovat tulleet samaan johtopäätökseen. Pakkasesta, viimasta, tuiskusta tai puukkojen sateesta huolimatta sadat opiskelijat valitsevat mieluummin pyörän tai jalat liikkumiseen kuin maksavat ylihintaista bussilippua.

Kohtuullistamalla opiskelijahintansa Kuopion tasolle olisi Lehtosen Liikenne tehnyt lihavan tilin tänäkin syksynä. Jos kuukausilipun hinta olisi Kuopion 45€ olisin mitä luultavammin hankkinut sen koko syylukukaudeksi ja näin ollen maksanut neljältä kuukaudelta 180€. Joensuussa opiskelijan(kin) kuukausilippu maksaa 60€, joka on niin hävyttömän korkea hinta, että olen käyttänyt bussia vain poikkeustilanteissa kertalipun ostaen. Enkä tosiaan ole ainoa.

Lehtosen Liikenne lopettaa Joensuussa 30.6.2014. Toivottavasti uusi liikennöitsijä ottaa asiaan huomioon. Voisipa yrittää vaikka lobata asian puolesta, siinä määrin kuin se tällaisena rivikansalaisena on mahdollista.

Talvivaara

Viime perjantaina (15.11) uutisoitiin Talvivaaran kaivosyhtiön hakeutuvan yrityssaneeraukseen. Ongelmat ovat vaivanneet yhtiötä sen koko olemassaolon ajan ja etenkin viime vuoden marraskuussa tapahtuneen ison ympäristövahingon jälkeen koko kaivoksen tulevaisuus on ollut vaakalaudalla. Yrityssaneerausmenettelyn vuoksi Talvivaara aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ja pysäyttää metallitehtaansa tuotannon ainakin kuukaudeksi. 

Viime vuoden marraskuussa tapahtuneen kipsisakka-altaan vuodon seurauksena Talvivaaran toiminnasta on tehty useita valituksia Kainuun ely-keskukseen ja Vaasan hallinto-oikeuteen. Samaisen ympäristövahingon vuoksi Pekka Perä päätti palata yhtiön toimitusjohtajaksi, vaikka oli tittelistä luopunut vasta puolisen vuotta aiemmin. Jo aiemmin Talvivaara oli kylpenyt negatiivisessa julkisuudessa, kun maaliskuussa 2012 työntekijä menehtyi kaivoksella työtapaturmassa.

Syitä siihen, miksi oikein mikään ei ole onnistunut on varmasti monia. Nostaisin esiin niitä ainakin neljä. 1.) uutta bioliuotus-menetelmää ei oltu testattu riittävässä laajuudessa, ennen kuin kaivos avattiin. 2.) Rakennusvaiheessa on tehty pahoja virhearvioita, tämä tuli erityisen selväksi kipsisakka-altaan vuodon yhteydessä. 3.) Mukana täytyy olla myös huonoa johtamista, koska poikkeustilanteissa ei selvästikään ole ollut toimintamallit selvillä. 4.) Nikkelin maailmanmarkkinahinta on romahtanut kaivoksen alkuajoista ja sen vuoksi taloudellisesti uudestaan jaloilleen pääseminen ongelmien jälkeen on ollut todella hankalaa.

Tänä keväänä Talvivaara keräsi pääomaa osakeannilla noin 260 miljoonaa euroa. Silloin vakuutettiin, että tuo rahamäärä kyllä riittää pahimman vaiheen yli, mutta nyt puoli vuotta myöhemmin, yhtiö hakeutuu yrityssaneeraukseen ja menettelyä varten tarvitsee ainakin 40 miljoonaa euroa hätärahoitusta. On arvioitu, että mikäli tuota rahaa ei löydy, on konkurssi edessä tammikuussa. Elinkeinoministeri Vapaavuori on todennut, että valtio ei voi yksinään lähteä pelastamaan kaivosta, vaan rahoitusta täytyy löytyä myös vapailta markkinoilta.

Talvivaara on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan, koska sen toimintaan liittyy myös moraalinen pulma. Hyödynnetäänkö luonnonvaroja liian kovalla hinnalla? Onko liiketoiminta vai ympäristö tärkeämpää? Ympäristöaktivistit ovat esiintyneet näyttävästi julkisuudessa ja muun muassa viime kesänä nostaneet kotikuntani Valtimon valtakunnan julkisuuteen pitämällä siellä ”Kaivoskapina” toimintaleiriä.

Oma mielipide: pro-Talvivaara. Talvivaara työllistää suoraan noin 600 ihmistä ja välillisesti alihankintaketjujen kautta luku nousee lähes 2000:een. Mikäli kaivos laitettaisiin kiinni, niin se kirpaisisi pahiten Kainuuta ja Pohjois-Karjalan pohjoisia kuntia, joilla on jo ennestään Suomen korkein työttömyysprosentti. Lisäksi Talvivaara ei voi vain lyödä ”lappua luukulle”, vaan se pitää ajaa alas hallitusti. Tämä tarkoittaa sitä, että konkurssipesää pitäisi pyörittää useita vuosia. Arviot vaihtelevat kahdesta vuodesta lähes kymmeneen, ja tämähän tapahtuisi täysin veronmaksajien rahoilla. Uhkana on myös nähtävä se, että kaivokselle löytyisikin pilkkahintaan ostaja ulkomailta. Ainakin kiinalaisten ja venäläisten sijoittajien on kerrottu olevan kiinnostuneita. Onko tämä sitä, mitä oikeasti halutaan? Ainakin sinivalkoisten lasien läpi katsottuna kuulostaa todella huonolta. 

Näinpä toivonkin hartaasti, että Talvivaara kykenee osoittamaan yksityisille sijoittajille, että prosessit on tosiasiallisesti saatu kuntoon ja yhtiöön oikeasti kannattaa sijoittaa. Riskit ovat suuret, mutta niin ovat myös mahdollisuudet, jos homma saadaan täydellä teholla käyntiin. Konkurssi on vaihtoehdoista huonoin. Silloin yksi maailman suurimmista nikkeli-, ja sinkkiesiintymistä jäisi hyödyntämättä ja ratkaisu tuottaisi etenkin Kainuun maakuntaan inhimillistä kurjuutta työttömyyden kautta. Hiekka on tiimalasista melkein lopussa, toivottavasti ratkaisu löytyy yhdennellätoista hetkellä.

-Matti

Edarivaalit

Yleensä kirjoittelen tässä blogissa yleismaailmallisia asioita, mutta tällä kertaa pysytään hyvin lähellä omaa ja opiskelijan arkea. Olin tänä syksynä ehdolla Itä-Suomen ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa. Tulokset selvisivät viikko sitten 6.11. Sain vaaleissa 13 ääntä, mikä ei riittänyt edustajistopaikkaan, mutta oli ensikertalaiselle kuitenkin ihan kelpo tulos. Kiitos vaan äänestäneille. Mitä tästä koko prosessista sitten jäi mieleen? Päällimmäisenä se, että koko vaalit olivat iso lihava vitsi. 

Äänestysprosentiksi omassa yliopistossani tuli hävettävän huono 17,3% ja valtakunnallisesti se ei ollut juurikaan parempi, noin 20% luokkaa. Vuoden 2011 vaaleissa prosentti oli kuitenkin 28, joten aika rajusta pudotuksesta puhutaan. Tämä pudotus ei voi johtua ainakaan siitä, etteikö tietoisuutta vaaleista olisi ollut. ISYY:n nettisivuilla oli oma osionsa vaaleille ja sen lisäksi kampuksella oli reilusti julisteita ympäriinsä, joissa muistutettiin vaaleista. Vaalikonekin sieltä löytyi. Eikä voi myöskään väittää, etteikö ehdokkaat olisi olleet näkyvillä. Oman ryhmäni (Keskeiset) kanssa oltiin vaaleja edeltäneen noin kolmen viikon aikana noin kymmenkunta kertaa kampanjoimassa yliopistolla. Ja sitten kun lisää vielä sen, että ehdokkaat mainostivat vaaleja aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, niin on aika käsittämätöntä, jos joku opiskelija ei tiennyt vaaleista. 

Äänestystulokset toki saatiin tuolla 17% aktiivisuudellakin, ja huvittava sivujuonne onkin se, että suurin voittaja vaaleissa oli puolueettomat. Onhan se tietysti totta, että yliopiston edustajisto ei ole mikään puoluepolitikoinnin maaperä, mutta silti tuo tulos kyllä kertoo hämmentävällä tavalla opiskelijakunnan poliittisesta valveutuneisuudesta. Nykypäivän opiskelijana selkeä asemoituminen oikealle, vasemmalle tai keskustaan tuntuu olevan jotenkin hirveän vaikeaa ja ”poissa muodista.” On siis ”turvallisempaa” valita puolueettomat, sillä tavalla ei ainakaan leimaudu.

Onko tosiaan niin, että opintotuesta pitää höylätä puolet pois ja VR:n & Matkahuollon 50% alennukset pitää poistaa ennen kuin opiskelijoiden kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin herää? Ikävästi siltä vaikuttaa. Jos äänestysprosentti jatkaa laskuaan nykyistä vauhtia, niin vuoden 2015 vaaleissa jäädään reilusti alle 10:n prosentin. Kun kiinnostus on tuota luokkaa, niin onko mitään vaaleja ylipäätään mielekästä edes järjestää? 

Eipä ole, on yksiselitteinen vastaus. Edustajistoa tarvitaan, se on selvä asia, mutta valinta vaaleilla, jotka ei kiinnosta ketään ei ole mielekästä. Nykytilanteessa voitaisiin ihan hyvin siirtyä järjestelmään, jossa ainejärjestöt nimittäisivät omat ehdokkaansa suoraan edustajistoon. Paikat jaettaisiin ainejärjestöjen koon mukaan ja mikäli ehdokkaita olisi enemmän kuin ainejärjestöllä paikkoja, niin sitten ainejärjestöt saisivat sisäisesti päättää, ketä lopulta ehdottavat. Uskon, että tuolla tavalla edustajistoon tulisi valituksi paremmin motivoituneita opiskelijoita. Tuo nyt on vaan yksi ehdotus, mutta nykyjärjestelmä on täyttä pelleilyä, ja jotain muutosta siihen tarvitaan. Ideaalitilanteessa opiskelijat saataisiin äänestämään aktiivisemmin, mutta mikä on se keino? Onko sellaista?

-Matti