Avioliittolaki

Homolaki. Tasa-arvoinen avioliittolaki. Sukupuolineutraali avioliittolaki. Oli termi mikä tahansa niin tuo tuntuu olevan tämän viikon ainoa yhteiskunnallinen keskustelunaihe. Olen keskustapuolueen jäsen ja vaikuttaa, että tuo kysymys repii ja raastaa puoluetta sisältäpäin. Puolueen sisältä kun löytyy valtavaa hajontaa asian suhteen, mitään yhteistä linjaa on mahdoton löytää. Käsitykseni mukaan samanlaista se on myös kokoomuksen osalta. Perjantaina äänestyksessä keskusta ja kokoomus tulevat ratkaisemaan lain kohtalon. 

Ärsyttävin piirre koko vellovassa keskustelussa on näennäis suvaitsevaisuus. On selvää, että avioliittolain puolestapuhujat kokevat asian todella tärkeäksi ja ovat kiitettävästi pitäneet siitä ääntä. Samalla kun he julistautuvat suvaitsevaisuuden puolestapuhujiksi, niin tosiasiassa ovatkin kaikkea muuta niitä kohtaan, jotka lakia vastustavat. Olen lukenut kommentteja joissa avioliittolain puolustajat suorastaan hyökkäävät niiden kimppuun, jotka sitä vastaan ovat. Syyttömiä eivät ole toki avioliittolain vastustajatkaan. Oma ymmärrykseni tästä on kuitenkin se, että vastustajat ennemmin hiljenevät välttääkseen ryöpytystä. 

Yritän tässä sanoa sitä, että avioliittolain vastustaminen ei automaattisesti tee sivistymätöntä ja suvaitsematonta ihmistä. Jossain määrin avioliittolaista on tullut noiden asioiden mittari, jota sen ei mielestäni tulisi olla. 

Nyt kun olen saanut tuon sydämeltäni pois niin voisinpa kertoa mitä mieltä itse olen asiasta. Kyseessä on hirmuisen vaikea asia, jossa on monta puolta. Yhtäältä kunnioitan traditiota. Avioliitto on yksi katolisen kirkon seitsemästä sakramentista ja se on miehen sekä naisen välinen. Protestanttikristitty toki itse olen, mutta tuossa asiassa hyvin lähellä katolilaista ajattelua. Avioliitto-instituution merkityksen rapistuminen on huolettanut minua jo pidemmän aikaa. Suurin hiertävä tekijä minulle on ollut nimenomaan ”avioliitto” terminä.

Toisaalta taas vastustaminen pelkkään traditioon vedoten on vatipäistä. Mitään kehitystä ei koskaan tapahtuisi, jos traditioita ei rikottaisi. Ensimmäinen tradition rikkoja, todellinen kapinallinen kun oli Jeesus Nasaretilainen. Fariseukset vainosivat häntä tämän vuoksi.  

Koska aidosti kannatan tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta ja yhdenvertaisuutta niin kansanedustajana äänestäisin perjantaina lain puolesta. ”Ei se ole mitään keneltäkään pois” on moni asiasta lausunut ja samaa mieltä olen. Laki kun ei velvoita kirkkoa vihkimään homopareja, vaan jättää tämän kirkon itsensä päätettäväksi. 

Vielä yhden ehdotuksen voisin tehdä asiaan liittyvään. Itselläkin ”avioliitto” terminä on se, mikä tässä on eniten hiertänyt. Olisiko järkeä, että ”avioliitto” termi poistettaisi lakitekstistä kokonaan? Kaikkiin parisuhteisiin viitattaisiin termillä ”rekisteröity parisuhde”? Näin ollen kirkkoon kuuluvat kristityt saisivat avioliittonsa, kirkkoon kuulumattomat olisivat rekisteröidyssä parisuhteessa. Tällöin avioliitossa elävien parien lukumäärä vähenisi ja siitä tulisi entistä enemmän uskovaisten juttu. Olisiko tuo huono ajatus? 

Poliisi ja resurssipula

Voisipa ehkä olettaa, että turvallisuusalan ihmisenä pitäisin poliisin resurssien leikkaamista huutavana vääryytenä. Täydellisessä maailmassa en haluaisi vähentää yhtään työpaikkaa. Maailma ei kuitenkaan ole täydellinen, kuten hyvin tiedetään. Julkisen puolen säästöt ovat leimanneet vahvasti viimeistä kulunutta vuosikymmentä. Poliisi on valtion virkamies siinä missä verohallinnon virkailijat. Minkä vuoksi poliisi olisi immuuni säästöille? Etenkin kun poliisihallinnossa sitä karsimista riittää. 

Se on ainakin varmaa, että mikään muu ammattikunta ei ole pitänyt yhtä suurta ääntä väärinkohtelustaan kuin poliisit. Resurssipulalla voidaan selittää mikä tahansa huonosti tehty tai tekemättä jätetty asia. Siinä poliisi on kyllä oikeassa, että syrjäseuduilla heitä on turha odottaa avuksi. Tämä on ikävää, mutta toisaalta näin on ollut jo kauan ennen kuin resurssien leikkaukset varsinaisesti alkoivat. Jo 1990-luvulla poliisiauto oli erittäin harvinainen näky esimerkiksi kotikylälläni Valtimolla. Joten ei se tilanne paljoa ole voinut huonontua, koska se oli niin huono jo aiemmin. 

Omakohtainen kokemus tästä resurssipulasta on hieman nurinkurinen. Viime syksynä poliisilla riitti mukavasti resursseja kirjoittaa minulle sakko polkupyörällä ajamisesta ilman lamppua. Yhtä lailla resursseja tuntuu riittävän kolmen partion voimalla yhtä aikaa lounastamiseen tuossa läheisessä ravintolassa espoolaisessa kauppakeskuksessa. Resurssipulasta puhuminen saa suorastaan koomisia piirteitä kun katsoo kuvaa jalkapallon Suomen Cupin loppuottelusta 1. marraskuuta. Osa HJK:n kannattajista hyppäsi kentälle tuulettamaan mestaruutta ottelun päättymisen jälkeen. Rikos pahimmasta päästä? 

Poliisin jatkuva kiukuttelu resurssipulasta ynnättynä viimeaikaisiin urkintatapauksiin ja Helsingin entisen huumepoliisin päällikön Jari Aarnion nälkävuoden pituinen lista rikosnimikkeitä. Eipä ihmekään jos yksittäisen kansalaisen luottamus poliisiin on heikentynyt. Ainakin omalla kohdallani näin on päässyt käymään. Arvostan toki poliisien tekemää työtä erittäin paljon ja järjestyksenvalvojan hommissa välillä tehdään tiivistikin poliisin kanssa yhteistyötä. Hyvä niin. Marttyyrin viitan poliisit voisivat kuitenkin heittää romukoppaan. Resurssipulaan vetoaminen on jo vähän vanha juttu.