Rehellisen autoilijan kiusaaja

Minun hommissa kehittyy ajan myötä melko kova suojakuori. Kunnianloukkaukset ja väkivallalla uhkailut oppii ohittamaan olankohautuksella. Se vaan kuuluu toimenkuvaan ja onhan monia muitakin ammattikuntia, jossa vastaavanlaista joutuu sietämään. Epäkiitollisia hommia on maailma pullollaan. Näin ollen nuo eivät hetkauta minua enää ollenkaan. 

Nyt joulukuussa olen tehnyt muutamia liikenteenohjausvuoroja. Pari niistä oli merkitty ihan työvuorolistaan ja loput olen ottanut ylitöinä, koska firmalla on ollut vaikeuksia saada ketään niitä hoitamaan. Kirjoitan tätä nyt palattuani kyseisestä vuorosta ja sen täytyy olla maailmankaikkeuden epäkiitollisinta työtä. 

On oikeastaan ihan yksi lysti mitä teet tai olet tekemättä, niin osalle ihmisistä liikenteenohjaaja on kuin ilmaa. Vaikka näyttäisit pysähtymiskäskyä niin selkeästi kuin suinkin vaan osaat, niin osa ihmisistä ajaa vain ohi. Jotkut taas pysähtyvät ja kiltisti kuuntelevat mitä sanot. ”Olkaa hyvä, kääntykää vasemmalle.” Vastaukseksi tulee nyökkäys ja ”okei”, jonka jälkeen käännytään kylmänviileästi oikealle. 

Sitten on se kaikkein kiukkuisin osa autoilijoista, jotka pitävät liikenteenohjaajaa vähintäänkin antikristuksen ilmentymänä. Ylemmyydentunnossa pitää saada edes joku pieni solvaus perille. Yleensä kun jossain seisoo liikenteenohjaaja, niin se tarkoittaa sitä, että sellaiselle on myös aito ja oikea tarve. Ilman liikenteenohjaajaa homma ei vaan toimisi. Toisin kuin osa autoilijasta tuntuu käsittävän, niin liikenteenohjaaja ei seiso siellä risteyksessä kiusaa tehdäkseen ja ihmisten arkea vaikeuttaakseen. Hän seisoo siellä suorittamassa työtehtävää, jolla on silläkin arvonsa. Sivistyneet ihmiset ymmärtävät, että kaikella työllä on arvonsa. 

Koska työn luonne on tuollainen, niin en yhtään ihmettele sitä, että tekijöitä ei tunnu löytyvän, vaikka yleinen työtilanne maassa onkin heikko. Jos tällä tarinalla on jokin opetus, niin katsokaa tunnistatteko itsenne siitä. Jos tunnistatte, niin kannattaa harkita asenteen muuttamista. 

Huomenna palataan vielä kerran liikenteenohjauksen ”sotatantereelle” ja sitten pääseekin joulun viettoon. Stressitöntä joulua kaikille lukijoille ja kuunnelkaa myös niitä liikenteenohjaajia ;)

Nikotiinikummitus Halloweenina

Kop kop. Se alkaa hiljaa, kuin kuiskauksena. Kuvittele, että joku on ovesi takana. Tiedät, että missään tapauksessa et saa avata ovea, muuten käy kalpaten. Kop kop kop kop. Pahansuopainen vierailija alkaa koputtamaan entistä tiiviimmin ja aggressiivisemmin. Koitat olla välittämättä, mutta se on mahdotonta. Ring, ring, ring, ring, ring. Vierailija rämpyttää ovikelloa herkeämättä. Et reagoi ja seuraa hetken hiljaisuus. Kunnes PAM PAM PAM! Ovea moukaroidaan lekalla kerta toisensa jälkeen. Suljet silmäsi ja toivot sen loppuvan. Ja niin se loppuu. Kunnes alkaa taas uudestaan ehkä tunnin tai kolmen päästä. Kuvittele tämän kaiken tapahtuvan kehosi sisällä. 

Olen ollut kohta viisi vuorokautta polttamatta ja myös ilman mitään nikotiinikorvaustuotteita. Tuossa koitan kuvata pahinta vieroitusoiretta. Se ei ole ihan helppoa edes pukea sanoiksi. Se on kutittava, jopa polttava tunne, joka alkaa kurkkutorvesta ja leviää keuhkojen alueelle. Ensiksi kuin pieni kissanpentu kutittelisi pienillä kynsillään. Sitten se söpö kasvaakin sekunneissa leijonaksi ja kutittelu muuttuu raateluksi keuhkoissasi. Kutittaa ja polttaa koko ylävartalon alueella. Tiedät, että annos nikotiinia muuttaa olotilan normaaliksi, mutta sitä et voi tehdä. Täytyy vaan sinnitellä. Et voi taas epäonnistua ja aloittaa alusta. 

Tuo kyseinen vieroitusoire ei ole se kaikkein yleisin, vaikka useat siitä kärsivätkin. Itselleni tuo on se kaikkein pahin. Ikään kuin nikotiini koittaisi kertoa: ”tämä ei ole kivun arvoista, antaa palaa vaan” tai ”tätä se nyt tulee olemaan, miksi et vaan polta?” Välillä nuo tuntuvat erittäin hankalilta kysymyksiltä löytää vastauksia, vaikka vastaukset tietysti ovat helppoja. 

Myös perinteisempiä vieroitusoireita on. Nukahtaminen on vaikeaa. Suuta kuivaa normaalia enemmän. Käsivarsia kutittaa ja polttelee, satunnaisesti. Keskittymiskyky on heikentynyt, esimerkiksi tämä kirjoittaminen ei suju vanhaan malliin, koska ajatus katkeilee jatkuvasti. Käsille ja suulle pitää keksiä korvaavaa tekemistä. Helppo ratkaisu on syödä karkkia tai vastaavaa, mikä ei sekään pidemmällä aikavälillä ole hyvä asia. Mistä taas en ole kärsinyt on päänsäryt, pahoinvoinnit, tärinät ja vapinat. Joten ei tämä nyt niin hirveää ole, kuin pahimmillaan voisi olla. 

Kun on 8 vuotta ja 4 kuukautta imenyt sisäänsä erilaisia addiktoivia myrkkyjä, joten ei se ihmekään kun elimistö järjestää mielenosoituksen tämän loppuessa.

Leikata pitää, mutta ei minulta

Hallituksen viikko sitten esittämä leikkauslista palkansaajille on aloittanut melkoisen myrskyn. Netin keskustelupalstat ovat täyttyneet tulikiven katkuisista viesteistä ja asiasta on puhuttu varmasti ihan jokaisella työpaikalla ympäri Suomen. Perjantaina järjestetään poliittinen mielenilmaus, joka ainakin julkisen liikenteen osalta tarkoittaa käytännössä 12 tunnin mittaista lakkoa. Suomi pysähtyy. Kuinka totaalisesti, sen näkee sitten vasta perjantaina. 

Erilaisten asennetutkimusten mukaan (kts. lähde) suomalaisten kriisitietoisuus on korkealla. Jos näin on, niin miksi kansa raivostui hallituksen toimista? Luulen tietäväni vastauksen. 

Toisen maailmansodan jälkeen on eletty ennennäkemätöntä hyvinvoinnin ja talouden kasvun aikaa. Toki siihen on mahtunut mm. 1990-luvun alun lama, mutta isossa kuvassa suunta on ollut koko ajan ylöspäin. Koko yhteiskunta on rakennettu oletukselle ikuisesta kasvusta, josta olen aiemmin kirjoittanut. Oletusarvo on se, että hyvinvoinnin huippupiste ei tule koskaan vastaan. Aina voi mennä paremmin, kehityksessä ei voida mennä taaksepäin. Laskusuhdannetta seuraa joka tapauksessa noususuhdanne, näin se vaan menee. 

Entä jos näin ei olekaan? Jos vetää tuhansien vuosien kaaren historiasta niin onhan degeneroituminen (rappeutuminen, vaurioituminen) mahdollista. Antiikin akvedukteja seurasi ”pimeä” keskiaika.

Arjessa tuo ajattelumalli tarkoittaa vaikkapa sitä, että työntekijä ei voi edes kuvitella mahdollisuutta, jossa ulkopuolinen taho (hallitus) tulee ja sanoo, että sinun palkkaasi lasketaan. Aivan käsittämätön ja ennenkuulumaton ajatus. Kyllähän se kiukuksi pistää, se on luonnollista. 

Palataan kriisitietoisuuteen. Sivistynyt uutisia seuraava kansalainen kyllä tiedostaa, että eletään laskusuhdanteen aikaa. Syntyy kriisitietoisuus. ”Jotain on tehtävä.” Ajatuksena on kuitenkin se, että poliitikot ja talousviisaat tekevät jollain ylätasolla päätöksiä ja siitä ne asiat lutviutuvat. Ajatellaan, että minun arkeani ne eivät tule muuttamaan. Kriisitietoisuus ei ylety omaan napaan asti. Omista eduista halutaan pitää kiinni viimeiseen asti. 

Henkilökohtaisesti hyväksyn sen, että minultakin leikataan. Uskon kuitenkin, että parempiakin tapojakin olisi kuin nämä hallituksen esittämät toimenpiteet. Esimerkiksi se julkisuudessa esillä ollut lomarahojen puolitus olisi tasapuolisempi ratkaisu. Ammattiyhdistysliikkeen kriisitietoisuuden taso ei kuitenkaan taida olla tarpeeksi korkealla, että neuvottelutulosta saataisi.

Lähteet

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/eva%20asennetutkimus%20rakenneuudistus-17932 )