Olen tällä viikolla mietiskellyt ihmisyyden olemusta. Tai
jos laskeudutaan tuolta yläkäsitteestä maan pinnalle, niin sitä kuinka paljon
erilaisia puolia ja kerroksia kussakin ihmisessä on. Jokaisessa henkilössä on
niin paljon kerroksia, että niitä on mahdotonta ymmärtää ja tietää. Sen takia
onkin helppoa ja jopa pakollista lokeroida tietyn ominaisuuden mukaan. Pekka on
se älykkö, Merja on liikunnallinen, Virpi se vitsailija ja niin edelleen.
Koska jokaisella ihmisellä on niin monta tasoa niin kuinka
hyvin sitten voi toisen tuntea? Sanoisin, että vain välittömässä lähipiirissä
olevat ihmiset (käytännössä perheensä) pystyy tuntemaan perinpohjin. Lokerointi
tietyn ominaisuuden perusteella saattaa luoda hämmentäviä tilanteita. Mitenkä
suhtautua siihen jos aina fiksusti artikuloiva kaverisi yhtä äkkiä töksäyttää
jotain hyvin pinnallista kommentia? Siinä menee hetkeksi pasmat sekaisin.
Omaa perusluonnettaan ja ominaisuuksiaan on hankala
tietoisesti muuttaa. Osaltaan kyse on kuitenkin siitä, minkä puolen itsestään
haluaa näyttää missäkin porukassa. Sekin kaveri, jonka olet oppinut tuntemaan
raivopäisenä futisjoukkueen faniryhmän jäsenenä on monisyinen kokonaisuus,
jolla on useita eri kerroksia. Siis ihminen.
Idea kirjoituksen taustalla lähti itsereflektion kautta. Itselläni
ainakin on valtavasti kiinnostuksen kohteita ja erilaisia ”persoonia.” On
itsestään selvää, että ollessani katsomassa ammattipainia, ollessani töissä
järkkärinä ja osallistuessani vaalitilaisuuteen on aivan eri puolet
persoonastani esillä. Kaikki nämä puolet minusta kuitenkin löytyvät. Joskus on
hieman hankalaa löytää sopiva balanssi kaikkien näiden eri ”persoonien”
välillä. Mitä näyttää ja minkä jättää piiloon? Mielenkiintoista olisikin, jos
eri elämänaloilta tutut ihmiset lokeroisivat minut vaikka muutamalla sanalla.
Sieltä tulisi varmasti laidasta laitaan kaikkea, ja sama pätee kehen tahansa
ihmiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti