Päivä Paul Levesquen saappaissa

Työkaverin kanssa tuli männäviikolla puheeksi, että kenen saappaissa haluaisin olla yhden päivän ajan. Vastasin epäröimättä Paul Levesque eli Triple H. Tämä vastaushan tietysti alkuun hieman huvitti työkaveriani, jolla on showpainista valtavirran mukainen käsitys. Perustelujeni jälkeen hän ymmärsi vastaukseni, eikä enää pitänyt sitä huvittavana. 

Syitä miksi haluaisin olla Triple H edes yhden päivän ajan on useita. Vain jokunen promille ihmisistä tekee työkseen sitä, mitä aidosti rakastaa. Paul Levesque kuuluu tuohon harvaan joukkoon. Vaikka mielipiteitä on monia, niin kukaan tuskin kiistää sitä, että HHH:lta löytyy kaksi erittäin tärkeää attribuuttia: lahjakkuutta ja intohimoa. Näistä jälkimmäinen on vielä tärkeämpi. Nykyään HHH kuuluu WWE:n omistajaperheeseen ja on johtavassa asemassa, mutta hän ei todellakaan syntynyt kultalusikka suussa oligarkkiperheeseen. Mitä olen ymmärtänyt, niin Paul Levesque syntyi hyvinkin tavanomaiseen perheeseen ja varhaisteininä rakastui showpainiin, josta päätti tehdä ammattinsa hinnalla millä hyvänsä. Tuo itsessään on todella kunnioitettavaa. Niin moni vaan ajelehtii päämäärättömänä elämänsä läpi ja tyytyy siihen osaan, mitä muut heille määrittävät. 

Hyvin usein kun painijoita haastatellaan dokumentteihin ja muihin vastaaviin niin esille tulee se, kuinka Triple H:n työmoraali ja perehtyneisyys viihteen lajiin nimeltä showpaini on kaikilta kanteilta katsottuna ihan omaa luokkaansa. Aktiivipainijana HHH taisteli läpi typerien hahmojen ja nk. "MSG incidentin" nousten ensimmäistä kertaa päämestariksi jo vanhan vuosituhannen puolella vuonna 1999. Alun perin puhtaana tekniikkapainijana tunnettu HHH muutti tyylinsä onnistuneesti aggressiivisempaan ja väkivaltaisempaan suuntaan, johti sekä De-Generation X:ää  että Evolutionia ja auttoi WWE:tä The Rockin ja Steve Austinin jälkeisten vaikeiden siirtymävuosien aikana sen ykköstähtenään. Ei ole sattumaa, että noina vuosina HHH ja mestaruusvyö olivat lähes erottamaton yhdistelmä. 

Vuosien mittaan kritiikki on paljolti hiljentynyt, mutta edelleenkin jotkut vetoavat Triple H:n ”edenneen reittä pitkin huipulle.” Tällä tietenkin viitataan siihen, että hän on naimisissa Vince McMahonin tyttären kanssa. Nyt pariskunta on ollut yhdessä 16 vuotta, joista 13 avioparina ja heillä on kolme yhteistä tytärtä. Joten eiköhän spekulaatiot siitä, että HHH vallanhimossaan nai pomon tyttären voi lopullisesti unohtaa. 

Jotta tarina ei veny aivan ylipitkäksi niin pikakelataan nykypäivään. Paul Levesque on 46-vuotias kolmen lapsen isä. Tämän lisäksi hän on edelleenkin yksi parhaista kehäesiintyjistä WWE:ssä ja vaikutusvaltainen toimihenkilö monikansallisen jättikorporaation rattaissa. NXT on WWE:n sisällä toimiva oma showpainiliiga, joka on lähes viimeistä piirtoa myöten Triple H:n luomus. NXT:n kautta HHH on onnistunut tuomaan oman näkemyksensä esiin ja perustavanlaatuisella tavalla muuttanut tapaa, jolla WWE on tyypillisesti viihdettä tarjonnut. Vince McMahon on 70-vuotias ja ei siitä enää nuorene. Viime vuosien aikana valtikka on pikku hiljaa siirtynyt Triple H:lle ja Stephanielle, vaikka patriarkalla edelleen se viimeinen painava sana on. Tämä ei minua huoleta, koska perintö jää juuri oikeisiin käsiin. 

Paul Levesque on menestynyt kolmen lapsen isä ja hänellä on kaunis vaimo. Triple H on oman aikakautensa suurimpia showpainijoita ja on pystynyt teoillaan niin painibuutseissa kuin kauluspaidassakin muuttamaan rakastamaansa urheiluviihteen alaa. Hän on myös vaikutusvaltaisessa asemassa monikansallisessa yrityksessä, joka tarkoittaa että hänellä on satoja alaisia. Ei olekaan sellaista johtajaa, joka ei kritiikkiä kohtaisi. Siitä saa osansa myös Paul Levesque, mutta minun kirjoissani kokonaisuus on selkeästi plussan puolella. Kaikkien näiden syiden vuoksi tosiaan haluaisin päivän ajan olla Triple H. Liekö puhdasta sattumaa tai universumin tapa yrittää kertoa jotakin, mutta minulla ja Paul Levesquella on sama syntymäpäivä 27.7.

WWE on tuottanut Paul "Triple H" Levesquesta useita dokumentteja ja lisätietoa löytyy runsaasti yksinkertaisella Googlen haulla.

Suurin huijaus ihmiskunnan historiassa? Osa 4 - korporatokratia

Edellisissä osissa olen selittänyt kuinka rahaa luodaan tyhjästä ilmasta ja miksi aina vaan lisääntyvä velka on ainoa asia, mikä pitää järjestelmän pystyssä. Kuten historia on osoittanut myös kokonainen valtio voi ajautua massiivisiin velkoihin ja konkurssin partaalle. 

Viimeisen 40 vuoden aikana tietty kuvio on toistunut. Olipa taustasyynä sitten korruptoituneet diktaattorit tai mikä hyvänsä, niin valtio ajautuu pahasti velkoihin ja konkurssin partaalle. Kansalaiset nousevat kapinaan elintason heiketessä alle inhimillisen valtionjohto laitetaan vaihtoon. Tässä vaiheessa kuvaan astuu kansainvälinen valuuttarahasto IMF, USAID (United States Agency for International Development) ja Maailmanpankki, jotka lupaavat valtiolle lainaa tarvittavan summan. Mutta tietyillä ehdoilla. Niihin kuuluu poikkeuksetta valtionyhtiöiden yksityistäminen ja laajat poliittiset reformit, jotka eivät ole keskivertokansalaisen eduksi. Pitkän ja monimutkaisen kuvion lopputuloksena avataan ikkuna ulkomaisille yrityksille ostaa valtion luonnonvarat ja infrastruktuuri pilkkahintaan. Olipa kyseessä sitten öljyä, kahvia, kultaa tai mitä tahansa arvokasta hyödykettä. 

Alun pitäenkin tämä vaikeuksissa olleelle valtiolle myönnetty laina on mitoitettu ylisuureksi, joka väistämättä johtaa maksuvaikeuksiin. Tämä kuuluu suunnitelmaan, koska tällöin osa lainasta voidaan antaa anteeksi, kunhan vain päästään halvalla tai ilmaiseksi käsiksi maan luonnonvaroihin. Poliittisilla päättäjillä ei ole tässä vaiheessa mitään tehtävissä, on vain pakko myöntyä. Monikansalliset korporaatiot ottavat valtiosta kuristusotteen, käyttävät paikallisia käytännössä orjatyövoimana ja vievät luonnonvarat sekä niistä koituvan taloudellisen hyödyn omaan kotimaahansa. Tälle on olemassa myös terminsä: korporatokratia. Sillä tarkoitetaan valtiota, jossa valta on yrityksillä ja konserneilla. 

Kun ymmärretään rahan ja velan todellinen luonne, niin ymmärretään myös tämän toiminnan täydellinen häikäilemättömyys. IMF, USAID, Maailmanpankki ja muut instituutiot ovat susia lampaan vaatteissa. Vaikka ne aluksi esiintyvät auttajan ja pelastajan roolissa, niin todelliset tarkoitusperät ovat ihan muualla. Intressinä ei ole valtion ja sen kansalaisten hyvinvointi. Vaurauden siirtäminen hallitsevalle eliitille sen sijaan on prioriteetti #1. Onneksi on olemassa ihmisiä kuten kanadalainen kirjailija Naomi Klein, joka muun muassa kirjassaan Shock Doctrine tuo nämä epäkohdat esille. Lisääntyneen tietoisuuden vuoksi vastaavanlaisten operaatioiden tekeminen ei ole niin helppoa. 

Viallisesta talousjärjestelmästä ja sen aiheuttamasta epätasa-arvosta ja ongelmista voisi kirjoittaa maailman ääriin saakka. Tämä oli neljäs osa ja seuraavalla kerralla yhteenvetona mitä kaikkea olen saanut selville suhteellisen lyhyessä ajassa kun olen asiaan perehtynyt.