Edellisissä osissa olen selittänyt kuinka rahaa luodaan
tyhjästä ilmasta ja miksi aina vaan lisääntyvä velka on ainoa asia, mikä pitää
järjestelmän pystyssä. Kuten historia on osoittanut myös kokonainen valtio voi
ajautua massiivisiin velkoihin ja konkurssin partaalle.
Viimeisen 40 vuoden aikana tietty kuvio on toistunut. Olipa
taustasyynä sitten korruptoituneet diktaattorit tai mikä hyvänsä, niin valtio
ajautuu pahasti velkoihin ja konkurssin partaalle. Kansalaiset nousevat
kapinaan elintason heiketessä alle inhimillisen valtionjohto laitetaan
vaihtoon. Tässä vaiheessa kuvaan astuu kansainvälinen valuuttarahasto IMF,
USAID (United States Agency for International Development) ja Maailmanpankki,
jotka lupaavat valtiolle lainaa tarvittavan summan. Mutta tietyillä ehdoilla.
Niihin kuuluu poikkeuksetta valtionyhtiöiden yksityistäminen ja laajat
poliittiset reformit, jotka eivät ole keskivertokansalaisen eduksi. Pitkän ja
monimutkaisen kuvion lopputuloksena avataan ikkuna ulkomaisille yrityksille
ostaa valtion luonnonvarat ja infrastruktuuri pilkkahintaan. Olipa kyseessä
sitten öljyä, kahvia, kultaa tai mitä tahansa arvokasta hyödykettä.
Alun pitäenkin tämä vaikeuksissa olleelle valtiolle
myönnetty laina on mitoitettu ylisuureksi, joka väistämättä johtaa
maksuvaikeuksiin. Tämä kuuluu suunnitelmaan, koska tällöin osa lainasta voidaan
antaa anteeksi, kunhan vain päästään halvalla tai ilmaiseksi käsiksi maan
luonnonvaroihin. Poliittisilla päättäjillä ei ole tässä vaiheessa mitään
tehtävissä, on vain pakko myöntyä. Monikansalliset korporaatiot ottavat
valtiosta kuristusotteen, käyttävät paikallisia käytännössä orjatyövoimana ja
vievät luonnonvarat sekä niistä koituvan taloudellisen hyödyn omaan
kotimaahansa. Tälle on olemassa myös terminsä: korporatokratia. Sillä
tarkoitetaan valtiota, jossa valta on yrityksillä ja konserneilla.
Kun ymmärretään rahan ja velan todellinen luonne, niin
ymmärretään myös tämän toiminnan täydellinen häikäilemättömyys. IMF, USAID,
Maailmanpankki ja muut instituutiot ovat susia lampaan vaatteissa. Vaikka ne
aluksi esiintyvät auttajan ja pelastajan roolissa, niin todelliset
tarkoitusperät ovat ihan muualla. Intressinä ei ole valtion ja sen kansalaisten
hyvinvointi. Vaurauden siirtäminen hallitsevalle eliitille sen sijaan on
prioriteetti #1. Onneksi on olemassa ihmisiä kuten kanadalainen kirjailija
Naomi Klein, joka muun muassa kirjassaan Shock Doctrine tuo nämä epäkohdat
esille. Lisääntyneen tietoisuuden vuoksi vastaavanlaisten operaatioiden
tekeminen ei ole niin helppoa.
Viallisesta talousjärjestelmästä ja sen aiheuttamasta
epätasa-arvosta ja ongelmista voisi kirjoittaa maailman ääriin saakka. Tämä oli
neljäs osa ja seuraavalla kerralla yhteenvetona mitä kaikkea olen saanut
selville suhteellisen lyhyessä ajassa kun olen asiaan perehtynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti