Kuva: pinterest.com
Viime lauantaina (15.4) valittelin omalla facebook-seinällä,
että nettikeskusteluihin osallistuminen on turhauttavaa, koska niissä ääripäät
jylläävät ja nopeasti joutuu henkilökohtaisten hyökkäysten uhriksi. Näinhän se
on, mutta en silti malta olla jakamatta uutisia ja kertomasta mielipiteitäni.
Siinä säästyisi monelta harmilta kun osaisi vain olla hiljaa
ja välittämättä. Vaan kun en osaa. Kun tulee sellaisia uutisia, kuten Pietarin
ja Tukholman terrori-iskut, niin minun on lähes mahdotonta seurata hiljaa
sivussa. Rinnassa möyrii sellainen epämiellyttävä tunne, joka on pakko päästää
ulos. Mielipide on saatava kerrottua tavalla tai toisella. Nykyisessä
elämäntilanteessani ei oikein ole sellaista keskustelukumppania, jonka kanssa
purkaa näitä tilanteita tuoreeltaan, joten tavaksi on tullut purkaa tuntoni
blogin kirjoittamisen ja somen kautta.
Luonteeltani olen varsin sovitteleva henkilö ja en
todellakaan pidä riitelemisestä. Sen sijaan rakastan väittelemistä hyvin
argumentein ja kiivastakin keskustelua. Kasvokkain keskustellessa kyllä huomaa
milloin raja tulee ylitetyksi ja keskustelu muuttuu pelkäksi riitelyksi.
Netissä tämä raja tulee ylitettyä helpommin ja vastapuolen kunnioittaminen
herkemmin unohtuu. Tuon takia olisi paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa, jos
vaan malttaisi olla postaamatta someen mielipiteitä jakavista aiheista.
Tein tuossa sydäntalvella ajankulukseni MOL:in
ammatinvalintatestin ja sopivin ammatti minulle oli yhteiskuntatutkija. Varmastikin
tuosta syystä minulla on lähestulkoon pakonomainen tarve päästä kertomaan
mielipiteeni yhteiskunnan ilmiöistä ja tapahtumista.
Joillekin saattaa tuntua, että Matti on joka halvatun
asiasta postaamassa ja meuhaamassa. Tottahan tuo, että olen suhteellisen
aktiivinen kirjoittelija. Fakta on kuitenkin, että melkein jokaisen postauksen
taustalla on melkoinen jaakobinpaini. Halua olisi kommentoida ja kirjoitella
vielä paljon enemmänkin, mutta usein onnistun toppuuttelemaan itseäni. En halua
omasta facebook-sivustani mitään yhteiskuntapoliittista sotatannerta, jossa
”natsit ja suvakit” veriset peitset tanassa tappelevat.
Välillä mietin, että pitäisikö vaan poistaa kaikki pidäkkeet
ja antaa palaa? Perustaa vaikka erillinen sivu facebookiin, johon kirjoitella
omia ajatuksia ja mielipiteitä nykyistä tiiviimmällä tahdilla. En tiedä.
Toisinaan vaan tuntuu kiroukselta, että kokee asiat niin vahvasti, ettei niihin
malta olla kommentoimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti