Opiskelua susirajalla

Arki joensuulaisena opiskelijana on nyt alkanut. Ihan mukavastihan tämä on mennyt, vaikka asumisjärjestelyn kanssa onkin vähän totuttelua. Venäläisiä kämppiksiä on vaihteleva määrä ja olut heille ainakin maistuu. Lisäksi asunnosta on melkein jokainen tuikku palanut, vaatekaapissa ei ole hyllyjä, pesukoneesta toimii ainoastaan pikaohjelma, vessan valokatkaisimessa on kosketushäiriö, jonka vuoksi valon saa päälle (kirjaimellisesti) väkivaltaa käyttämällä. Nyrkillä kun paukuttaa katkaisijaa tarpeeksi lujaa ja useasti, niin se (yleensä) syttyy. Lisäksi voisi mainita, että vessasta puuttuu koukut pyyhkeille ja wc-paperiteline. :D  Asumus sijaitsee hyvin lähellä Joensuun pahamaineisinta katua, ”Luotikujaa”, joka on siis Latolankatu. Tämä tarkoittaa päivittäistä noin 4,5 km fillarointia keskustaan. Kaikki tämä on kuitenkin melko pientä, ja kolmessa viikossa on jo oppinut tulemaan toimeen näiden pikku puutteiden kanssa.

Opiskelujen osalta syksy on käynnistynyt hieman hitaanlaisesti. Esimerkiksi tällä viikolla vain kahtena päivänä oli lähiopetusta. Tämän vapauden myötä tulee myös suuri vastuu. Ainakin omalla alallani opiskelu on pitkälti omatoimista ja kirjatenttejä on paljon. Tämä tarkoittaa sitä, että lukemista on riittänyt ihan ensimmäisestä viikosta lähtien. Juuri nyt urakkana on koukeroisesti kirjoitettu ”Decline in history” historian alkutenttiä varten. Teos on siis englanninkielistä tieteellistä tekstiä. Englanniksi en ole lukenut edes viihdekirjallisuutta, joten shokkireaktio oli kuin saunasta avantoon hypätessä. Nyt kun kahlaan kirjaa jo uudemman kerran läpi, niin pikkuhiljaa alkaa päästä vähän jyvälle. Lukemista riittäisi vielä paljon enemmänkin, mutta putkiaivoisena miehenä täytyy nyt keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja hoitaa tämä ”velvollisuus” ensiksi alta pois.

Etukäteen arvelin, että hankalinta tulee olemaan ikäero suurimpaan osaan muista opiskelijoista, ja kieltämättä siltä se onkin tuntunut. Näin kolmekymppisenä ukonköriläänä ei oikein enää sytytä nämä perinteiset opiskelijariennot, niin sitä myöten uusien tuttavuuksien hankkiminen ei ihan helppoa ole. Siihen kun lisää vielä ujohkon perusluonteen, niin vähiin on jääneet uudet tuttavuudet ensimmäisten viikkojen aikana. Mutta eipä tämäkään niin vakavaa; olen tavannut useita ”vanhoja tuttuja” ja sitä myöten lounasseuraa kyllä on löytynyt, jos haluaa. ”Listalla” on vielä muutama nimi, joihin pitää tässä syksyn mittaan olla yhteydessä.

Kontrasti entiseen ”securitas elämään” on melkoisen suuri. Työelämässä ollessa liikkumavaraa on suhteellisen vähän, ja militaristisiakin elementtejä sisältävällä turvallisuusalalla vielä tavallistakin vähemmän. Opiskelijana yliopistossa puolestaan itsellä on täydellinen vastuu opintojen suorittamisesta. Jos jätät töihin menemättä, niin vartin sisällä soitellaan perään. Jos jätät luennolle menemättä, niin ketään ei kiinnosta. Suuri vapaus tuo suuren vastuun, kuten tulikin jo todettua.

Hyllyttömistä vaatekaapeista ja ikäeroista huolimatta menee varsin mukavasti. Joensuu on mukava paikka, jonka tunnen kotikaupungikseni enemmän kuin esimerkiksi Espoon, jossa useita vuosia asuin. Joidenkin asioiden kanssa on vielä vähän hapuilua, mutta onhan tämä jälleen ollut melkoisen iso elämänmuutos, niin se nyt oli odotettavissakin. Tämän päiväkirjaa muistuttavan blogauksen lopuksi lupaan, että seuraavalla kerralla en jorise itsestäni, vaan palataan jonkin tiukan päivänpolttavan aiheen pariin ;)  

 kuva: tripadvisor.com

Rosvoja ja nakkihommia - aikani Securitaksella

Securitas on ollut enemmän tai vähemmän osa elämääni viimeisen reilun yhdeksän vuoden ajan. Maaliskuussa 2013 kertaalleen jo lähdin, mutta jo toukokuussa 2014 palasin. Eilen 31.8.2017 tein viimeisen vuoroni ennen pitkän opintovapaan alkua. Käyn tässä läpi tuntemuksia tältä jälkimmäiseltä Securitas-ajanjaksolta. 

Paluu kolmen punaisen pallon palvelukseen oli osittain pakon sanelema, koska veloistani selvitäkseni tarvitsin vakituisen palkkatyön. En kuitenkaan tuolloin ajatellut sitä tuolta kannalta. Vuosi yliopistossa yhteiskuntatieteiden laitoksella oli herkistänyt sille, kuinka kiven alla vakituinen palkkatyö nykypäivän maailmassa on "Kurjan kohtaloni" surkuttelun sijaan olin iloinen, että sain uuden mahdollisuuden Securitaksella. Olin työskennellyt aiemmalla pätkälläni Sellossa ja Kampissa. Kävi ilmi, että ainakaan heti en pääsisi noihin työkohteisiin, mutta töitä riittäisi Espoontorilla ja Lippulaivassa. Tämä kelpasi oikein hyvin. Etenkin Espoontori oli siinä mielessä huvittava työpaikka, että rakennuksen julkisivu näkyi silloisen asumukseni parvekkeelta. Työmatkaan ei siis tarvinnut aikaa tuhlata. 

Kesän 2014 olin Lippulaivassa ja Espoontorilla, ja viihdyin niissä kohteissa. Pienempien kauppakeskusten hieman verkkaisempi tahti sopi minulle hyvin. Elokuun lopussa Securitas järjesti kuitenkin yllätyksen, kun uudessa työvuorolistassa oli enimmäkseen Kamppia, ja muutama vuoro Selloa. Minun mielipidettä tähän ei kysytty, mutta ei siihen toisaalta ollut mitään velvoitettakaan. Enkä minä tästä edes mitenkään pahoillani ollut - ihan mielelläni palasin tuttuihin työkohteisiin. 

Loppuvuoden 2014 tein Kamppia sekä Selloa suunnilleen 50/50 jakaumalla. Tuossa vaiheessa minulta kysyttiin kumpaa kohdetta haluaisin tehdä kokoaikaisesti. Valitsin Sellon, koska sinne oli helpompi työmatka ja vähemmän vihaamiani yövuoroja. Tammikuusta 2015 alkaen oli jälleen Sellon kokoaikainen työntekijä. Tämä oli siinä mielessä hassu tilanne, että myös silloinen kämppikseni työskenteli Sellossa. Aluksi tämä ei haitannut, mutta ajan myötä tilanne kävi hieman hankalaksi. Silloinkin kun olin vapaalla, niin Sellon asiat seurasivat kämppiksen kautta. Tästä en missään nimessä syytä kämppistäni, sillä tilanne oli väistämätön. Onhan se selvää, että työkaverin kanssa käy läpi työasioita.

Työhommat rullasivat kuitenkin ihan mukavasti ja sain osakseni pieniä vastuutehtäviäkin, josta olen kiitollinen. Yövuoroja ei ollut paljoa, mutta ne vähätkin söivät miestä toden teolla. Kroppa soti tätä perverssiä päivärytmiä vastaan toden teolla, ja olinkin yövuorojen aikana melkoinen ihmisraunio. Toisinaan olin yövuoron jälkeen niin uupunut, että en jaksanut edes vaihtaa kuulumisia kämppiksen kanssa. Potkaisin vaan kengät jalasta ja menin suoraan nukkumaan. Ne alkoivat ottaa myös ihan fyysisesti terveyden päälle. Ainakin pariin otteeseen korkea kuume iski kesken yövuorojen.

Kauppakeskuksen järjestyksenvalvojan perustyön luonne on samanlaista joka paikassa. Isolta osaltaan se on näkyvillä olemista ja valmiudessa olemista siltä varalta, JOS jotain sattuu. Jokapäiväisiä perustehtäviä ovat alkoholistien, narkomaanien ja nuorison toiminnan seuraaminen ja tarvittaessa niihin puuttuminen. Tuo on se näkyvä osa, mutta hommaan sisältyy myös todella paljon "piilossa" olevaa työtä, kuten avainten hallintaa, rikosilmoitinjärjestelmien tuntemusta ja yleistä asiakaspalvelua. 

Vuoden 2015 lopussa ja 2016 alussa hommat menivät siinä mielessä jouhevasti, että harkitsin ihan tosissani jäämistä Securitakselle pysyvästi. Tutkailin etenemismahdollisuuksia, kävin päivittäin firman intranetissä ja hainkin paria eri esimiespaikkaa. Minua ei kuitenkaan näihin valittu, eikä pyydetty edes haastatteluun. Ne paikat täytettiin aivan oikeilla henkilöillä, enkä edes väitä, että juuri minut olisi heidän tilalleen pitänyt valita. Se, että minua ei missään vaiheessa edes harkittu vaihtoehtona jätti kuitenkin arven. Kyynistyin tästä, ja totesin etenemismahdollisuuksien olevan heikot. 

2016 vuoden keväällä alkoivat vaikeat ajat. Yövuorot söivät miestä pahasti ja Sellon asiat seurasivat minua vapaillekin. Oman hyvinvointini kannalta oli tärkeää, että sain tämän kierteen poikki. Tuossa vaiheessa sainkin kiitettävästi apua sekä Sellon työnjohdolta, että oman yksikön työnjohdolta. Pyysin siirtoa toiseen työkohteeseen juuri ennen kesälomani alkua kesäkuussa 2016. Siirto takaisin Lippulaivaan ja Espoontorille toteutui sitten syyskuussa. Tämä prosessi meni jouhevasti, ja siitä olen kiitollinen. Samoihin aikoihin myös muutin omilleni toiseen kämppään, ja tätä kautta päivittäinen side Selloon katkesi. 

Loppukesästä 2016 tein myös päätöksen, joka on johtanut tähän päivään. Päätin, että palaan kouluun hinnalla millä hyvänsä. Tein ylitöitä, jotta saisin mahdollisimman nopeasti velkani maksettua loppuun ja selvittelin edellytyksiä palata kouluun seuraavan vuoden syksynä. Opintovapaan ja aikuiskoulutustuen avulla se oli mahdollista. Kun siirryin Espoontorille & Lippulaivaan syyskuussa, olin jo suunnitelmani laatinut. En kuitenkaan tätä ottanut puheeksi ennen kuin vuoden vaihduttua 2017:sta. 

Sen myönnän, että olen viimeisen vuoden aikana työntekijänä hieman laiskistunut, enkä ole enää ollut niin sitoutunut firmaan kuin "parhaina" aikoina. Kehitysinto ja uuden opettelu ovat jääneet taka-alalle. Perustehtävät olen kuitenkin suorittanut parhaani mukaan, eikä konfliktitilanteita ole ollut. 

Yhteenvetona voisi todeta, että Securitas on ottanut paljon, mutta antanut enemmän. Ilman luotettavaa ja vakituista työnantajaa tilanteeni saattaisi olla paljon huonompi. Puhumattakaan kaikista ihmisistä, joihin olen firman kautta tutustunut. Ihan lopuksi haluan kiittää muutamia työkavereita ihan nimellä mainitsemalla - on selvää, että lista voisi olla pidempikin. 

Marko Heikkinen, Martti Sarkia, Nico Thoren, Aleksi Blomberg, Jussi Vuorvirta, Sarianna Oikkonen, Antti Seppänen, Toivo Huhtinen, Niina Sihvo, Tony Almqvist, Juho Hillu, Marko Säämänen, Kirill Pavlov, Timo Peltonen, Jarkko Saukkonen, Matias Räisänen, Mikko Lahtinen, Toto Andersin, Antti Lahdenperä, Otto Tiuri. Kiitos teille, ja monille muille, joiden nimi ei nyt tullut mainituksi. 

Opintovapaan ajan työsuhteeni Securitakselle pysyy voimassa, eikä ole täysin poissuljettua ettenkö vielä joskus sinne töihin palaisi. Vaikeita aikojakin on ollut, mutta hyvällä fiiliksellä lähden uusia haasteita kohti!