Arki joensuulaisena opiskelijana on nyt alkanut. Ihan
mukavastihan tämä on mennyt, vaikka asumisjärjestelyn kanssa onkin vähän
totuttelua. Venäläisiä kämppiksiä on vaihteleva määrä ja olut heille ainakin
maistuu. Lisäksi asunnosta on melkein jokainen tuikku palanut, vaatekaapissa ei
ole hyllyjä, pesukoneesta toimii ainoastaan pikaohjelma, vessan
valokatkaisimessa on kosketushäiriö, jonka vuoksi valon saa päälle
(kirjaimellisesti) väkivaltaa käyttämällä. Nyrkillä kun paukuttaa katkaisijaa
tarpeeksi lujaa ja useasti, niin se (yleensä) syttyy. Lisäksi voisi mainita,
että vessasta puuttuu koukut pyyhkeille ja wc-paperiteline. :D Asumus sijaitsee hyvin lähellä Joensuun
pahamaineisinta katua, ”Luotikujaa”, joka on siis Latolankatu. Tämä tarkoittaa
päivittäistä noin 4,5 km fillarointia keskustaan. Kaikki tämä on kuitenkin
melko pientä, ja kolmessa viikossa on jo oppinut tulemaan toimeen näiden pikku
puutteiden kanssa.
Opiskelujen osalta syksy on käynnistynyt hieman
hitaanlaisesti. Esimerkiksi tällä viikolla vain kahtena päivänä oli
lähiopetusta. Tämän vapauden myötä tulee myös suuri vastuu. Ainakin omalla
alallani opiskelu on pitkälti omatoimista ja kirjatenttejä on paljon. Tämä
tarkoittaa sitä, että lukemista on riittänyt ihan ensimmäisestä viikosta
lähtien. Juuri nyt urakkana on koukeroisesti kirjoitettu ”Decline in history”
historian alkutenttiä varten. Teos on siis englanninkielistä tieteellistä
tekstiä. Englanniksi en ole lukenut edes viihdekirjallisuutta, joten
shokkireaktio oli kuin saunasta avantoon hypätessä. Nyt kun kahlaan kirjaa jo
uudemman kerran läpi, niin pikkuhiljaa alkaa päästä vähän jyvälle. Lukemista
riittäisi vielä paljon enemmänkin, mutta putkiaivoisena miehenä täytyy nyt
keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja hoitaa tämä ”velvollisuus” ensiksi alta
pois.
Etukäteen arvelin, että hankalinta tulee olemaan ikäero
suurimpaan osaan muista opiskelijoista, ja kieltämättä siltä se onkin tuntunut.
Näin kolmekymppisenä ukonköriläänä ei oikein enää sytytä nämä perinteiset
opiskelijariennot, niin sitä myöten uusien tuttavuuksien hankkiminen ei ihan
helppoa ole. Siihen kun lisää vielä ujohkon perusluonteen, niin vähiin on
jääneet uudet tuttavuudet ensimmäisten viikkojen aikana. Mutta eipä tämäkään
niin vakavaa; olen tavannut useita ”vanhoja tuttuja” ja sitä myöten
lounasseuraa kyllä on löytynyt, jos haluaa. ”Listalla” on vielä muutama nimi,
joihin pitää tässä syksyn mittaan olla yhteydessä.
Kontrasti entiseen ”securitas elämään” on melkoisen suuri.
Työelämässä ollessa liikkumavaraa on suhteellisen vähän, ja militaristisiakin
elementtejä sisältävällä turvallisuusalalla vielä tavallistakin vähemmän. Opiskelijana
yliopistossa puolestaan itsellä on täydellinen vastuu opintojen
suorittamisesta. Jos jätät töihin menemättä, niin vartin sisällä soitellaan
perään. Jos jätät luennolle menemättä, niin ketään ei kiinnosta. Suuri vapaus
tuo suuren vastuun, kuten tulikin jo todettua.
Hyllyttömistä vaatekaapeista ja ikäeroista huolimatta menee
varsin mukavasti. Joensuu on mukava paikka, jonka tunnen kotikaupungikseni enemmän
kuin esimerkiksi Espoon, jossa useita vuosia asuin. Joidenkin asioiden kanssa
on vielä vähän hapuilua, mutta onhan tämä jälleen ollut melkoisen iso
elämänmuutos, niin se nyt oli odotettavissakin. Tämän päiväkirjaa muistuttavan
blogauksen lopuksi lupaan, että seuraavalla kerralla en jorise itsestäni, vaan
palataan jonkin tiukan päivänpolttavan aiheen pariin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti