Verovelmuilua

Verojen välttely niin laillisesti kuin laittomastikin on nyt pinnalla ”paratiisin papereiden” vuoksi. 1 Kaksi Bermudalla ja Singaporessa veroparatiisipalveluja tuottavaa yritystä ovat vuotaneet toimittajille valtavan määrän aineistoa (1,4 teratavua), jota he nyt ovat seuloneet läpi, ja tällä viikolla on alettu kuulla tuloksia. Suomessa aineistoa on perannut Ylen MOT-ohjelma, ja erityisesti se on profiloitunut palkittuun toimittajaan Minna Knus-Galaniin. Tietovuoto on tavallaan jatkumoa parin vuoden takaisille ”Panaman papereille.”

Maanantaina MOT-ohjelma kertoi 2, että kaikkien tuntema Nike ei juurikaan mitään veroja maksele. En oikeastaan tuohon kohtaan ohjelmassa jaksanut edes keskittyä, sillä olen jo pitkän aikaa pitänyt itsestään selvänä, että monikansalliset suuryritykset eivät veroja maksa. Google, Facebook, Apple…. kaikki ovat vuorollaan nousseet otsikoihin verojen välttelystä. Jokainen voi tykönään pohtia miten monilla eri tavoilla tämä vääristää markkinoita.

Verojen välttely (laillisesti tai laittomasti) on globaalin kapitalismin yksi räikeimmistä lieveilmiöistä. Raha on numeroita tietokoneen näytöllä, ja se pystyy liikkumaan mantereelta toiselle hetkessä. Poliitikot toki säätävät lakeja minkä kerkeävät, mutta ongelmaa ei saada kuriin. Lainsäätäjä on aina askeleen jäljessä. Tavallinen poliitikko kyllä tietää perusasiat verotuksesta, mutta lainsäädäntöprosessissa tarvitaan aina alansa huippuasiantuntijoiden apua. Ongelma on siinä, että terävimmät veroekspertit eivät ole valtioiden tai EU:n palkkalistoilla, vaan niiden monikansallisten suuryritysten, joilla on resursseja maksaa huippupalkkaa kokonaisella verolakimiesarmeijalle. Niin kauan kuin tämä asetelma säilyy, veroja tullaan välttelemään. Globaalin kapitalismin luoma mahdollisuus liikutella valtavia pääomia silmänräpäyksessä ympäri maailmaa tekee valvonnasta todella vaikeaa.

Yleensä kun puhutaan veronkierrosta, niin ihmiset assosioivat sen paratiisisaarille, kuten Bermudaan tai Panamaan. Ja ketkä sitä sitten harrastavat, niin huumekauppiaat ja mafiosot. Totta toinen puoli. Vuonna 2011 julkaistussa mainiossa kirjassa Aarresaaret Nicholas Shaxson hyökkää nimenomaan tätä myyttiä vastaan. Shaxsonin tutkimusten mukaan yli puolet kaikesta maailmankaupasta kulkee veroparatiisien kautta. Tämän on mahdollistanut se, että palmusaarten sijaan maailman suurimpia veroparatiiseja ovatkin maailman mahtavimmat valtiot – Yhdysvallat ja Iso-Britannia. Julkisesti nämä jättiläiset toki paheksuvat veroparatiiseja, mutta kulissien takana on eri ääni kellossa. Valtaosa kirjan sisällöstä keskittyy näiden väitteiden perustelemiseen. 3

Kuten jo varmasti kävi selväksi, niin kovinkaan ruusuiselta ei näytä. Kyseessä on globaali epidemia, joten yksittäisen henkilön vaikutusmahdollisuudet tuntuvat olemattomilta. Positiivista kuitenkin on, että näitä tämänkaltaisia tietovuotoja on alkanut ilmaantua ja sitä myöten asia on ylipäätään tuotu keskustelun aiheeksi. Järjestelmä tosiaan on mätä, mutta se pystytään purkamaan ja rakentamaan uusiksi, jos tarpeeksi moni näin haluaa. Tietoisuuden levittäminen on tärkeintä, ja siinä toimittajat ovat avainasemassa.

Lähteet

1.       https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/11/06/paratiisin-paperit-kahdella-kuvalla

2.       https://areena.yle.fi/1-3849181

3.       Nicholas Shaxsonin kirja Aarresaaret (2011)

 Kuva: omasta kirjahyllystä

Kärnäilyä

Mikko Kärnä. Tuo nimi nostattaa tunteita varmasti jokaisen vähänkin politiikkaa seuraavan mielessä. Keskustapuolueessa on kipuiltu siitä, että näkyvyys sosiaalisessa mediassa verrattuna ”trendikkäämpiin” Kokoomukseen ja Vihreisiin on heikkoa. Noh, sitten tulivat vuoden 2015 eduskuntavaalit ja Lapista varasijalta kansanedustajaksi nousi muuan Mikko Kärnä ja kaikki muuttui.

 

Kansanedustajan tehtävä on tietenkin ensisijassa säätää lakeja, mutta myös ottaa kantaa ja toimia mielipidevaikuttajana. Kärnä on ottanut tuon jälkimmäisen tehtävän varsin tosissaan. Kun selaa Kärnän facebook-sivua edes viikon verran taaksepäin, niin hän on ottanut kantaa mm. seuraaviin asioihin – alakoululaisten tietoisuuteen ruuantuotannosta, Fatim Diarran facebook-kirjoitteluun, isäinpäivän muuttamiseen ”läheisenpäiväksi”, Katalonian itsenäisyyteen, puolueiden kannatusmittaukseen, susipoliitikkaan ja poliisiasemien verkostoon. Twitterin puolella Kärnä on vielä aktiivisempi, ja on varmasti ottanut kantaa vielä moneen muuhunkin asiaan. Kaikki tämä siis yhden viikon aikana.

Nykymaailmassa poliitikolle ei riitä tiukka asiaosaaminen. Täytyy osata myös markkinoida ja ”brändätä” itsensä, ainakin jos puhutaan valtakunnan tason poliitikosta. Sosiaalinen media on tähän se luontevin (ehkä myös ainoa?) väylä. Siinä mielessä jokaisen poliitikon kannattaisi olla aktiivinen somessa.

Kun joka halvatun rasahdukseen on pakko ottaa kantaa, niin yksittäisen kannanoton painoarvo jää vähäiseksi. Välillä Kärnä antautuu yleisen ”some-öyhäämisen” tasolle, joka taasen ei kansanedustajan statuksella toimivalle henkilölle tee laisinkaan hyvää – päinvastoin, se heikentää arvovaltaa. Ja näin Kärnälle on (valitettavasti) käynyt. Hänestä on tullut sellainen hupaisa hahmo, jonka kannanottoja ei ihan vakavalla naamalla tarvitse ottaa. Vähän kuin Paavo Väyrynen nykyään. Häntäkään ei enää ihan tosissaan nykyään oteta. Kärnä tuntuu enemmän ”somepersoonalta” kuin kansanedustajalta.

Noh, tuo nyt on ehkä turhankin ilkeästi sanottu. Kärnä on hyvä lisä Suomen poliittiselle kentälle, ja minunkin arkeni olisi tylsempää, jos en miestä somessa seuraisi. Usein hänellä on ihan fiksujakin kannanottoja, mutta ne tuppaavat hukkumaan sen kannanottovyöryn alle, jota hän sarjutulena suoltaa. Tässäkin asiassa poliitikon olisi hyvä löytää kultainen keskitie: esillä on oltava somessakin, mutta jokaiseen risahdukseen reagoiminen syö pidemmän päälle omaa arvovaltaa.   

Kuva: iltalehti.fi