Kuva: hahmottelemani Suomen linja euroryhmän kokouksessa
Olen pitänyt tätä blogia keväästä 2013 alkaen
ja hiljakseen kiinnostus euroasioita kohtaan on kasvanut siihen mittaan, että
parhaillaan teen myös gradua yhteisvaluutta eurosta. Tässä blogissa puin
ensimmäisen kerran euroasioita perusteellisemmin 31.3.2017, jolloin totesin: Minä
tiedän mihin tämä lopulta johtaa. Kuka tahansa omilla aivoillaan ajatteleva sen
tietää. Lopussa seisoo valinta – liittovaltio tai ero. Kolmessa vuodessa
ajattelu on hieman jalostunut ja muuttunut. Tänä päivänä muotoilisin väitteen
näin: fiskaaliunioni tai ero.
Kiistakapulat
ja Suomen ääritiukka linja
Euroryhmän — eli talous-ja rahaliitto EMU:n —
valtiovarainministerit kokoontuivat eilen iltapäivällä videokokoukseen, jossa
oli tarkoitus päättää euroalueen yhteisistä toimista koronakriisin
hallitsemiseksi. Ennen tätä Eurooppa-neuvosto — eli kaikkien 27 jäsenmaan päämiehet
— olivat kokoontunut 27. maaliskuuta saamatta aikaan mitään päätöstä
taloudellisista tukitoimista. Otettiin kahden viikon jatkoaika ja päätökset
sälytettiin eiliselle euroryhmälle.
Euroryhmän kokous jatkui läpi yön kestäen yhteensä
16 tuntia. Aamuyhdeksältä Suomen aikaa tiedotettiin, että mitään päätöksiä ei
saatu aikaan ja kokous jatkuu huomenna torstaina.
Hermoja kiristää ainakin kaksi asiaa:
koronabondit ja EVM-mekanismin ehdollisuus. Koronabondeilla tarkoitetaan euromaiden
yhteisvastuullisia velkakirjoja. Niiden etuna olisi, että velkakirjoja
pystyttäisi laskemaan liikkeelle riittävän iso määrä, ne saisivat hyvän
luottoluokituksen ja velka ei kirjautuisi kansallisvaltioiden taseeseen. Aihe
on kuitenkin poliittisesti tulenarka. Saksa, Hollanti, Itävalta ja Suomi
vastustavat koronabondeja vimmaisesti. Suomen kanta on täysin selvä: se on
ehdoton ei.
Toinen kiistainaihe on eurokriisin aikana
luotu Euroopan vakausmekanismi EVM. Sen kautta lainoitettiin esimerkiksi
Kreikkaa, mutta tiukan ehdollisesti. Troikka (Euroopan keskuspankki, IMF ja Euroopan komissio) piti huolen siitä, että rahan saantiin
liittyi erittäin tiukka ehdollisuus. Häpeän stigmaa, talouskuria ja
rakenneuudistuksia. Eurokriisin aikana olikin vielä ”helppoa” moraalisyyllistää
Etelä-Euroopan hulttiovaltioita typerästä rahankäytöstään ja sitoa lainoihin
tiukkaa ehdollisuutta.
Koronakriisi on kuitenkin toisenlainen shokki.
Ekonomistijargonilla ilmaistuna se on symmetrinen shokki, eli koskettaa kaikkia
samalla tavalla. Tämän vuoksi jopa Saksa on muuttanut mieltään ja ehdottanut,
että tässä tilanteessa EVM-rahoitukseen ei pitäisi sitoa stigmatisoivaa
ehdollisuutta. Hollanti, Itävalta ja — arvasitte oikein — Suomi vastustavat
tätä ja vaativat ehdollisuutta.
Vaihtoehdot
Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich
tunnetaan suoran puheen miehenä ja eilisessä Kauppalehden haastattelussa hän
oli maineensa veroinen. JvG totesi, että EKP on tehnyt kaikkensa, mutta se ei
tule millään riittämään Italian pelastamiseksi. Suomenkin on välttämätöntä
tinkiä ääritiukasta linjastaan, sillä vaihtoehdot ovat yhteisvastuu tai euron
loppu.
Iso-Britannia erosi EU:sta, mutta se oli vielä
helppoa. EMU on rakennettu ikuiseksi ja siitä ei ole tietä ulos. Sen vuoksi
mikään muu kuin fiskaaliunioni (lue: laaja yhteisvastuu) ei tässä tilanteessa
auta. Hallitsematon euron hajoaminen aiheuttaisi sellaista rytinää, että
yhteisvastuu tulee joka tapauksessa helpommaksi ja halvemmaksi. Samalla kun yhteisvastuuseen
siirrytään, olisi syytä alkaa piirtämään suunnitelmia, joiden avulla eurosta
pääsee ulos ilman täydellistä talousromahdusta ja anarkiaa.
Lähteitä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti