Mitä on paskaduuni? Arkiajattelussa se helposti mielletään fyysisesti raskaaksi ja huonopalkkaiseksi työksi, kuten vaikkapa postinjakajan tai siivoojan työksi. Tämä on kuitenkin kovin kaukana siitä, mitä käsitteen luoja David Graeber paskaduunilla alun perin tarkoitti. Päin vastoin, Graeberille paskaduuni tarkoitti toimistotöitä, joista on tullut niin epämääräisiä ja vaikeasti määriteltäviä, että työntekijät itsekään eivät pysty perustelemaan niiden olemassaoloa. Toisin kuin postinjakajalla tai siivoojalla niin epämääräisessä tietotyössä on epäselvää, mitä tavoitetta ja suurempaa hyvää heidän suorittamansa työ palvelee. Tämä luo merkityksettömyyden tunnetta ja tekee koko työssäkäynnistä eräänlaista irvokasta näytelmää. On esitettävä kiirettä ja korostettava työn tärkeyttä, jotta työpaikka ja siitä saatava hyvä korvaus pystyttäisiin jotenkin perustelemaan. Maailman tappiin saakka käydään palavereja, jotka eivät johda mihinkään muutoksiin, ja kirjoitetaan raportteja, joita kukaan ei lue. Harva jaksaa kyseenalaistaa asiaa, koska näistä töistä yleisesti ottaen maksetaan hyvin ja hakijoita näihin toimistohommiin riittää aina jonoksi asti. Näin ollen teennäinen hymy on nostettava kasvoille, vaikka sisimmässä tuntuisi kuinka pahalta. Se joukko, joka on peruskoulusta lähtien tehnyt kaiken aina oppikirjan mukaisesti ja mukisematta yleensä päätyy näihin parempina pidettyinä töihin. Jossain vaiheessa tämän näytelmän esittäminen käy kuitenkin raskaaksi ja seurauksena on helposti työuupumus, niin sanottu burnout.
On hämmentävää, kuinka koulutusjärjestelmämme ja yhteiskunta yleisesti arvostaa näitä Graeberin paskaduuneja erittäin korkealle. Selkeästi rajattua ja selkeästi määriteltyä duunarityötä tekevä ihminen tulee palkallaan hädin tuskin toimeen, vaikka hänen suorittaman työpanoksensa arvo on yhteiskunnalle täysin kiistaton. Epämääräistä tietotyötä tekevä asiantuntija laatii Powerpoint-presentaatioita palavereihin ja näiden yhteiskunnallinen hyöty on vähintäänkin kiistanalainen. Silti, tästä maksetaan moninkertaista palkkaa duunariin verrattuna.
Ei ole sattumaa, että työuupumus on uusi kansantauti ja korostuu nimenomaan tietotyöläisten kohdalla. Byrokraattinen mielettömyys ja markkinahenkinen tyhjä puhe ovat näissä huipussaan ja moni työntekijöistä tuntee sen sisimmässään, vaikka ei välttämättä osaisi sitä edes sanallistaa. Tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne nousee ja näytelmän kulisseja ei jaksa loputtomin pitää ylhäällä. Hyvä palkka ja mahdollisuus ulkokultaisten statussymbolien kuten autojen ja oman asunnon hankkimiseen ei kannattele loppuun asti. Helposti tulee petetty olo, koska tähän suuntaanhan kaikki ovat aina peruskoulusta lähtien ohjanneet ja kannustaneet. Ihmiset kaipaavat merkitystä työlleen ja moderni toimistotyö ei sitä useinkaan tarjoa.
Yksilönä on vaikea muuttaa yhteiskunnallisia rakenteita, kuten eri töiden arvostusta ja palkkausta. Yksilö voi kuitenkin kääntyä sisäänpäin ja aidosti pohtia näitä kysymyksiä. Pelkkä hyvä palkka ei ole kestävä motivaattori tehdä töitä, vaan taustalla täytyy olla jotain syvempää. Työllä on oltava tarkoitus, eikä töihin meneminen saa tuntua vastenmieliseltä. Elämän sisältö ei tyhjene työhön, vaan on olemassa paljon tärkeämpiä asioita, kuten merkityksellisten ihmissuhteiden ylläpitäminen. Kukaan ei kuolinvuoteellaan harmittele sitä, että tulipas tehtyä liian vähän ylitöitä. Sen sijaan rikkoutuneet ihmissuhteet jäävät harmittamaan. Oma mielenterveys on huomattavasti arvokkaampi asia kuin parempi palkka ja työelämän näytelmäkulissin väkinäinen ylläpitäminen. Kannustan siis pohtimaan näitä asioita ja tekemään tarvittaessa rohkeitakin päätöksiä!
Ylellä 20.3.2023 esitetty dokumentti sivuaa asiaa, tälle katselusuositus.
The Happy Worker - tai miten työ sabotoitiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti