Sunnuntaina on kansanvallan juhlapäivä. Presidentinvaalien ensimmäinen kierros huipentuu vaali-iltaan, johon lähdetään jännittävistä asetelmista. Alexander Stubb ja Pekka Haavisto ovat hallinneet gallup-kyselyjä useamman kuukauden ajan, mutta loppumetreillä Jussi Halla-aho on aloittanut vakuuttavan kirin. Olli Rehnillä on myös kannattajansa ja hän on esiintynyt edukseen viimeisissä isoissa vaalitenteissä. Myöskään Rehniä ei sovi kokonaan unohtaa, vaikka hänen nousunsa toiselle kierrokselle epätodennäköiseltä vaikuttaakin. Uskon, että vaali-ilta voi tarjota isojakin yllätyksiä.
Tähän uskoon on muutama peruste. Ensimmäinen niistä on, että gallupien ennustevoima on heikentynyt. Edellisen vuosikymmenen aikana olemme nähneet yllättäviä vaalituloksia niin kotimaassa kuin muuallakin. Gallupit ovat erehtyneet. Kyse ei tietenkään ole siitä, että gallupit itsessään olisivat epäluotettavampia kuin aikaisemmin. Ihmiset ovat.
Kannastaan epävarmojen äänestäjien osuus on isossa kuvassa noussut. Tämä puoli korostuu entisestään presidentinvaaleissa, jotka ovat suuressa määrin henkilövaalit. Presidentiksi on mahdotonta nousta, jos ääniä kerää vain oman taustapuolueensa piiristä. Valitsijayhdistyksen kautta ehdolle asettuminen on pyrkimys häivyttää ihmisten mielistä puoluetausta.
Toinen peruste piilee siinä, että äänestysinto näyttää nousevan korkeaksi. Ennakkoääniä annettiin ahkerasti ja kiristynyt gallup-tilanne todennäköisesti motivoi myös epävarmoja äänestäjiä lähtemään uurnille. Epävarmoja äänestäjiä tyypillisesti ovat nuoremmat ikäluokat. Monissa yhteyksissä on todettu, että Jussi Halla-ahon kannatus on varsin suurta nuorten keskuudessa. On täysin mahdollisuuksien rajoissa, että Halla-ahon viime päivien noste johtaa siihen, että nuoret epävarmat äänestäjät vaalipäivän äänillään kääntävät vaakakuppia hänen suuntaansa.
Viime kevään eduskuntavaaleissa nähtiin paljon taktista äänestämistä. Monet Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajat äänestivät vaalitaktisista syistä SDP:tä. Tämä ei lopulta ihan riittänyt vaalivoittoon saakka. Vasemmistoblokki on jälleen samankaltaisessa tilanteessa. Li Anderssonin ja Jutta Urpilaisen menestysmahdollisuudet ovat olemattomat. Taktisesti olisi ehkä viisasta keskittää äänet Pekka Haavistolle, vaikka hän ei se oma ykkösvaihtoehto olisikaan. Haaviston varmana pidetty paikka kakkoskierroksella on uhattuna, jos hän ei saa ääniä myös Urpilaisen ja Anderssonin laarista.
Henkilökohtaisesti olen iloinen siitä, että edessä
on tasaiset ja jännittävät vaalit, ja tarjolla on useita hyviä ehdokkaita. Muutama
vuosi sitten spekuloitiin jopa poikkeuslaista, jolla Sauli Niinistön presidenttiyttä
olisi jatkettu. Pelättiin, että ei olisi tarjolla yhtään presidentin mitat
aidosti täyttävää ehdokasta. Tämä pelko on osoittautunut turhaksi. Yhdeksän
joukosta varmasti itse kukin löytää oman ehdokkaansa. Ja aivan lopuksi vielä vastaus otsikon kysymykseen: kyllä, se on täysin mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti