Elokuva, jossa ei oikeastaan tapahdu mitään

 

The Zone of Interest oli elokuvakokemuksena eriskummallinen. Kaikki tapahtuu piinallisen verkkaisesti, joka saa odottamaan dramaattista käännekohta, jonka jälkeen tapahtumat pääsisivät kunnolla vauhtiin. Sitä ei koskaan tule. Elokuva loppuu yhtä mitäänsanomattomasti kuin alkoikin. 

 

Elokuva kertoo korkea-arvoisen natsiupseerin Rudolf Hössin ja hänen perheensä arkisesta elämästä 1940-luvun alussa Auschwitzin tuhoamisleirin kupeessa. Varakkaalla Hössin perheellä on upea talo kauniine puutarhoineen. Pienet lapset, koirat ja palvelusväki tuovat taloon elämää. Hössin vaimo Hedwig pyörittää tätä kotitaloutta sellaisella tarmolla kuten muutkin aikakautensa varakkaisiin naimisiin päässeet naiset. Rudolf keskittyy työhönsä pilkuntarkalla tehokkuudella ja antaumuksella. 

 

Hössin perheen kaunista puutarhaa ympäröi muuri, jonka takana kohoavat Auschwitzin kuolemantehtaan tympeät piiput. Kertaakaan elokuvan aikana ei näytetä mitä muurin takana tapahtuu. Ainoat viitteet tähän ovat ahdistavan ääniraidan ajoittaiset tuskanhuudot ja ”tehtaan” piipuista tupruava sakea savu, joka haisee kuvottavalta. Saadakseen elokuvasta jotain irti, on tunnettava hieman toisen maailmansodan historiaa. 

 

Rudolf Höss oli Auschwitzin keskityleirin komendantti ja vastuussa miljoonien juutalaisten murhaamisesta. Hän on yksi historian pahimmista massamurhaajista ja sotarikollisista. Lähestymiskulma ei kuitenkaan ole tämä kaikista ilmeisin – sen sijaan Rudolfia kuvataan kuin ketä tahansa vastuullisessa työssä raatavaa perheenisää. Hän pyrkii tarjoamaan perheelleen mahdollisimman hyvän elämän, mutta kamppailee myös lihan houkutusten kanssa anteliaiden palvelustyttöjen ympäröimänä. Elokuvan kantava tarina onkin lähinnä Rudolfin ja Hedwigin monisyinen parisuhde ja sen ylläpitäminen. 

 

Elokuvassa oli kaksi itseeni erityisen vaikutuksen tehnyttä kohtausta. Ensimmäinen näistä oli, kun Höss kutsui kotiinsa teollisuusinsinöörin esitelmöimään uutta innovaatiotaan. Insinööri esittää kylmän viilein teknisin termein, kuinka hänen keksintönsä olisi juuri paras ja tehokkain menetelmä juutalaisten massamurhaamiseen. Mainitsematta ollenkaan sitä, että keksintö on luotu juuri tätä tarkoitusta varten. Toisessa erityisen vaikuttavassa kohtauksessa Hedwigin äiti on saapunut vierailulle ja naiset ovat puutarhassa kierroksella. Hedwig esittelee äidilleen upeita kukkia ja tekemiään istutuksia. Äiti on puutarhasta niin lumoutunut, että tokaisee: ”tämähän on paratiisi!” Samalla kun vieressä olevista piipuista tupruttaa löyhkäävää savua. 

 

Päällisin puolin elokuva on tylsä ja dokumentaarinen. Siinä vain seurataan hyvin toimeentulevan saksalaisperheen arkea 1940-luvun alussa. Tunnelma on kuitenkin alati ahdistava ja se johtuu katsojalla olevasta esitiedosta siitä, mitä taustalla oikeasti tapahtuu. 

 

Elokuva jättää tilaa monille filosofisille ja psykologisille tulkinnoille. Rudolf Höss oli ihmishirviö, mutta tässä hänet pakotetaan kohtaamaan tavallisena perheenisänä, aivan normaalina ihmisenä. Holokaustin hirveyksiin ei viitata missään vaiheessa suoraan, ainoastaan hienovaraisin vihjauksin, jotka jäävät katsojan tulkittaviksi. Pohjimmiltaan elokuva kertoo pahuudesta. Siitä, kuinka äärimmäinenkin pahuus osaa pukeutua tavanomaisuuden kaapuun. Se pakottaa kohtaamaan raadollisen todellisuuden, jossa pahuutta ei voi erottaa paljaalla silmällä.

Kapitalismi toimitettava kiireellisesti hoitoon!

 

Kapitalismin taipumus liiallisuuksiin näyttää kuitenkin nykymenollaan johtavan yhä suurempiin ristiriitoihin.

Sixten Korkman, 2022

Kapitalismi on ihmiskunnan ylpeydenaihe

Antikapitalisti on henkilö, joka vastustaa kapitalismiin liittyviä liikkeitä, ideoita ja asenteita. Antikapitalistin tavoitteena on korvata kapitalismi paremmin toimivalla järjestelmällä.

En pidä itseäni antikapitalistina. Kapitalismi on ehkäpä ihmiskunnan historian merkittävin keksintö ja sittemmin ideologia. Sen saavutukset ovat kiistattomia. Kapitalismin aikakaudella sadat miljoonat ihmiset ovat nousseet äärimmäisestä köyhyydestä inhimillisempiin oloihin. Kapitalismi on luonut länsimaissa ennennäkemätöntä vaurautta ja mahdollistanut elintason nousun. Kapitalismi on yhteensopiva demokratian kanssa ja sallii yksilönvapauden. Kapitalistinen järjestelmä tarjoaa myös (ainakin teoriassa) insentiivin kehittää itseään, ammattitaitoaan ja osaamistaan. Kapitalistinen järjestelmä ei sullo kaikkia yhdenvertaisuuden muottiin ja väkisin tasapäistä erilaisuutta. Näin ollen se myös sallii moniarvoisen ja moniäänisen yhteiskunnallisen järjestyksen syntymisen.

Kapitalismi on myös ideologia, joka läpäisee yhteiskunnan kaikki kerrokset. Aivan jokainen meistä on velvollinen osallistumaan tähän peliin, jonka säännöt kapitalismi on luonut. Kapitalismi on luomus, josta ihmiskunta voi olla ylpeä. Se on tehokkain talousjärjestelmä, jonka olemme koskaan kehittäneet. Kapitalismi ideologiana on hankalampi aihe. Kapitalismin perusperiaatteet ovat niin juurtuneina mieliimme ja yhteiskunnallisen järjestelmän kaikille tasoille, että todellista vaihtoehtoa tästä ideologiasta irtautumiseen ei ole. Historian tuomio vaihtoehtoisille järjestelmille – kuten kommunismille – on murskaava. 

 

Kapitalismin sairastuminen

On surullista huomata, että tämä ihmiskunnan ehkäpä edistynein luomus on yhä vakavammin sairas. Yksipuolinen voitontavoittelu, itsekkyys ja ahneus rehottavat. Elämme maailmassa, jossa yhä enemmän rahaa ja valtaa keskittyy muutamien monikansallisten suuryritysten käsiin. Näistä suuryrityksistä harva maksaa veroa ollenkaan. Tästä on kiittäminen yritysten pohjatonta kassaa ja lobbauskykyä, jolla poliitikot saadaan kiedottua mukaan läpeensä finansioituneen kapitalismin hämähäkinverkkoon. ”Kansallisen kilpailukyvyn” pyhässä nimessä valtiot ovat lähteneet kujanjuoksuun kohti pohjaa, jossa erilaisia etuuksia ja helpotuksia suuryrityksille myöntämällä koitetaan houkutella yrityksiä investoimaan ja luomaan työpaikkoja. Tätä perinteistä toimintaa ne eivät kuitenkaan harjoita. Työntekijät maksavat ja varsinainen tuotteiden valmistaminen on liian kallista ja työvoimaintensiivistä. Nykyajan menestyneimmät yritykset, kuten Meta tai Amazon eivät valmista itse yhtään mitään. Über ei omista autoja tai AirBnb asuntoja. Vastakohta menneiden vuosikymmenien teollisuuspatruunaan on suuri.

On aina varottava vetämästä yhtäläisyysmerkkiä Yhdysvaltojen ja Suomen välille. Se, mitä USA:ssa tapahtuu ei useinkaan vastaa Suomen todellisuutta, joten vertausten kanssa on syytä olla tarkkana. Silti on perusteltua tutustua muutamaan yhdysvaltalaisen finansioituneen kapitalismiin räikeimpiin ylilyönteihin. Yhtä kaikki, kyseessä on maailman ainoa supervalta, jonka vaikutteet ja ilmiöt rantautuvat pienellä viiveellä myös Eurooppaan. 

 

Finanssikriisin juuret

Vuoden 2008 finanssikriisi miltei romahdutti talousjärjestelmän sellaisena, kun olemme sen oppineet tuntemaan. Lähtölaukaus kriisille oli USA:n ylikuumentuneet asuntomarkkinat, ja niihin liittynyt uusi finanssi-innovaatio asuntovelkavakuudelliset arvopaperit (Mortgage-Backed Security, MBS. Kriisiä edeltävinä vuosina Bushin hallinto oli voimallisesti ajanut hanketta, jossa mahdollisimman monelle amerikkalaisella mahdollistettaisi oman asunnon hankkiminen. Pankit tarttuivat tähän riemumielin ja alkoivat aggressiivisesti markkinoida asuntolainoja. Puhuttiin ninja-lainoista. (no income, no job, and no assets) Lainoja tyrkytettiin ja tuputettiin ihmisille, joilla ei aidosti ollut takaisinmaksukykyä. Näitä korkean luottoriskin lainoja oli hankalaa käyttää vakuutena rahoitusmarkkinoilla, joten ratkaisuksi keksittiin MBS:t. Nämä ”roskalainat” arvopaperistettiin ja mytättiin yhteen pienemmän luottoriskin lainojen kanssa. Kyseessä oli kuin viipaloitu kakku, jossa oli palat A:sta D:hen.

Finanssipankkiirien pohjaton ahneus ei valitettavasti jaksa yllättää, mutta pöyristyttävintä koko kuviossa oli valvonnan puute. Luottoluokituslaitosten, joista kansainvälisesti merkittävämpiä ovat S&P Global Ratings, Fitch ja Moody’s, tehtävänä nimenomaisesti oli valvoa finanssimarkkinoita ja estää liian riskisiksi arvioitujen finanssi-innovaatioiden päätyminen markkinoille. Todellisuudessa ne toimivat täysin finanssikapitalismin ehdoilla ja läimäisivät riskisille MBS-asuntovelkavakuuksilla parhaimman mahdollisen AAA-luottoluokituksen. Sitä kautta MBS:t levittäytyivät helposti kaikkialle maailman finanssikeskuksiin, joka johti tuhoisaan dominoefektiin lainojen paljastuessa roskaksi.

Kyseessä on häikäilemätön esimerkki siitä, kuinka finanssikapitalismin intressit olivat läpäisseet koko järjestelmän luottoluokittajia myöten. Riskit olivat nähtävissä ja ilmiselvät, mutta niiltä ummistettiin silmät. Perusteluna oli muun muassa se, että toinen luottolaitos joka tapauksessa antaisi hyväksynnän. Mahdollisuus voitontekoon olisi täten menetetty. Toinen peruste liittyy puhtaasti korruptioon ja pyöröovi-ilmiöön. Myötämielistä luottoluokittajaa todennäköisesti odottaisi virkakauden päätyttyä huippupalkkainen pesti kyseisessä finanssi-instituutiossa. Tämä tuolileikki, jossa luottoluokittajat, poliitikot ja pankkiirit vaihtelevat istumapaikkoja tapahtuu jatkuvasti. Johtopäätöksenä voi olla ainoastaan se, että finanssikapitalismin tarjoamat satumaiset voitot olivat liian suuri houkutus. Peliin oli pakko päästä mukaan. 

 

Opioidikriisin juuret

Suuret lääkeyhtiöt ovat toinen saareke, joka on läpeensä mädäntynyt finanssikapitalismin ehdoilla. Yhdysvaltoja piinaa opioidikriisi. Vuonna 2021 raportoitiin yli 80 000 opioideihin liittynyttä kuolemantapausta. Tämän kriisin takana eivät ole ovelat meksikolaiset tai kiinalaiset huumekartellit, vaan lääkeyhtiöiden johtajien pohjaton ahneus ja välinpitämättömyys ihmiselämästä maksimaalisten voittojen tuottamisen kustannuksella.

Lääkeyhtiöt, kuten Purdue Pharma ja Insys Therapeutics toivat markkinoille voimakasta riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä, joiden vaikuttavat aineet olivat muun muassa oksikodoni ja fentanyyli. Näistä jälkimmäinen on kymmeniä kertaa heroiinia ja jopa 50-kertaisesti vaikuttavampaa ainetta kuin morfiini. Näiden vahvojen opioidien haittavaikutukset olivat hyvin tiedossa, mutta rahanteon mahdollisuus finanssikapitalismin pelisäännöillä kävi liian houkuttelevaksi. Alun perin vain kuoleville syöpäpotilaille tarkoitetut äärimmäisen vahvat kivunlievityslääkkeet markkinoitiin ja brändättiin siten, että niitä saattoi määrätä mihin tahansa kivunlievitykseen.

Matkan varrella lääkeyhtiöt käyttivät häikäilemättömiä taktiikoita, joilla löyhämoraaliset lääkärit peloteltiin ja lahjottiin kirjoittamaan vaarallisia määriä reseptejä. Aivan kuten finanssialallakin, myös lääkealalla on valvoja, joka katsoi toimintaa läpi sormien. Tässä tapauksessa se oli Yhdyvaltain oikeusministeriön alainen huumepoliisi DEA. Käyttämällä jo tutuksi käynyttä lahjontaa, korruptiota ja pyöröovitaktiikkaa lääkeyhtiöt saivat kiristettyä itselleen tarvittavat luvat, joiden myötä Amerikka hukutettiin pillereihin ja huumeisiin. Ja tämä opioidikriisi on kaikkea muuta kuin ohi.

Finanssi- ja opioidikriisiin johtaneet juurisyyt pohjautuvat suuryritysten pohjattomaan voitontavoitteluun ja ahneuteen. Poliitikot ovat suopeasti kuunnelleet rahoitus- ja lääkealan intressejä vastineeksi niiltä saamistaan jättimäisistä vaalirahoituksista. Nämä ovat irvokkaita esimerkkejä finansioituneen kapitalismin iljettävistä ylilyönneistä. Tämä kapitalismi ei palvele yhteistä hyvää ja luo vaurautta laajalle kansanjoukolle. Se on viritetty ja väännetty palvelemaan suuren pääoman ja miljardöörien ehtoja. 

 

Kapitalismi kannattaa hoitaa kuntoon

Kokonaisuutena kapitalistinen järjestelmä on saavutus, jonka pitäisi olla ylpeydenaihe. Monilta osin se on kuitenkin vääristynyt ja taipuvainen hyväksikäytölle. Finanssikapitalistien itsekkyys ja ahneus nakertavat luottamusta koko järjestelmään. Eritoten Yhdysvalloissa on siirrytty kohti plutokratiaa, rahan ylivaltaa. Näitä epäkohtia on tarpeellista tuoda esille ja niihin on uskallettava myös puuttua.

Loppujen lopuksi politiikalla on merkitystä. Tilanne on päässyt tähän pisteeseen poliittisen päätöksenteon myötävaikutuksella. Suunta on mahdollista myös kääntää, vaikka intressien yhteen kietoutuessa nykyisellä tavalla se ei helppoa tule olemaan. Onneksemme tilanne täällä Suomessa ei ole niin surullinen kuin Yhdysvalloissa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että globaalissa maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja trendit liikkuvat nopeasti Atlantin yli.

Todellinen kapitalismin kultakausi koettiin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Elintaso kohosi, tuloerot pienenivät, koulutustaso nousi, sosiaalinen oikeudenmukaisuus nousi ja koko perheen pystyi elättämään yhden henkilön palkalla. Sota pakotti varallisuuden uusjakoon ja valtion rooli talouden sääntelyssä oli paljon keskeisempi. Ehkäpä finanssikapitalismin irvokkaimpia tarinoita lueskellessa voisimme ottaa jotain opiksi näistä ihmiskunnan historian nopeimman positiivisen kehityksen vuosikymmenistä. Kapitalismi on sairastunut ja tarvitsee kiireellisesti hoitoa. Tilanne ei kuitenkaan vielä ole aivan toivoton.