Jumala on kuollut! Jumala pysyy kuolleena! Ja me olemme hänet surmanneet!
Näin pauhasi moraalifilosofi Friedrich Nietzsche jo 1880-luvulla ja reilu sata vuotta myöhemmin omana elinaikanani Jumala on todellakin ollut kuollut. Varttuessani täysin sekulaarisessa ympäristössä opin, että Jumala, Jeesus ja uskonnollisuus kaikissa muodoissaan kuului siihen historian romukoppaan, josta ei ollut mitään hyötyä tosielämässä. Päinvastoin kaikkeen uskonnollisuuteen oli syytä suhtautua suurella varauksella. Jos joku antoi ilmi olevansa uskonnollinen, niin etäisyyttä kuului ottaa — saattoihan tällaiseen ihmiseen kosketuksissa oleminen tartuttaa hihhuliuden myös itseensä.
Kelatessani ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin omiin nuoruusvuosiini ei uskonnollisuudella ollut mitään sijaa. Sitä ei mietitty, siitä ei puhuttu ja rippikouluun tai joulukirkkoon osallistuttiin pelkästään tavan vuoksi. Tuskin kukaan ikäluokasta uskoi Jumalaan, ja jos uskoikin, niin ei uskaltanut sitä ääneen sanoa, koska se oli niin noloa. Toki silloinkin tiedettiin, että jossain laitamilla liikkui uskonnollista väkeä, mutta nämä olivat juuri niitä hihhuleita, joiden kanssa ei ollut suotavaa olla tekemisissä. Uskonto ei ollut mitään vakavasti otettavaa. Se oli vitsi, jonka kustannuksella saattoi joskus saada halvat naurut, mutta oikein muuta käyttöarvoa sillä ei ollut. Tämä oli asenne niissä poikaporukoissa, joissa itse pyörin teinivuosinani.
2020-luvun puolella Atlantin toiselta puolen alkoi kuulua kummia — yhä useammin eri lähteistä kävi ilmi, että pojat ja nuoret miehet ovat omia vanhempiaan uskonnollisempia. Aluksi ajattelin tämän olevan vain yksi rönsy Yhdysvaltojen kulttuurisodissa, joissa liberaalit ja konservatiivit ovat pelkän periaatteen vuoksi toistensa kurkuissa kiinni. Aluksi en antanut asialle paljoakaan painoarvoa, mutta trendi on jatkunut nyt vuosia ja levinnyt myös vanhalle mantereelle ja koto-Suomeen saakka. Tällä päivämäärällä 13.2.2025 Itä-Suomen yliopisto tiedottaa pitkittäistutkimuksesta, joka osoittaa poikien uskon edelleen vahvistuneen ja aiemmasta poiketen sama ilmiö on nyt nähtävissä myös tyttöjen osalta.
Nuorten uskonnollisuuden nousulle on mahdotonta antaa yksittäistä kaikenkattavaa selitystä. Oletan kuitenkin ilmiön liittyvän ennen kaikkea kahteen asiaan: 1.) uskonnosta on tullut vastakulttuuria ja 2.) selkeyden kaipuuseen.
Jo useamman sukupolven ajan uskonnollisuus on ollut vähenemään päin. Vaikuttaa siltä, että kehityksessä on saavutettu eräänlainen saturaatiopiste. Nuoren kehitykseen olennaisena osana kuuluu omien rajojen testaaminen ja kapinointi omia vanhempia ja heidän maailmankatsomustaan vastaan. Pitkälle viety uuskonservatiivisuus (jonka olennainen osa uskonto on) voi olla nykyhetkessä keino härnätä vanhempia, jotka keskimäärin eivät ole uskonnollisia ja mahdollisesti edustavat myös muutoin erittäin liberaalia arvomaailmaa.
Toinen selitys pureutuu syvemmälle ihmisen psyykeen. Elämme ennennäkemättömän monimutkaisessa maailmassa, jossa vaihtoehtojen määrä näyttäytyy loputtomana. Elämä on hektistä ja päivämme täynnä erilaisia keskeytyksiä, joiden tarkoituksena on repiä huomioitamme samanaikaisesti sataan eri suuntaan. Ihmisen aivot eivät ole tottuneet tällaiseen määrään ärsykkeitä. Uskonto, Jumala ja Jeesus voi tarjota kiinnikekohdan, majakan, jota kohti vakaasti suunnistaa. Ehkäpä juuri siinä onkin uskonnon suurin arvo, ja ehkäpä nuori sukupolvi on tämän uudelleen oivaltanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti