Pamfletti seksuaalisen siveyden puolesta

Huhtikuun 14. päivänä tein blogikirjoituksen otsikolla ”Jersey Shore.” Siinä pintapuolisesti kritisoin seksuaalisen vapautuksen seurauksia ja noiden reality-ohjelmien antamaa mielikuvaa parisuhteesta. Pääsiäisen aikaan sain palautetta, että kirjoitus oli sinällään hyvä, mutta pointti jäi puuttumaan. ”Olen samaa mieltä” vastasin ja jatkoin ”en uskaltanut todellista mielipidettäni kirjoittaa, kun sillä silittää niin montaa henkilöä vastakarvaan.” 

Sanotaan nyt sitten suoraan. Olen konservatiivinen näissä asioissa. Yökerhoissa olen kyllä oman osani verran nuorempana viihtynyt, mutta en tosiaan etsinyt sieltä ”yhden yön suhteita”, vaan tarkoituksena oli pitää hauskaa kaveriporukalla. Ajatus siitä, että drinkkejä koko illan tarjoamalla ”ostaa” itselleen seuralaisen aamuun asti on minulle täysin vieras ja vastenmielinen. Kokonaisuutena nämä 2010-luvun ”parisuhdemarkkinat” näyttäytyvät sellaisena auton ostoon rinnastettavana projektina. Ensiksi mennään koeajolle ja kokeillaan useampia merkkejä. Valitaan autoista se, joka eniten miellyttää ja ajellaan sillä muutamat vuodet. Sitten tuleekin aika, kun uutuudenviehätys on hävinnyt ja autosta alkaa löytyä kaikenlaista pikkuvikaa. Noh, eihän siinä auta kuin laittaa menopeli vaihtoon ja aloittaa sama prosessi alusta. 

Autoa ostaessa tuo on tietysti varsin hyvä tapa toimia. Elämänkumppania etsiessä ei niinkään. Toisaalta eipä tarvitse kaukaa etsiä syitä, miksi ihmiset toimivat noin. Seksuaalinen vapautus, joka sai alkunsa 1960-luvun hippiliikkeestä, on lyönyt läpi kaikkialla länsimaisessa maailmassa. Ehkäisymenetelmien kehitys, pornolehdet (sittemmin nettiporno) naistenlehdet, televisio-ohjelmat ja yleisesti liberaali ilmapiiri luovat painetta toimia juuri tuolla tavalla. Elämä ylipäätään on yksilöllistynyt, individualisoitunut. Niin on käynyt myös parisuhde- ja seuraelämälle. On täysin omassa päätäntävallassa kenenkä kanssa sekstaillaan ja seurustellaan, siihen ei sukulaisilla tai vanhemmilla sananvaltaa ole. 

Toimiiko tämä ”koeajomalli?” Suuressa mittakaavassa yksiselitteinen vastaus on ei. Todisteeksi riittää se, että joka toinen avioliitto päättyy eroon. Onhan toki selvää, että joissain tilanteissa avioero on ainut ulospääsy umpikujasta. Puolison vakava päihderiippuvuus, perheväkivalta tai mielenterveyden järkkyminen voivat olla tällaisia umpikujatilanteita. Mutta eihän yksinkertaisesti voi olla niin, että joka toisessa avioliitossa on näin vakavia ongelmia. Ei. Silloin eron syyt ovat jotain aivan muuta. Ehkäpä kumppania valitessa on päällimmäisenä mielessä ollut ihan väärät, median kautta syöpyneet ajatukset. Niissä kun usein ulkonäkö ja seksuaalinen kyvykkyys ovat niitä tärkeimpiä asioita. 

En ole niin konservatiivinen, että pitäisin seksiä pelkästään avioliittoon kuuluvana asiana. Olen kuitenkin sitä mieltä, että seurustelu- ja seksikumppanin tulisi olla sellainen henkilö, jonka kanssa voisi aidosti kuvitella menevänsä kihloihin. Tuota ohjesääntöä noudattamalla ei voi mennä pahasti vikaan, olkoonkin että yleistä kummeksuntaa moinen vanhoillisuus saattaa aiheuttaa.

Väärinymmärrysten välttämiseksi loppusanat

Kirjoitus on tehty yleisellä tasolla ja kuvastaa ainoastaan omia mielipiteitäni. Tarkoituksena oli jatkaa edellistä blogikirjoitusta, eikä tämä ole millään lailla suunnattu ketään yksittäistä henkilöä kohtaan.

Kyllä tekevälle töitä riittää!

Sain kesäksi töitä. Eikä tarvinnut kuin viisi vuotta työkokemusta alalta ja valmiutta muuttaa yli 400km päähän kotikunnasta. Helppoa, eikö? 

Sanonta ”kyllä tekevälle töitä riittää” pitää varmasti paikkaansa, kunhan ei puhuta palkkatyöstä. Tässä viimeisen viikon aikana tuttavien tarinoita kuunnellessa on konkreettisesti iskenyt päin kasvoja se, mistä yliopistossa teoreettisella tasolla päivät pitkät keskustellaan. Diplomi-insinöörin koulutus tai työkokemuskaan ei takaa yhtään mitään. 

Muutamia esimerkkejä siitä, mitä työelämä vuonna 2014 on. Kaverini oli töissä Nurmeksessa valtion virastossa. Vuosien palveluksen jälkeen oli kovasti lupailtu, että vuodenvaihteen jälkeen määräaikaisuus muutettaisi vakituiseksi työsuhteeksi. Toisinpa kuitenkin kävi, sillä työt loppuivat kokonaan. Reilun 3kk työttömyysajan jälkeen hänelle sitten tarjottiin työtä. Määräaikaisuutta, Turusta, 575km päästä. Eipä siinä kun asunnon etsintään ja töihin, hänellä kun poikamiehenä sellainen oli mahdollista. 

Toinen tuttava on puolestaan ollut kaupan alalla töissä useamman vuoden ja koittanut erittäin aktiivisesti etsiä töitä joko opiskelupaikkakunnalta tai kotipaikkakunnaltaan. Yhtään valehtelematta voin sanoa, että hän on laittanut parikymmentä hakemusta tämän vuoden aikana, mutta yksikään ei ole tärpännyt. Syynä ei voi olla kompetenssin puute. Todennäköisesti esteenä on se, että kaupan on edullisempaa ja helpompaa palkata vaikkapa 16-vuotias lukiolainen, jonka palkasta osan maksaa kunta. 

Maailma on muuttunut. Iseillämme ja äideillemme, nykyisille viisikymppisillä on vaikeuksia tajuta tätä. Ihmettelevät vaan kuinka veteliä nykynuoret ovat, kesät talvet maleksivat työttöminä, syljeskelevät kattoon ja pelaavat jotain Nintendoa. Missäköhän vaiheessa meinasivat hommata sen talon, Volvon ja kesämökin? 

Hienosti sanottuna palkkatyöhön perustuva yhteiskunta on sosiaalinen konstruktio. Se toimi mainiosti noin sadan vuoden ajan, mutta nyt tämä rakennelma on luhistumassa silmiemme edessä. Jokainen vähänkin uutisia seuraavia on varmasti kuullut, että Suomesta on viimeisen 10:n vuoden aikana kadonnut yli 100 000 teollista työpaikkaa. Julkinen sektori ei enää laajene, vaan lomauttaa. 

Palkkatyöhön perustuva yhteiskunta pystytään kyllä säilyttämään jos niin todella halutaan. Eri asia halutaanko oikeasti? Keinot kun ovat rajuja sekä työnantajapuolta niin kovasti suosivia, että saattaa suuremmat halut laantua.

-           

      Matti

Jersey Shore

Olen muutamana iltana sivusilmällä katsellut MTV Finlandia. (Music Television) Enää en ihmettele, mistä nuorison ulkonäköpaineet ja hirmuinen kiire seksuaaliseen aktiivisuuteen johtuu. Jersey Shore-sarjan useimmat varmaan muistavat ja tietävät. Tuo sarja on tullut tiensä päähän, mutta samaa perusideaa hyödyntäen pyörii tälläkin hetkellä useita sarjoja. Tuntuu, että näissä hakemalla haetaan shokkiarvoa ja meno on paljon räävittömämpää kuin alkuperäisessä Jersey Shoressa. 

Ilmiön juuret sinällään ulottuvat 1960-luvulta alkaneeseen seksuaaliseen vapautukseen, mutta se tuntuu ottavan vuosi vuodelta kärjistetympiä muotoja. Noissa tv-sarjoissa naista arvotetaan silikonien laajuudella ja pakkelin määrällä, miestä sixpackilla ja pippelin pituudella. Ulkonäkö on keskeinen elementti ja ”yhden yön suhteet” täysin hyväksyttävä ja tavoiteltava päämäärä. Seuraavana aamuna sitten potkaistaan petikumppani ovesta pihalle ja heitellään yläfemmat kaverien kanssa onnistumisen merkiksi. Kehaistaan vielä lopuksi kameralle, että enpä muuten varmaan soittele perään.

Kaikki tämä luo nuorille mielikuvia siitä, mitä parisuhde, seurustelu ja seksielämä on. Liberaali asenneilmapiiri, nettiporno, naisten lehdet, elokuvat ja muut reality-sarjat vahvistavat mielikuvaa. Seurustelusta ja seksuaalisesta aktiivisuudesta on tullut statuskysymys. Viimeistään yläkouluikäisellä pitää jo olla muutama ”suhde” takana ja useita seksikokemuksia. Muuten on jotenkin porukasta syrjäytynyt ressukka, toivoton tapaus, luuseri. Joillakin tuo sama meno jatkuu aina sinne kolmenkympin korvalle saakka.

Sitten myös tiedetään se, että puolet avioliitoista päättyy eroon ja yhä useampi lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella. Kärjistetysti voisi kysyä: onkohan näillä asioilla jotain yhteyttä?

https://www.youtube.com/watch?v=-6T8499pLJo