Huhtikuun 14. päivänä tein blogikirjoituksen otsikolla ”Jersey
Shore.” Siinä pintapuolisesti kritisoin seksuaalisen vapautuksen seurauksia ja
noiden reality-ohjelmien antamaa mielikuvaa parisuhteesta. Pääsiäisen aikaan
sain palautetta, että kirjoitus oli sinällään hyvä, mutta pointti jäi
puuttumaan. ”Olen samaa mieltä” vastasin ja jatkoin ”en uskaltanut todellista
mielipidettäni kirjoittaa, kun sillä silittää niin montaa henkilöä
vastakarvaan.”
Sanotaan nyt sitten suoraan. Olen konservatiivinen näissä
asioissa. Yökerhoissa olen kyllä oman osani verran nuorempana viihtynyt, mutta
en tosiaan etsinyt sieltä ”yhden yön suhteita”, vaan tarkoituksena oli pitää
hauskaa kaveriporukalla. Ajatus siitä, että drinkkejä koko illan tarjoamalla ”ostaa”
itselleen seuralaisen aamuun asti on minulle täysin vieras ja vastenmielinen.
Kokonaisuutena nämä 2010-luvun ”parisuhdemarkkinat” näyttäytyvät sellaisena
auton ostoon rinnastettavana projektina. Ensiksi mennään koeajolle ja
kokeillaan useampia merkkejä. Valitaan autoista se, joka eniten miellyttää ja
ajellaan sillä muutamat vuodet. Sitten tuleekin aika, kun uutuudenviehätys on
hävinnyt ja autosta alkaa löytyä kaikenlaista pikkuvikaa. Noh, eihän siinä auta
kuin laittaa menopeli vaihtoon ja aloittaa sama prosessi alusta.
Autoa ostaessa tuo on tietysti varsin hyvä tapa toimia.
Elämänkumppania etsiessä ei niinkään. Toisaalta eipä tarvitse kaukaa etsiä
syitä, miksi ihmiset toimivat noin. Seksuaalinen vapautus, joka sai alkunsa
1960-luvun hippiliikkeestä, on lyönyt läpi kaikkialla länsimaisessa maailmassa.
Ehkäisymenetelmien kehitys, pornolehdet (sittemmin nettiporno) naistenlehdet,
televisio-ohjelmat ja yleisesti liberaali ilmapiiri luovat painetta toimia
juuri tuolla tavalla. Elämä ylipäätään on yksilöllistynyt, individualisoitunut.
Niin on käynyt myös parisuhde- ja seuraelämälle. On täysin omassa
päätäntävallassa kenenkä kanssa sekstaillaan ja seurustellaan, siihen ei
sukulaisilla tai vanhemmilla sananvaltaa ole.
Toimiiko tämä ”koeajomalli?” Suuressa mittakaavassa
yksiselitteinen vastaus on ei. Todisteeksi riittää se, että joka toinen
avioliitto päättyy eroon. Onhan toki selvää, että joissain tilanteissa avioero
on ainut ulospääsy umpikujasta. Puolison vakava päihderiippuvuus,
perheväkivalta tai mielenterveyden järkkyminen voivat olla tällaisia
umpikujatilanteita. Mutta eihän yksinkertaisesti voi olla niin, että joka
toisessa avioliitossa on näin vakavia ongelmia. Ei. Silloin eron syyt ovat
jotain aivan muuta. Ehkäpä kumppania valitessa on päällimmäisenä mielessä ollut
ihan väärät, median kautta syöpyneet ajatukset. Niissä kun usein ulkonäkö ja
seksuaalinen kyvykkyys ovat niitä tärkeimpiä asioita.
En ole niin konservatiivinen, että pitäisin seksiä
pelkästään avioliittoon kuuluvana asiana. Olen kuitenkin sitä mieltä, että
seurustelu- ja seksikumppanin tulisi olla sellainen henkilö, jonka kanssa voisi
aidosti kuvitella menevänsä kihloihin. Tuota ohjesääntöä noudattamalla ei voi
mennä pahasti vikaan, olkoonkin että yleistä kummeksuntaa moinen vanhoillisuus
saattaa aiheuttaa.
Väärinymmärrysten välttämiseksi loppusanat
Kirjoitus on tehty yleisellä tasolla ja kuvastaa ainoastaan
omia mielipiteitäni. Tarkoituksena oli jatkaa edellistä blogikirjoitusta, eikä
tämä ole millään lailla suunnattu ketään yksittäistä henkilöä kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti