Liittokoustunnelmia

Helsingistä Ouluun on vaatimattomat 612km, mutta sellainen matka oli kuitenkin taitettava. Keskustanuorten vuoden suurin tapahtuma, liittokokous, kun järjestettiin siellä menneenä viikonloppuna. Oli äärimmäisen hienoa, että useamman piirin yhteistyöllä oli saatu järjestetyksi yhteinen bussikyyditys, koska muutenhan matkustaminen Ouluun olisi tullut aivan mielettömän kalliiksi. Siitä haluan kiittää, mutta se ei poista sitä tosi asiaa, että matkaa oli edelleen se 612km suuntaansa. Useiden pysähdysten ja huonon ajokelin kanssa se tarkoitti bussissa istumista kymmenisen tuntia suuntaansa. 

Viime syksynä ja keväällä olin erittäin aktiivisesti Joensuusta käsin keskustanuorten toiminnassa mukana. Kesällä tuli sitten muutto Espooseen (ainakin väliaikaisesti) ja samalla aktiivisuus väkisinkin laski. En ollut saanut asioita järjesteltyä siten, että olisin kovinkaan aktiivisesti päässyt täällä päässä toimintaan mukaan. Voi myös sanoa, että aatteen palo ei ihan yhtä kovalla liekillä palanut. Tästä itsekin huolestuneena otinkin hyvissä ajoin päämääräksi, että liittokokoukseen nyt ainakin on pakko lähteä. Viikkoja jatkuneen soutamisen ja huopaamisen jälkeen sainkin neuvoteltua työnantajan kanssa viikonlopun vapaaksi ja pääsin matkaan. 

Kyllä täytyy jälleen todeta, että on se keskustanuoret vaan mahtava järjestö! (Ikärajan puitteissa) ovet ovat avoimina kaikille ja jokaiselle löytyy paikkansa. Ketään ei syrjitä ja ketään ei pakoteta mihinkään ”poliitikon” muottiin, vaan saat olla rohkeasti oma itsesi. Sinun ei tarvitse osata selittää negatiivisen tuloveron eri mallien vaikutuksista tai tietää maa- ja metsätaloudesta kaikkea. Se riittää, että on jollain tasolla kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin. Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla puhujanpöntössä jatkuvasti linjaamassa, eihän homma edes voisi toimia niin. 

Se pitää kyllä paikkaansa, että suurin osa toimintaan hakeutuvista on aktiivisia nuoria, jotka eivät pelkää avata suutansa ja ovat hyvinkin sosiaalista sorttia. Tämä lienee ollut se suurin epäilys omalla kohdallani ennen kuin toimintaan lähdin. Itse kun olen jonkin verran introvertti persoona ja tutustuminen uusiin henkilöihin sekä ”small talk” on ollut aina vähän hankalaa. Jännitän tuollaisia tilanteita edelleenkin, vaikka iän myötä se aika paljon helpottanut onkin. Vaikka saatankin välillä oli hieman sulkeutunut niin siitä huolimatta koskaan ei ole tuntunut siltä, että minut haluttaisiin sulkea ulkopuolelle. Ei laisinkaan. Keskustanuoret on mitä se sanoo olevansa: tilaa on kaikille, myös niille hiljaisimmille ja ujoimmille. Erittäin hyvä keino on lähteä matkaan jonkun luotetun kaverin kanssa, joka pystyy osaltaan auttamaan mahdollisen ujouden kanssa. 

Se pointti, jonka haluaisin tällä kirjoituksellani saada perille on se, että sinun ei tarvitse joka päivä lukea Kauppalehteä tai osata täydellisesti selittää Euroopan Unionin eri toimielinten tehtävänkuvia. Ei, ei todellakaan. Keskustanuoret on nimenomaan kasvatusjärjestö, emme hae valmiita maistereita. Jokaiselle kyllä löytyy paikkaansa. Osa uskaltaa jo nuorella iällä nousta framille ja asettua esimerkiksi ehdolle luottamustehtäviin. Tämä on hienoa ja kunnioitettavaa. Homma kuitenkin toimii niin, että jokaisen valovoimaisen ehdokkaan takana on tukijoukko, joka tekee aivan yhtä arvokasta työtä ja on yhtä lailla osa tätä meidän porukkaa. Sen voin luvata, että keskustanuorten joukossa sinua ei syrjitä eikä suljeta ulos. Olitpa sitten nainen, mies, tyttö, poika, yläkoulussa, työelämässä tai jotain siltä väliltä.  

 Lopuksi muutama fiilistelykuva viikonlopulta 

Kuva 1: peukkua, koska fiilis on mitä mainioin

Kuva 2: liittohallitusehdokkaiden paneelista

Kuva 3: käytin yhden puheenvuoron aiheesta yksinasuvat

Kuva 4: nuori ja rohkea Pietu pitämässä P-Karjalan piirin tervehdystä

Oikeus ja kohtuus

Hädän hetkellä viimeisenä keinona yhteiskunta pitää omistaan huolta. Tuo oli käsitykseni suomalaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä vielä jonkin aikaa sitten. Enää en ole laisinkaan varma.

Omakohtaisten kokemusten ja kuulemieni tarinoiden perusteella vaikuttaa siltä, että järjestelmä ei toimi tuollaisena tukiverkkona. Rahaongelmien kanssa kun monikaan ihminen ei ensimmäisenä tukeudu sosiaaliturvaan vaan mieluummin ottaa velkaa pankilta, rahoituslaitoksilta, perheeltä, ystäviltä. Onhan meille opetettu, että itse tulee pärjätä. Jos se ei auta, niin sen jälkeen ylpeytensä nielleenä kysytään yhteiskunnan apua. Tuntuu, että hyvin useasti sellaista ei ole tarjota. 

Vastoittain minulle tuli tietoon, että toimeentulotuen osalta jaotellaan ongelmat oikeisiin ja vääriin. Homma menee niin, että on olemassa laskennallinen summa, jolla ihmisen katsotaan pärjäävän. Tässä vaiheessa ei ole merkitystä sillä, vaikka tuosta summasta valtaosa menisi velan lyhennyksiin ja ruokaan ei jäisi rahaa. Mihinkäs tuo sitten pitkittyessään ajaa? Ihmisen kun on pakko syödä, niin jossain vaiheessa ne velanlyhennykset laiminlyödään ja ajaudutaan ulosottoon. On tietysti totta, että yhteiskunta ei ole velvollinen ”takaamaan” ihmisten lainoja, eikä näin pidä ollakaan. Monesti kertaluonteisella tai parin kuukauden jatkuvalla tuella henkilö kuitenkin saisi taloutensa sillä tavalla hallintaan, että pahin hätä helpottaisi. Mielestäni nälkä on sama asia, johtuipa se sitten mistä syystä hyvänsä. 

Yhä enemmän on olemassa tapauksia, joissa työssäkäyvä ihminen ajautuu toimentulo-ongelmiin. Etenkin silloin tuntuu, että sosiaaliturvajärjestelmä on tavattoman jäykkä ja apua miltei mahdotonta saada. Helposti kun kuvittelisi, että juuri tuollaisissa tapauksissa sosiaaliturvan tulisi auttaa omiaan. Onhan henkilö työssäkäynnillään tukenut järjestelmää. Yleensä vastaus on kuitenkin ei, koska tienaahan työssäkäyvä aivan hemmetisti rahaa ja sillä pitäisi laskennallisesti tulla hyvin toimeen. Tuolloin on helppo ajautua epätoivoon ja yhä syvemmälle ongelmiin. 

On varmasti niin, että näitä säädöksiä laadittaessa on pyritty ottamaan oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuusperiaatteet huomioon. Joku logiikka niissä täytyy olla. Silti välillä tuntuu, että tukien myöntämisperusteet ovat sellaista salatiedettä, että ainoastaan Gandalf ja Obi-Wan Kenobi niitä ymmärtävät.

Varas ja vartija

Teoreettinen tilanne: seisot kassajonossa ja alat kaivamaan laukusta lompakkoa, koska olet maksuvuorossa jo seuraavana. Rähmälöit siinä tilanteessa ja lompakko putoaa lattialle. Ennen kuin kerkeät sitä maasta noukkia takanasi oleva henkilö nostaakin sen ylös. Tämä kaveri ei kuitenkaan ystävällisesti ojenna omaisuuttasi takaisin, vaan hänellä onkin ketunhäntä kainalossa. Tyyppi pinkaiseekin karkuun kohti kaupan ulko-ovia. Mitäs sitten? Ehkä huomaat, että lompakon vienyt kaveri onkin isokokoinen alkoholille haiseva mies, luultavasti myös huumeidenkäyttäjä. Itse taas olet pienikokoinen mies tai nainen, joten ei ole missään nimessä järkevää alkaa lompakosta tappelemaan. Mutta eipä hätää. Kassalinjan takana seisookin vartija, jolle sanot: ”tuo mies vei minun lompakon, ota se kiinni.” 

Vartija reagoi ja huutaa miehelle perään ”pysähdy!”. Koska kyseessä on moniongelmainen päihteiden sekakäyttäjä, jolla on väkivaltarikostaustaa hän kokee ettei ole mitään menetettävää ja vähät välittää vartijan käskystä. 43% Iltalehden lukijoista on sitä mieltä, että tilanne loppuu siihen. He eivät salli vartijan voimankäyttöä. On ilmeistä, että henkilö ei tule pysähtymään käskyjä antamalla.

Lompakkorosvo on jo aivan ulko-ovien vierellä ja vartija hölmistyneenä punnitsee vaihtoehtoja: lähdenkö perään, vai annanko olla? Oletetaan, että vartija päättää lähteä roiston perään. 

Hyväkuntoinen vartija juoksee varkaan kiinni kaupan ulkopuolella kadulla. Ensiksi hän tarttuu rosvoa vaan jollain tavalla kiinni, jotta saa pakomatkan päättymään. Tämän jälkeen mies alkaa tehdä väkivaltaista vastarintaa, jolloin vartijan täytyy käyttää kaasusumutinta henkilön pysäyttämiseksi. Jossain vaiheessa vartija on kyennyt radiopuhelimella pyytämään apua, joten sumutuksen jälkeen paikalle rientää myös toinen vartija. Väkivaltainen mies kahlitaan käsirautoihin ja hänet otetaan kiinni varkaudesta ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. 

Tilanteen rauhoituttua vartija arvelee toimineensa oikein. Ulkopuolisen silmään tilanne kuitenkin näytti tältä. Mies tuli kaupan ovista vauhdilla ulos, koska sekopäinen vartija jahtasi häntä huutaen jatkuvasti pysähtymiskäskyjä. Tämän jälkeen vartija taklasi miestä, ajautui käsikähmään ja käytti jonkinlaista asetta miehen kasvoihin. Sitten paikalle tuli toinen vartija, jolloin kaksikko alkoi yksissä tuumin pahoinpidellä maassa makaavaa puolustuskyvytöntä miestä. Onneksi joku oli saanut videokuvattua tämän törkeän julkisen vallan väärinkäytön. 

Kotiin mentyään videon kuvannut henkilö on pöyristynyt vartijoiden käyttämästä väkivallasta ja lataa videon youtubeen. Video kerää paljon klikkauksia ja muutaman päivän kuluttua myös iltapäivälehdistö huomaa tämän ja kirjoittaa asiasta jutun. Tuhannet ihmiset kauhistelivat vartijoiden tekoja, mutta kovin harva tietää mikä on johtanut tilanteeseen. Putkikatseella vaan nähdään kaksi vartijaa maassa makaavan miehen kimpussa. Vartioimisliike näyttäytyy negatiivisessa valossa ja koko ammattikunnan toimet koetaan epäilyttäviksi. 

Vartija joutuukin pohtimaan toimiko hän sittenkään oikein? Hän kun on toimillaan aiheuttanut mediakohun, josta aiheutuu hallaa omalle työnantajalle ja koko ammattikunnalle. Koko hullunmylly olisi vältetty, jos hän ei olisi toiminut. Periaatteessa vartija olisi voinut luopua takaa-ajosta ja kehottaa asiakasta ilmoittamaan lompakkovarkaudesta poliisille. Homma olisi mennyt varsin siististi. Vai olisiko sittenkään? 

Luultavasti tässä vaiheessa lompakkovarkaan uhriksi joutunut asiakas alkaisi kyseenalaistamaan, että minkähän takia vartija kaupassa edes seisoo, kun hän ei kerta mitään tee rikoksille. Tiedon kantautuessa myymäläpäällikön ja vartijan oman esimiehen korviin reaktio ei varmastikaan olisi olalle taputtelua. Mitä luultavammin vartija joutuisi ”kehityskeskusteluun” ja mahdollisesti saisi kirjallisen varoituksen työtehtävien laiminlyönnistä. Toimettomuudella vartija olisi hankaloittanut omaa elämäänsä, koska on ajautunut esimiestensä epäsuosioon. 

Teitpä niin tai näin, se on aina väärin päin. Tuo teoreettinen (joskin täysin kuviteltavissa oleva) tilanne kuvastaa sitä, että asioissa on yleensä monta puolta. Seuraavan kerran kun lehdistö, kaverisi, sosiaalinen media tai mikä hyvänsä taho revittelee vartijaväkivallalla, niin kannattaa hetkeksi pysähtyä miettimään lähdekritiikkiä. Yleensä kun kyseessä on yhden henkilön subjektiivinen näkemys asiasta vajavaisten lähtötietojen pohjalta. Vartijat eivät huvikseen pahoinpitele kanssaihmisiä, vaikka se kuinka mediaseksikkäältä aiheelta kuulostaisikin. Kuinka monta kertaa olette kuulleet, että käräjäoikeus olisi tuominnut työtehtävissä olleen vartijan pahoinpitelystä? Vastaan itse: äärimmäisen harvoin.