Luottamusta ja velkaa

Taloussanomien erikoistoimittaja Jan Hurrin kolumnit ovat aina erinomaista luettavaa. Ottaen huomioon, että hän työskentelee valtamedian palveluksessa, niin melkoisen päräyttäviä talousanalyyseja tulee viikko toisensa perään. Eilen 8.10 julkaistussa kolumnissa 1 Hurri pohtii kuinka käy, kun keskuspankit ympäri maailman hiljentävät osto-ohjelmiensa tahtia? Tämä on erittäin hyvä kysymys, jota olen itsekin pohtinut, tosin hieman erin näkövinkkelistä kuin Hurri.

Vuoden 2008 massiivisen finanssikriisin jälkeen Yhdysvaltain keskuspankki (FED) aloitti velkakirjojen osto-ohjelman, jota kutsutaan myös termillä ”quantitative easing” (QE). Euroopan keskuspankki (EKP), Japanin keskuspankki, Kiinan keskuspankki ja Englannin keskuspankki seurasivat pian perässä. Hurrin kolumnin mukaan pelkästään näiden neljän maailman johtavan keskuspankin osto-ohjelmien myötä on markkinoille syydetty kymmenessä vuodessa kymmenen tuhatta miljardia euroa rahaa. Tämä on lähestulkoon käsityskyvyn ylittävä lukema, kymmentä seuraa 12 nollaa.

Tuota käsittämätöntä rahasummaa ei ole tietenkään jaettu kansalaisosinkona ihmisille, vaan kanavoitu finanssimarkkinoille pankkien ja muiden finanssilaitosten kautta. Oletettavasti hyvin pieni osa summasta on mennyt aidosti tuottaviin investointeihin, jotka tuottavat myös työpaikkoja, ja sitä kautta hyvinvointia. Sen sijaan nyt tuo rahamassa lihottaa osakkeiden ja kiinteistöjen arvoja. Ollaankohan tässä puhaltelemassa melkoisen massiivista velkalvytyskuplaa? Paperilla näyttää toki hyvältä – talous kasvaa, mutta kasvaako hyvinvointi? Väittäisin ettei.

Selkeyden vuoksi kerrataan vielä kuinka QE-velkaelvytys toimii. Valtio laskee liikkeelle valtion velkakirjoja, jotka se myy liikepankille. Se toimii tässä välikätenä, ja myy velkakirjat keskuspankille. Keskuspankki luo vastaavan määrän valuuttaa ja näin uutta rahaa on syntynyt maailmaan. Tärkeätä on ymmärtää, että tämä (kuten kaikki raha) on velkaa. Valtion on maksettava velkansa takaisin, ja tämähän tapahtuu tulevien vuosikymmenien aikana veronmaksajien toimesta. QE-politiikan vuoksi valtionvelat ovatkin räjähdysmäisesti kasvaneet. Esimerkiksi USA:n valtionvelka ylittää tällä hetkellä 20 tuhatta miljardia dollaria. 2 Eli jälleen luku, jonka perässä on 12 nollaa.

Valtionvelkojen ollessa tuollaisissa sfääreissä pienikin korkotason nousu muuttaa dramaattisesti kustannuksia. Juuri sen takia täällä Suomessakin hallitukset toisensa perään ottavat prioriteetikseen AAA-luottoluokitustason säilyttämisen, koska silloin korot ovat halvimmat mahdolliset. Pohjimmiltaan talousjärjestelmä perustuu luottamukseen. Kuinka kauan jaksetaan luottaa, että valtiot pystyvät hoitamaan velkavastuunsa? Kuinka moni luottaa, että saa eläkkeensä täysimääräisenä? Ei tarvitse miettiä kuin Islannin, Irlannin ja Kreikan esimerkkejä. Ei ole mikään luonnonlaki, että luottamus valtion velan ja muiden vastuiden maksukykyyn säilyy.

Valtion velkakirjoja (eli bondeja) pidetään idioottivarmoina sijoituskohteina. Tuotto tulee hitaasti, mutta varmasti. Edellä mainitun valossa on kuitenkin mahdollista, että ikuisena pidetty luottamus murtuu. Mitäs sitten tapahtuu? Noh, vastauksen tietää tyhmempikin – se tarkoittaisi rahoitusjärjestelmän globaalia romahdusta.  

Lähteet

1.       https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005398742.html

2.       http://www.usdebtclock.org

     Kuva: shutterstock.com