Ylioppilaskunnan edustajistovaalit ovat nyt syksyllä. Oli
mukavaa, että minuakin kysyttiin ehdolle, mutta päätin näissä vaaleissa varata
itselleni ainoastaan äänestäjän roolin. Mutta mikä on kun ei kiinnosta?
Syksyllä 2013 imeydyin mukaan nuoriso-, ja
opiskelijapolitiikkaan ihan täydellä teholla. Sitä myöten minut valittiinkin
jopa Keskustanuorten Pohjois-Karjalan piirin varapuheenjohtajaksi. Tuona
syksynä ja seuraavana keväänä monet viikonloput hurahtivat erilaisissa
koulutuksissa ja kokouksissa. Se oli aivan tavattoman antoisaa aikaa. Mukavaa
lisää oli se, että koko ajan oppi uutta. Se tärkeämpi juttu olivat kuitenkin ne
ihmiset, joihin Keskustanuorten, JOKE:n ja KOL:in kautta kerkesin tutustua. Tuolloin
myös ”aatteen palo” oli vahvaa, ja mielessä ajoittain kajasteli mahdollisuus
urastakin politiikan parissa. Mikään itsetarkoitus se ei koskaan minulle ollut,
mutta yksi vaihtoehto muiden joukossa.
Sitten kävi kuten kävi, ja jouduin jättämään yliopiston
peräti kolmeksi lukuvuodeksi. Jouduin myös eroamaan niistä luottamustehtävistä,
jotka minulla olivat vuodelle 2014. Nyt kun tuohon on ajallista etäisyyttä,
niin on helppo nähdä, että melkoisen kovaa haipakkaa tuota hommaa tuli
painettua. Ei siinä paljon jarrua painettu, eikä sivupeileihin vilkuiltu.
Joskus mietin, että mihinkähän tuo tie olisi vienyt?
Ajat muuttuvat ja ihmiset muuttuvat. Mielestäni Keskusta on
oikein hyvä yleispuolue, ja puolueen jäsen toki olen edelleen. Mielenkiintoni
kohteet ovat kuitenkin vaihtuneet tuosta 3-4 vuoden takaisesta. Silloin jaksoi
sytyttää paikallispolitiikan pienet asiat ja vaikkapa opiskelijoiden ateriatuen
puolustaminen. Opin, että politiikka on pieniä tekoja hitaalla tahdilla.
Nuo asiat ovat tänään aivan yhtä tärkeitä 3-4 vuotta sitten,
mutta oma mielenkiinto on ajautunut mikrosta makroon, pienestä suureen.
Kiinnostuksen kohteita ovat asiat kuten talousjärjestelmän toiminta, EU:n
tulevaisuus, ilmastonmuutos ja siirtolaisuus. Eli kyseessä ei ole
suuruusluokaltaan edes valtakunnan politiikka, vaan mitä suuremmissa määrin
kansainvälinen politiikka. On selvää, että tuollaiset asiat harvemmin ovat
esityslistalla ylioppilaskunnan edustajistossa :D
Omalta osaltani voikin sanoa, että opiskelijapolitiikka on
taakse jäänyttä elämää, ja nuorisopolitiikan osalta tulee jo ikäkin vastaan. Nostan
hattua yliopiston edustajistovaaleihin ehdolle lähteneille, ja etenkin
kampanjoiden puuhanaisille-, ja miehille. Sitä ei moni arvaakaan, kuinka aikaa
vievää ja kuluttavaa moinen homma oikeasti onkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti