Syyslukukausi paketissa

Tähän päivään kulminoitui syyslukukausi. Aamupäivällä pidin pikku esitelmän aiheesta ammattiyhdistysliike, ja sitten kiireellä heti perään tilastollisten menetelmien tenttiin toiselle puolelle kampusta. Näistä tuo tilastollisten menetelmien kurssi on sellainen yhteiskuntatieteilijän klassinen kompastuskivi, ja ymmärtäähän sen – humanisti ja matemaattiset kaavat sopii huonosti yhteen. Tosin tämäkin on karkeahko yleistys, mutta suokaa se anteeksi.

Huomenna on sitten vielä yhdellä kurssilla yksi kokoontumiskerta, ja sen jälkeen voi valmistautua joulun viettoon. Tai miten se nyt opiskelijalla menee….työt kuitenkin kulkevat koko ajan mukana, joten työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy. Olen tässä itse itselleni asettanut tavoitteen, että ennen vuodenvaihdetta pitäisi vielä pari kirjoitustehtävää saada palautetuksi, joten ihan kokonaan irti työstä ei pääse vielä huomenna.

Puhun opiskelusta nimenomaan työnä, koska se kuvastaa asennettani. Esimerkiksi juuri tuo tilastomenetelmien kurssi oli välillä niin raskassuotuista tavaraa, että motivaatio luennoilla käymiseen ei kovin korkea ollut. Sen ajatteleminen työnä helpotti, ja jokaiselle luennolle tuli osallistuttua. Olen myös koittanut tehdä selvän eron työn ja vapaa-ajan välille sillä, että teen mahdollisimman paljon hommia yliopiston kirjastolla, jossa opiskelijoille on hyvät tilat olemassa. Kämpillä ollessa olen pyrkinyt pitämään kouluhommat sivummalle, joskin ihan täysin en ole siinä onnistunut.

Olen siis tänä syksynä ollut melkoinen mallioppilas. En ole juurikaan ollut luennoilta poissa, olen palauttanut kaikki annetut tehtävät ajoissa, eikä hylättyjä ainakaan vielä ole tullut. Aina heikommilla hetkillä koitan peilata siihen vaihtoehtoon, joka on loppuelämä duunarihommissa. Sen jälkeen alkaa teoreettisen viitekehyksen konstruointi tai t-testin p-arvon tulkinta kummasti maistumaan.

En sitten tiedä olenko ottanut itseni ja opiskelun ehkä rahtusen verran liiankin vakavasti. Ei ole tullut lähdettyä oikein mihinkään harrastukseen tai opiskelijatoimintaan mukaan, vaikka kyselty on ihan kiitettävästi. Ehkäpä sitä voisi uudenvuodenlupauksen tehdä, että koittaisi hieman tuossakin aktivoitua ja edes yrittää tutustua uusiin ihmisiin ainaisen itsekseen möyröttämisen sijaan.

Sellaisia fiiliksiä vuoden kääntyessä loppua kohden. Kaikkinensa saa suht tyytyväinen olla J

Natsimarssi vai ei?

612-kulkue järjestettiin nyt neljättä kertaa, ja joka vuonna siihen on liittynyt ristiriitoja. Nyt marssi nousi jo etukäteen otsikoihin, kun Töölöntorille suunniteltu lasten tapahtuma alpakkoineen kaikkineen joutui väistymään Telia-stadionille marssin tieltä. 1 Joidenkin mielestä viime hetkellä keksitty lastentapahtuma olikin tosiasiassa vasemmistolaisten jekku, jonka ainoa tarkoitus oli mustamaalata heidän fasistiseksi kokemaansa soihtukulkuetta.2 Itse en tuohon oikein osaa ottaa kantaa. Jos lastentapahtuma oli vain silmänkääntötemppu, niin sitä tuskin olisi ollenkaan järjestetty. Nyt se kuitenkin järkättiin Telia-stadionilla, joka viittaa siihen, että ihan aidolla asialla oltiin alun pitäen. Toisaalta taas esimerkiksi nettijulkaisu Päivän Byrokraatin paljon huomiota saanut päivitys perustelee asian hyvin myös toiselta kannalta.3 En tiedä, eikä tämä ole se olennainen kysymys ensinkään.

Olennaista sen sijaan on se, onko kyseessä natsien marssi vai tavallisen kansan kulkue. Tyhjentävää vastausta tähän ei ole, mutta Ylen toimittaja Eero Mäntymaa on tehnyt parhaansa selvittääkseen asiaa. Itsenäisyyspäivänä Mäntymaa seisoi kadun varressa, tarkkaili kulkuetta ja haastatteli sen osallistujia. Marssille osallistujat kritisoivat muun muassa EU:n liittovaltiokehitystä, globalisaatiota ja islamin uskoa. Kokoava teema tuntui olevan ”isänmaallisuus”. Uusnatsien Suomen Vastarintaliikkeen takkeja ja kaulahuiveja oli Mäntymaan silmiin osunut noin 30 henkilöllä. 4

Tähän väliin täytyy muuten nostaa hattua Mäntymaalle. Kun selaa sosiaalisen median kommentteja, niin sieltä tulee kyllä käsittämätöntä ryönää, ja se on taatusti vain jäävuoren huippu. Tuo homma - jos mikä - vaatii paksua nahkaa.

Tätä mediamylläkkää nyt seuranneena olen tullut johtopäätökseen, että maltillisen kansalaisen kannattaa pysytellä poissa 612-kulkueesta. Marssijat koostuvat varmaankin valtaosaltaan normaaleista kriittisesti ajattelevista kansalaisista, mutta tarpeeksi selkeää pesäeroa uusnatseihin ei ole tehty. 612 kulkue tuntuu flirttailevan uusnatsien kanssa sen verran vahvasti, että löyhkä kantautuu tänne Itä-Suomeen asti. Päävastuun tästä kantavat tapahtuman järjestäjät, jotka ovat antaneet pikkusormen, ja nyt se on vienyt koko käden.

Lähteet

1.       https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005476002.html

2.       https://yle.fi/uutiset/3-9962605

3.       https://www.facebook.com/PaivanByrokraatti/posts/799741430211654

4.       https://yle.fi/uutiset/3-9967028

Kuva: kaleva.fi

Suomi 100 - tänään ja huomenna

Vuosi oli 1997. Tuolloin olin kymmenvuotias ja Suomen 80-vuotista itsenäisyyttä juhlittiin jollakin teemapäivällä Valtimon Rumon alakoulussa. Tuolloin se jotenkin iski – hyvänen aika! Suomen 100-vuotispäivähän sattuu minun elinajalle, vaikka silloin olenkin jo ihan ikäloppu kolmekymppinen ukko.

Kaikki sen tietävät, että Suomen itsenäisyyden aika on ollut uskomaton menestystarina. Jakautuneen kansan yhdistyminen Neuvostoliiton sotilaallista uhkaa vastaan on oma ja ainutlaatuinen tarinansa. Ainakin yhtä hämmästyttävää on kuitenkin se, mitä tapahtui sodan jälkeisinä neljänä vuosikymmenenä. Sodan loputtua Suomi oli sotakorvauksien runtelema kehitysmaa, mutta 1980-luvun lopulla eräs maailman vauraimmista ja sivistyneistä valtioista. Se, jos mikä, on ylpeyden aihe.

Tuon jälkeen on tapahtunut paljon. Neuvostoliitto romahti, Suomea koetteli ankara lama, ja kovan poliittisen painostuksen seurauksena Suomi liittyi EU:hun. Nokian vetämänä 1990-luvun lopusta aina sinne vuoteen 2007 saakka elettiinkin uutta vaurauden aikaa, mutta sen jälkeen asiat ovat ottaneet käänteen huonompaan suuntaan.

Ilman omaa valuuttaa ja itsenäistä rahapolitiikkaa Suomi on erityisen altis globaalin finanssikapitalismin heilahduksille. Tämä tuli selväksi vuonna 2007 alkaneesta finanssikriisistä. On myös muita huolenaiheita globaaleja huolenaiheita – ilmastonmuutos, sodat ja näiden yhteisvaikutuksesta sikiävä pakolaisuus. Suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste on kaikkien aikojen ennätyslukemissa. Suomen koulutustason nousu on pysähtynyt ja 25-34 vuotiaista yhä harvempi on suorittanut korkeakoulututkinnon. 1970-luvulla syntyneet uhkaavat jäädä korkeiten koulutetuksi ikäluokaksi. Sosioekonominen nousu on yhä vaikeampaa. Keskiluokkainen ”unelma” on yhä hankalampaa saavuttaa.

Näiden yhteisvaikutuksesta on noussut se suurin ongelma, joka on kansan kahtiajakautuminen. Tämä vielä kulminoituu maahanmuuttokysymyksen ympärille. Se on toki iso asia, mutta mielestäni sen kautta puretaan myös enemmän pahaa oloa, joka johtuu kaikista edellä mainituista syistä. Jos 1920-, ja 30-luvuilla kansa oli jakautunut punaisiin ja valkoisiin, niin sitä se on nytkin – punaiset ovat vaan saaneet joukkoihinsa vihertävää väriä.

Nämä ovat asioita, joista on hyvä olla tietoisia ja määrätietoisesti pyrkiä etsimään ratkaisuja. Tänään 6.12.2017 on kuitenkin juhlapäivä, jolloin kannattaa keskittyä positiiviseen. Kyllähän moni asia on varsin hyvällä mallilla ja varsin epäsuomalaiseen itsekehuun riittää aihetta.

Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää jokaiselle J

 Kuva: eduskunta.fi