Facebook tietää sen

Tällä viikolla vellonut Facebookin ja Cambridge Analytican kohu 1, sekä Mark Zuckerbergin antamat kelvottomat meriselitykset 2 herättivät vihdoin minutkin miettimään hieman vakavammin tätä Facebookin yksityisyydensuojaa ja tietojen keruuta. Ruuvasin yksityisyysasetuksia tiukemmalle siten, että esimerkiksi kaverien pelaamat sovellukset eivät saa tietoonsa minun henkilötietoja. 

Esimerkiksi harmittomalta tuntuva ”Name Tests” sovellus on sellainen, että sille täytyy antaa lupa tutkia kaverilistasi ja muut yhteystietosi. Pidin tätä sen verran järkyttävänä, että lueskelin vähän lisää Facebookista ja yksityisyydestä. Selvisi, että Facebookin keräämät tiedot voi ladata itselleen zip-kansiona suhteellisen pienellä vaivalla. Pistin tämän tilaukseen ja kymmenessä minuutissa tietopaketti olikin jo ladattuna. Sen tiedoston syövereistä löysin perin juurin järkyttäviä asioita.

Ketään tuskin yllättää, että Facebook säilyttää kaiken tiedon, jota olet päättänyt sille kertoa. Jokaisen tilapäivityksen, kuvan ja videon. Samoin Facebookin omistamaan Instagramiin lataamasi kuvat, videot ja tekstit Facebook haalii talteen. Tämä on tietysti vielä täysin normaalia toimintaa, koska tuossa käyttäjä on itse päättänyt jakaa kyseiset tiedot.

Messengerin yksityiskeskustelut

 

Sen sijaan hieman epäilyttävimmillä vesillä liikutaan, kun selvisi, että Facebook tallentaa jokaisen Messenger sovelluksen kautta käydyn YKSITYISkeskustelun sanasta sanaan. Niitä ei ole millään muotoa salattu, vaan kaikki on vapaasti luettavissa. Samoin kaikki liitteet, jota olet lähettänyt Messengerin kautta. Eli mitään salassapitovelvollisuuden alaisia juttuja esimerkiksi työkaverien kesken ei kannata lähetellä, ellei halua myös Facebookin näitä tietoja saavan. Sama toki pätee myös siihen, jos Messengerin kautta lähettelee mitä tahansa kovin henkilökohtaista tietoa. Tämänkin olin vielä pitkin hampain valmis nielemään, sillä olenhan minä kuitenkin itse päättänyt Facebookin sovelluksessa kaiken tuon kertoa.

Yhteystiedot

Tähän mennessä tietojen keruu oli vielä jossain määrin hyväksyttävissä, sillä olinhan minä itse käyttäjänä päättänyt kaiken tuon kertoa. Seuraavaksi kuitenkin selvisi, että Facebookilla on tiedossa kaikki älypuhelimen yhteystiedot. Eli Facebook tietää mitkä numerot puhelimeesi ovat tallennettuna ja millä nimellä. Myös ne, jotka olet jo poistanut tarpeettomina.

Ihan sen viimeisenkin rajan yli astuttiin, kun huomasin, että Facebook myös tietää kaikki puhelut, niiden ajankohdat, ja keston samalla tarkkuudella kun ne ovat omassa puheluhistoriassa. Tässä liikutaan mielestäni jo todella törkeällä alueella. Mielestäni kellään muulla kuin viranomaisella ei saisi olla pääsyä puhelutietoihini, ja viranomaisellakin vain tietyissä tarkasti rajatuissa tapauksissa.

Puheluhistoria

Kuvakaappauksesta on nähtävissä yksityiskohtaisesti, milloin olen soittanut Mikolle. Nollat tarkoittavat vastaamatonta puhelua ja 2018 tässä tapauksessa puhelun kestoa sekunteina.

Tekstiviestihistoria

Kun samaa tiedostoa rullaa hieman alaspäin, niin sieltä löytyy mukavasti myös tekstiviestihistoria. Tarkkasilmäiset huomaavat, että pikavippiyritykset ovat koittaneet minua lähestyä, josta onkin jo helppoa tehdä hyvin monenlaisia johtopäätöksiä.

Miksi tällä on merkitystä?

Luultavasti suurinta osaa ei kiinnosta, että Facebook kerää näin paljon tietoa. On vain mukauduttava siihen, että ”isoveli valvoo.” Näinkin voi ajatella, mutta ainakin itselleni ”isoveli” tarkoittaa valtiota, ja sen turvallisuushenkilöstöä. Hyväksyn sen, että viranomainen pääsee tarkasti rajatuissa tilanteissa tuollaisiin omiin tietoihini käsiksi. Sen sijaan, että kaupallinen toimija Facebook pitää yllä tällaista datapankkia on yksiselitteisesti väärin.

Facebookilla on maailmanlaajuisesti 1,8 miljardia käyttäjää, joten tätä dataa on käsittämätön määrä. Ongelma on siinä, että tiedustelupalvelut ja ties mitkä tahot ovat varmasti erityisen kiinnostuneita joistain siivuista Facebookin hallinnoimaa dataa. Cambridge Analytican tapauksen myötä kävi selväksi, että tietoja on tosiaan vuodettu. Henkilökohtaisesti en myöskään luota Facebookin moraaliin ja hyväntahtoisuuteen. Kun hinta on oikea, niin tietojen myynti tuskin tuottaa liikaa tunnontuskia. Katsellessani tuota itsestäni kerättyä datamäärää, niin kyllä sen perusteella saa aika täydellisen kuvan minusta henkilönä. Sieltä löytyy syntymäajat, kotikunta, entiset kotikunnat, puhelinnumero, yhteystiedot, puheluhistoria ja tiedot henkilökohtaisista mieltymyksistä sekä tykkäyksinä, että itse kirjoitettuna tekstinä. Tuo on niin täydellinen profiili ihmisestä, että sitä on kovin helppo myös väärinkäyttää.

Mitä voi tehdä?

Cambridge Analytica paljastusten jälkeen Twitterin puolella on levinnyt #deletefacebook kampanja, johon aika moni onkin lähtenyt mukaan. Facebookin kokonaan poistaminen voi olla teknisesti helppoa, mutta henkisesti paljon vaikeampaa. Todella iso elämästä on jo siirtynyt Facebookin puolelle, ja nykyään mm. fb-ryhmät toimivat ikään kuin ”puolivirallisena” tiedotuskanavana. Lähteminen ei ole ihan helppoa, vaan se saattaa haastavuudeltaan olla samaa luokkaa kuin mistä tahansa riippuvuudesta eroon rimpuileminen.

Tämän lisäksi Facebookin perusajatus toimia yhteydenpitovälineenä maantieteellisesti eri alueille jakautuneisiin kavereihin on mielestäni edelleen mainio. On hyvä, että tällainen väline on olemassa. Facebook on vaan tietojen keruullaan ylittänyt soveliaisuuden rajat.

Oma ratkaisuni oli poistaa älypuhelimesta Facebookin ja Messengerin sovellukset, sillä niiden kautta tietoa ensisijaisesti kerätään. Sen lisäksi poistin perustiedoistani puhelinnumeron. Tämän Facebook on toki huomannut, ja muistuttaa siitä jatkuvasti. Kyllähän se nyt varmasti harmittaa, kun ihan kaikkiin henkilökohtaisiin tietoihini ei pääsekään helposti käsiksi.

Lisää puhelinnumero

Näiden tietojen selvittäminen ei oikeasti vaatinut mitään mittavaa salapoliisityötä. Minua jopa epäilyttää se, että kertookohan Facebook sittenkään ihan kaikkea. Ihan pökertyneen yllättynyt en olisi, vaikka joskus selviäisi Facebookin myös kuunnelleen meidän puheluita. Ihan lopuksi Edward Snowden kiteyttää tuntoni.

Lähteet

1: https://yle.fi/uutiset/3-10126021

2: https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000005613449.html

Kandin tutkielma

Yleistä mediakeskustelua seuraamalla ja nopeasti tilastoja vilkaisemalla on helposti todettavissa, että ylivelkaantuminen koskettaa yhä suurempaa osaa suomalaisia ja velkapuhe eri muodoissaan on varsin hallitseva diskurssi suomalaisessa keskustelussa. Minua kiinnostaa kokonaisuutena se, mistä ylivelkaantumisongelmat syntyvät? Ovatko syyt rakenteellisia tai yksilön elämänvalinnoista johtuvia? Tai kenties yhdistelmä edellä mainituista? Tämän pohdinnan myötä muodostuikin tutkimuskysymykseni mitkä eri tekijät altistavat ylivelkaantumiselle suomalaisessa luottoyhteiskunnassa? 

Suomesta on 1980-luvulla alkaneen sääntelyn vapauttamisen jälkeen muodostunut länsimainen luottoyhteiskunta, jossa velasta ja velka-asioiden selvittelystä on tullut arkipäiväinen osa jokaisen elämää. Luottoa tarvitaan isoihin hankintoihin, ja erityisesti Suomessa korostuvat asuntolainat. Onnistunut velkasuhde asuntolainan ja lompakosta löytyvän Visa-kortin muodossa onkin eräs hyvän ja esimerkillisen kansalaisuuden edellytyksistä.  Hyvä luottokelpoisuus on pitkälle yksilön mahdollisuuksia määrittävä tekijä. 

Uutena ilmiönä 2000-luvulla kuvioon mukaan tulivat erilaiset vakuudettomat kulutusluotot, joita arkikeskustelussa nimitetään monilla eri termeillä: pikalaina, pikavippi, pienlaina, joustoluotto, tililuotto, kulutusluotto ja niin edelleen. Tässä keskustelussa usein unohdetaan, että myös luotto-ominaisuudella (Visa) varustettu pankkikortti on vakuudeton kulutusluotto. Edellä mainituissa luottomuodoissa on toki eroja, mutta yleisesti ottaen kaikilla näillä termeillä tarkoitetaan noin 50 – 2000 euron suuruista vakuudetonta kulutusluottoa, joka haetaan internetin välityksellä ja luottopäätös tehdään ilman luotonhakijan henkilökohtaista tapaamista. Vakuudettomat kulutusluotot ovat alusta alkaen näyttäytyneet ongelmallisina, ja vuoden 2005 jälkeen kuluttajansuojalakia onkin muutettu kolmeen kertaan vakuudettomien kulutusluottojen sääntelemiseksi. Oikeusministeriön helmikuussa 2017 julkaisemassa arviomuistiossa ehdotetaan useita toimenpiteitä lainsäädännön muuttamiseksi, joten sääntelyn neljäs vaihe on meneillään. 

Vuoden 2017 lopussa 374 100:lla (Suomen Asiakastieto oy, 2018) henkilöllä Suomessa oli maksuhäiriömerkintä, joten kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Usein toistuva tarina on, että jonkin elämäntilanteessa tapahtuneen muutoksen jälkeen on ajauduttu talousvaikeuksiin, jota on yritetty hallita ottamalla vakuudetonta kulutusluottoa. Tyypillisiä elämäntilanteen muutoksia ovat esimerkiksi lapsen syntyminen, lapsuudenkodista pois muuttaminen tai avioero. Tilanne pysyy näennäisesti hallinnassa niin kauan kuin uutta luottoa saa, mutta lopulta korttitalo kaatuu ja seurauksena on jonkun maksun siirtyminen ulosoton piiriin ja sitä myöten maksuhäiriömerkinnän syntyminen. Luottoyhteiskunnassa eläminen luottokelpoisuuden menettämisen jälkeen vaikeutuu huomattavasti. Asunnon saaminen vapailta vuokramarkkinoilta on miltei mahdotonta, ja työpaikankin saaminen hankaloituu. Nämä ovat muutamia käytännön tason esimerkkejä, mutta vähintäänkin yhtä raskauttavaa on velkaongelmien mukanaan tuoma stigmatisoiva häpeärangaistus. Ylivelkaantumisen on tutkimuksissa todettu olevan myös selkeässä yhteydessä sairastavuuteen ja erityisen korostetusti naisten kohdalla. Näistä asioista johtuen velkaongelmaiset usein kokevatkin itsensä ”toisen luokan kansalaisiksi.” 

Velkasuhde on olennainen osa luottoyhteiskunnan rakenteita, joten myös ylivelkaantumisongelmat ovat rakenteellinen ja pysyvä osa suomalaista luottoyhteiskuntaa. Yksittäiseltä kansalaiselta vaaditaan monipuolisia taloudenhallinnan taitoja, ja erityisesti ne joutuvat koetukselle erilaisissa elämän nivelvaiheissa. Luottoyhteiskunta on tullut jäädäkseen, ellei poliittisessa ilmapiirissä tapahdu täydellistä paradigman muutosta, jota voidaan pitää erittäin epätodennäköisenä. Lainsäädännön pitäminen ajan tasalla vastaamaan nopeasti muuttuvan rahoitusalan haasteisiin on tärkeää. Ensisijaista kuitenkin olisi kansalaisten taloudenhallinnan taitojen parantaminen. Peruskoulun 9. luokalla käytävä taloudenhallinnan kurssi ei olisi välttämättä huono ajatus.  

Tässä tutkielmassa olen etsinyt vastausta siihen, mitkä eri tekijät altistavat ylivelkaantumisongelmille. Kirjallisuuden ja empiirisen aineiston perusteella voidaan sanoa, että sukupuolella, iällä, koulutustaustalla, tuloilla ja työssäkäynnillä tai työttömyydellä on merkitystä.

Miessukupuoli, alhainen koulutustaso, alhaiset tulot ja työttömyys ovat altistavia tekijöitä ylivelkaantumisongelmalle. Iän osalta tulkinta on hieman monisyisempi. Yhtäältä ongelmallisena näyttäytyy 25-34 vuoden ikä, mutta toisaalta suurimmat velkapääomat keskittyvät vanhempiin, yli 55-vuotiaiden ikäluokkiin. 

Ylivelkaantumisongelmat koskettavat niin suurta joukkoa, että liian suoraviivaisia kausaalisuussuhteita tämän tutkielman havaintojen pohjalta ei kannata tehdä. Ongelmille altistavia tekijöitä on mahdollista määritellä, mutta ylivelkaantuneet ovat kokonaisuutena heterogeeninen ryhmä, jota on mahdotonta asettaa tiettyyn tarkasti rajattuun lokeroon.

Pankkikriisin "totuuskomissio"

Perussuomalaisten Laura Huhtasaari nosti (varjo)uudenvuodenpuheessaan esille 1990-luvun pankkikriisin, ja penäsi ”totuuskomission” perustamista asian selvittämiseksi. 28.2 Perussuomalaiset ilmoittivat Huhtasaaren johdolla perustavansa tällaisen komission. 1)

Setvittävää riittää. 1990-luvun alussa Suomea koetteli kova lamakausi, jonka tarkempaan avaamiseen ei tässä yhteydessä kannata lähteä. Neuvostoliitto oli hajonnut ja Suomi oli lähtenyt vauhdilla yhdentymään lännen kanssa. Osana tätä Suomi allekirjoitti 2.5.1992 Euroopan Talousalueen (ETA) ns. ”Porton sopimuksen” 2, jonka tarkoituksena oli laajentaa Euroopan yhteismarkkina-aluetta. Sopimukseen kuitenkin liittyi pykälä pankkien vakavaraisuudesta. Lama-Suomen pankkien vakavaraisuus ei täyttänyt Porton sopimuksen vaatimuksia.

Koiviston konklaavi

Neljä päivää Porton sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen istuva presidentti Mauno Koivisto järjesti presidentinlinnassa ”Koiviston konklaaviksi” nimetyn tapaamisen. Presidentin lisäksi tilaisuuteen osallistui ainakin 11 tuomaria, joukossa päällikkötuomareita, 11 oikeusoppinutta eri yliopistoista kaksi oikeusministeriön tutkijaa ja pankkitarkastusviraston ylijohtaja. 3

3.4.1992, eli kuukautta ennen Koiviston konklaavia Korkein oikeus oli linjannut Tampereen Aluesäästöpankin jutussa ennakkotapauksen (KKO 50:1992) siten, että pankin yksipuolinen päätös koron nostosta oli laiton.

Kriitikkojen mukaan presidentti Koivisto (entinen pankkimies itsekin) kritisoi Korkeimman Oikeuden päätöstä ja näin ollen ohjaili riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaa vallan kolmijako-opin vastaisesti. Tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus vaarantui presidentin intervention seurauksena. Tämä ohjasi tuomioistuinten päätöksiä pankkien eduksi. Taustalla oli presidentin (ja muun valtiojohdon) tahto täyttää ETA-sopimuksen vakavaraisuusvaatimukset.

Tulkinnan kääntymisestä pankkien eduksi kärsivät erityisesti yrittäjät, joista suuri osa ajautui konkurssiin. Yrittäjien omaisuus realisoitiin pankkien taseisiin pakkohuutokaupoissa usein järkyttävällä alihinnalla omaisuuden käyvästä arvosta. 4

Yrittäjien velkavankeus

Laman seurauksena pankeilla oli taseissaan valtava määrä ns. ”roskaluottoja.” Valtio puuttui peliin perustamalla omaisuudenyhtiö (roskapankki) Arsenalin. Useiden yrittäjien velat siirtyivät Arsenalin taseisiin.

Vuonna 2000 toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes teki päätöksen myydä Arsenalin velkasaatavat norjalaiselle Aktiv Kapital-perintätoimistolle. He aloittivat tehokkaan perinnän. Suomalaisten 1990-luvun yrittäjien velkasaatavia on peritty, ketjutettu ja myyty eteenpäin useisiin kertoihin. Kriitikoiden mukaan suomalaiset yrittäjät myytiin velkaorjiksi norjalaiselle pörssiyhtiölle. 5

Salaisuuden verho

Tutkija Kalevi Kannus pyysi vuonna 2002 tasavallan presidentin kansliasta ns. Koiviston konklaavin asiakirjoja julkaistavaksi. Mauno Koiviston pyynnöstä istuva presidentti Tarja Halonen kuitenkin kieltäytyi ja julkisti asiakirjat salaisiksi. Samoin Aktiv-Hansa sopimusta käsittelevät asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka. 6

Selvityksen paikka

Kun edellä mainitut asiat laskee yhteen, niin siitä alkaa hahmottua monipolvinen salaliittoteoria, jossa vilisee eri rikosnimikkeitä aina valtiopetokseen asti. ”Ei savua ilman tulta.” Homma haisee, ja se tulee perin pohjin selvittää. Melko iso osa tuolloin vääryyttä kokeneista on edelleen elossa, ja ansaitsivat vanhoilla päivillään vielä saada asiansa kuulluksi.

Ongelmallista tässä on, että mielestäni asian kaiveleminen olisi kriittisen historiantutkimuksen ja yhteiskuntatieteilijöiden tehtävä. Tähän ei olla tartuttu riittävällä tarmolla, ja nyt perussuomalaiset Huhtasaaren johdolla ovat nähneet tilaisuutensa politisoida tämä kysymys. Parempi sekin kuin ei mitään, mutta poliittisesti ohjatun ”totuuskomission” tuloksiin kannattaa suhtautua suurella varauksella.

Lähteet 

1)      https://www.perussuomalaiset.fi/news/laura-huhtasaari-perussuomalaiset-perustavat-pankkikriisin-totuuskomission/

2)      https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_talousalue

3)      https://yle.fi/uutiset/3-6807049

4)      http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219527-yrittajan-anteeksipyynto-90-luvun-pankkikriisista

5)      Hänninen Jera & Hynninen Jyri. 2015. Suomalainen velkakirja. Sivut 118-19.

6)      http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222331-aktiv-hansa-ja-koiviston-konklaavi

Kuva: twitter.com