1000 ja 1 tekosyytä olla liikkumatta

-          Hei Matti! Mitenkäs siellä salilla meni kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen?

-          Vapisin, tärisin ja melkein oksensin. 

Tänään vihdoin tein sen ja liityin Rantakylän Energylle. Alun perin tämä oli tarkoitus tehdä jo heinäkuun 16. päivä jalkapallon MM-kisojen päätyttyä, mutta tekosyitä oli monia. Rahat vähissä ja energiatasot nollilla henkisesti raskaan työn takia. Toukokuussa juoksin selvisin puolimaratonin, mutta sen jälkeen koko kesän aikana liikunta jäi melkein nollille. Kappas kummaa, samalla selkävaivat palasivat. Jo silloin nuorena lukiolaispoikana kun salilla käynti oli elämäntapa, niin huomasin, että nimenomaan selkälihakset olivat heikot suhteessa muihin lihaksiin. Liikunnan jääminen pois ja istumatyö sitten varmistivat sen, että kesän aikana viheliäinen jomotus palasi. Kivuksi en sitä sanoisi, koska se halventaa niitä, jotka oikeasti kärsivät selkäkivuista. Joka tapauksessa epämiellyttävä tunne. 

Silloin kun puhutaan perusterveestä ihmisestä, jolla ei ole terveydellisiä rajoitteita, niin liikunnan jättämistä pois ei voi perustella millään järkevällä syyllä. ”Kiire” tai ”ei ole rahaa” tai ”en jaksa, ei ole energiaa” eivät ole hyväksyttäviä syitä. Kaikkia noita tekosyitä olen käyttänyt, viimeksi menneen kesän ajan. Käydäänpä läpi nämä kolme yleistä tekosyytä. 

”Kiire” 

Ymmärrän kyllä sen, että vaikkapa pienten lasten äidillä tai isällä tilanne on hankala. Lapsukaisia ei voi jättää hetkeksikään ilman valvontaa ja vähintäänkin toisen pitää painaa niska limassa töitä, jotta saisi pilttiä pöytään ja pankille asuntolainan korkoineen maksettua. Poistuminen tuosta tilanteesta salille tai lenkille pariksi tunniksi tuntuu varmasti itsekkäältä, ellei jopa mahdottomalta. Tässä kohtaa kyse on priorisoinnista ja aikataulutuksesta. Vaikka tilanne on varmasti hankala, niin silti miljoonat pariskunnat ympäri maailmaa pystyvät yhdistämään nämä asiat. Itselläni ei ole perhettä, joten koitan varoa neuvomista ja ”saarnaamista” asioista, joista ei ole ensikäden kokemusta. En minä oikeasti voi tietää, mutta esimerkit kertovat, että monet ovat tuossa myös onnistuneet. 

”Ei ole rahaa”

On totta, että monet liikuntaharrastukset vaativat rahaa. Näin on erityisesti silloin, jos haluaa harrastaa ryhmäliikuntaa ja niinkin yksinkertainen asia kuin hiihtäminen vaatii vähintään sen parinsadan euron alkupanostuksen. Tässäkin on kyse priorisoinnista – rahan laittaminen omaan hyvinvointiin ei ole tuhlausta. Ja jos väliaikaisesti on oikeasti todella tukala tilanne, niin ilmaisia tapoja liikkumiseen kyllä löytyy.

”En jaksa, ei ole energiaa” 

Ellei kyse ole aidosti terveydellisestä syystä, niin tämä ei ole mitään muuta kuin laiskuutta. Liikunta on luonnon antidepressantti. Liikuntasuorituksen aikana pääsee hetkeksi henkisesti irti kaikesta murheista. Tämä on uskomattoman helppoa unohtaa ja siitä tulee itseään ruokkiva kierre. Mitä kauemmin jää vellomaan raha-, työ-, opiskelu tai ihmissuhdemurheita, niin sitä syvemmälle siihen suohon uppoaa. Samalla henkinen rautakanki lähteä liikkeelle muuttuu koko ajan jäykemmäksi. Passivoituu. Uskon, että monet pitkäaikaistyöttömät kärsivät tällaisesta viheliäisestä kierteestä. Jos itsensä kuitenkin saa tsempattua liikkeelle, niin eron huomaa melkeinpä välittömästi. Energiatasot nousevat ja mieli kirkastuu. Elämään tulee uutta sisältöä. 

Miksi kirjoitin tämän tekstin? Pari tuntia sitten poistuessani salilta ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen vuoteen olin hyvin pettynyt itseeni. Olin kevyestä salitreenistä niin poikki, että vaatteiden pukeminen suihkun jälkeen tuntui ylivoimaiselta tehtävältä, kun vaan vapisutti, tärisytti ja huimasi. Pihallakin piti vielä nojailla kaiteeseen ja melkeinpä pidätellä oksennusta. Kämpille päästessä piti vielä pötkötellä sängyllä 10 minuuttia ennen kuin olo alkoi normalisoitua.  Ja kyse ei ollut mistään päätähuimaavasta urheilusuorituksesta, vaan kevyestä salitreenistä. Tämä teksti toimii muistutuksena itselle, kun seuraavan kerran päätän heittäytyä laiskaksi. Uskon myös, että joku muukin pystyy näihin samaistumaan.

Kesä Kelalla

Huhtikuussa olin todella onnellinen, kun tulin valituksi Kelalle vuosilomansijaiseksi reilusti yli sadan hakijan joukosta. Pohjois-Karjalassa työllistymismahdollisuudet ovat kovin ohuet, joten oli melkoinen onnenpotku, että sain paikan, joka vieläpä oli ns. ”oman alan töitä.” Moni murhe pyyhkiytyi pois – kesän toimeentulo oli turvattu, eikä tarvinnut lähteä Joensuusta mihinkään. Tästä olen todella kiitollinen.

Itse työ alkoi maanantaina 14.5 ja se oli kaikin puolin hirveä päivä. Olin nukkunut edellisen yön tosi huonosti, aluksi menin väärään kerrokseen seikkailemaan, kesken päivän piti lähteä käräjäoikeuteen todistajaksi liittyen ikivanhaan Securitaksen aikaiseen tapaukseen ja kaikki oli tietenkin aivan uutta. En kuitenkaan viitsinyt tuosta lannistua, koska elämänkokemus on opettanut, että ensimmäiset työpäivät uudessa paikassa ovat aina hirveitä.

Ensimmäiset kaksi viikkoa kouluttauduttiin. Koulutukset järjestettiin pääasiassa skypen välityksellä, mutta myös paikan päällä kokeneempien työskentelyä seuraamalla. Tuona aikana sitten päivä päivältä tutustui vähän paremmin työkavereihin, jotka olivat kyllä todella auttavaisia ja kertaakaan kesän aikana en jäänyt ilman neuvoja niitä tarvitessani. Voin sanoa, että niitä kertoja oli useita, eikä ihmekään; kahden viikon kouluttautumisen jälkeen piti osata Suomen monimutkainen sosiaaliturvajärjestelmä siinä määrin hyvin, että pystyi siinä muita auttamaan. 

Alkuvaikeudet

Aluksi ongelmana oli se, että ei edes ymmärtänyt mitä asiakkaat haluavat kysyä? Lause ”pitää täyttää lappuja ja hakea Kelan rahaa” voi tarkoittaa ihan mitä tahansa. Ensimmäinen haaste oli kääntää kysymys Kela-kielelle. Tuo samainen lause saattoi tarkoittaa työttömyysajan ilmoitusta, sairauspäivärahaa tai vaikka vanhempainpäivärahaa. Päivien edetessä tietyt kysymykset alkoivat toistumaan ja yleisimpiin ongelmiin pystyi antamaan vastauksia jo ihan suoralta kädeltä.

Jo varhaisessa vaiheessa huomasin, että työ on henkisesti hyvin kuormittavaa. Koulutusjakson aikana kello 17 kämpille tullessa oli vielä hyvin energiaa puuhailla illan aikana omia juttuja. Varsinaisen asiakaspalvelun alettua oli päivän jälkeen melkoisen puhki. Kesällä alkoivat vielä jalkapallon MM-kisat, joita futishulluna seurasin mahdollisimman paljon. Tämä tarkoitti sitä, että arkipäiviin ei oikeastaan mahtunut muuta kuin työssäkäyntiä ja futiksen seuraamista. 

Käännekohta

Ilosaari Rock oli heinäkuun puolivälissä ja samalla loppuivat myös jalkapallon MM-kisat. Tuo oli tietynlainen käännekohta. Siihen asti koko aika oli mennyt uuden opettelemiseen, mutta tuon jälkeen tietyt asiat ja ongelmat alkoivat toistumaan liiankin usein. Todella iso osa asiakaskäynneistä kosketti toimeentulotukea. Jaksan mielestäni melko pitkälle kuunnella ihmisten huolia sosiaalisesta ja taloudellisesta tilanteesta, koska nämä samat ongelmat ovat koskettaneet myös itseäni ja lähipiiriäni. Etenkin ylivelkaantumisen aiheuttamiin ongelmiin olen todella paljon perehtynyt, keväällä tein siitä jopa kandidaatin tutkielman.

Kelle hyvänsä voi tulla vaikeita tilanteita eteen ja silloin onkin tärkeää, että sosiaaliturvan verkko ottaa vastaan. Sen sijaan paljon vähemmän ymmärrystä minulta heruu aikuisille ihmisille, jotka eivät edes halua ottaa mitään vastuuta omasta elämästään. Yksi useasti toistunut esimerkki kesän ajalta oli, että asiakas lampsi toimistolle ja kertoi, että sähköt ovat katkenneet ja ne pitäisi saada takaisin. Sähköt eivät katkea yhtä äkkiä arvaamatta. Sitä edeltää maksumuistutus, perintäyhtiön lasku ja katkaisuvaroitus, jossa on päivämäärä, johon mennessä asian pitäisi olla hoidettuna. Useaan otteeseen kävi ilmi, että asiakkaat eivät olleet eväänsä lotkauttaneet asian edistämiseksi. Tällaiseen minulla ei riitä ymmärrystä. Kaupan päällisiksi sitten sai kuulla vielä haukut siitä miksi Kela ei ole maksanut laskuja. Usein syynä oli se, että mitään laskuja ei oltu toimitettu tai sitten ei oltu luettu päätöksien perusteita miksi lasku oli hylätty. Sähköjen katkaisu on yksi usein toistunut esimerkkitilanne, mutta samanlainen asenne kosketti myös muita tilanteita, kuten vaikkapa vuokrarästejä. Myös asunnosta häätäminen on sellainen tilanne, joka ei yhden yön aikana tapahdu. Reagointiaikaa kyllä on ja sitten kun mitään ei tehdä, niin lopulta tullaan Kelaan valittamaan miksi rästivuokria ei ole maksettu.

Tuollaiset kokemukset johtivat väistämättä siihen, että empatiaa ja sympatiaa oli hankala löytää myöskään sellaisissa tilanteissa, joissa niille todella olisi ollut tarvetta. Parhaani mukaan kuitenkin tässä asiassa yritin. Toimeentulotuen asioita tuli niin paljon, että välillä tunsi olevansa sosiaalitoimessa töissä. On vaikea ymmärtää, miten aikuiselle ihmiselle tiliotteen toimittaminen hakemuksen liitteeksi on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa. Sitten kun kaiken tämän kurjuudessa vellomisen välissä kävi joku onnesta säteilevä nuori äiti hakemassa vanhempainpäivärahaa, niin se tuntui todella piristävältä poikkeukselta.  

Yhteenvetona

Ainakin kunnioitus työkavereita ja kaikkia Kelan asiakaspalvelijoita kohtaan nousi kesän aikana. Kun tiskiin tupsahtaa irakilainen maahanmuuttaja, joka puhuu ainoastaan haparoivasti joitain sanoja englantia ja hänelle pitäisi laittaa kerralla kaikki asiat kuntoon, niin tilanne on kaikkea muuta kuin helppo. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin arkipäivää Kelassa työskennellessä. Ehkäpä on niin, että vuosien kokemuksen myötä kaikkeen tottuu ja harjaantuu, mutta ammattitaitoa tällainen vaatii todella paljon.

Kaikissa töissä on hyvät ja huonot puolensa. Negatiivisia asioita olivat…

• henkinen kuormittavuus
• sosiaalityöntekijänä ja sylkykuppina toimiminen
• koko ajan kiire. Resurssit on optimoitu siten, että aikaa kahvihuoneessa jutusteluun ei todellakaan jäänyt

Positiivisia puolestaan…

+ avuliaat työkaverit

+ arvokas työkokemus

+ Kela on työntekijöitään kohtaan reilu työnantaja ja omat esimiehet hoitivat hommansa hyvin

+ mukavat asiakkaat, joita oli kuitenkin paljon

Tuli todettua, että työskentely Kelan asiakaspalvelijana ei ole sellainen tehtävä, jota jaksaisin montaa vuotta tehdä. Toisaalta taas Kela työnantajana vaikutti todella mukavalta ja jossain muussa työnkuvassa voisin itseni tulevaisuudessa nähdä. Kaikki näkökohdat yhteenlaskettuna päästään aika neutraaliin lopputulokseen – kesä otti paljon, mutta myös antoi paljon takaisin. Nyt sitten kohti syksyä ja opiskelujen haasteita!