-
Hei
Matti! Mitenkäs siellä salilla meni kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen?
-
Vapisin,
tärisin ja melkein oksensin.
Tänään
vihdoin tein sen ja liityin Rantakylän Energylle. Alun perin tämä oli tarkoitus
tehdä jo heinäkuun 16. päivä jalkapallon MM-kisojen päätyttyä, mutta tekosyitä
oli monia. Rahat vähissä ja energiatasot nollilla henkisesti raskaan työn takia.
Toukokuussa juoksin selvisin puolimaratonin, mutta sen jälkeen koko kesän
aikana liikunta jäi melkein nollille. Kappas kummaa, samalla selkävaivat
palasivat. Jo silloin nuorena lukiolaispoikana kun salilla käynti oli
elämäntapa, niin huomasin, että nimenomaan selkälihakset olivat heikot
suhteessa muihin lihaksiin. Liikunnan jääminen pois ja istumatyö sitten varmistivat
sen, että kesän aikana viheliäinen jomotus palasi. Kivuksi en sitä sanoisi,
koska se halventaa niitä, jotka oikeasti kärsivät selkäkivuista. Joka
tapauksessa epämiellyttävä tunne.
Silloin kun
puhutaan perusterveestä ihmisestä, jolla ei ole terveydellisiä rajoitteita,
niin liikunnan jättämistä pois ei voi perustella millään järkevällä syyllä. ”Kiire”
tai ”ei ole rahaa” tai ”en jaksa, ei ole energiaa” eivät ole hyväksyttäviä
syitä. Kaikkia noita tekosyitä olen käyttänyt, viimeksi menneen kesän ajan. Käydäänpä
läpi nämä kolme yleistä tekosyytä.
”Kiire”
Ymmärrän
kyllä sen, että vaikkapa pienten lasten äidillä tai isällä tilanne on hankala. Lapsukaisia
ei voi jättää hetkeksikään ilman valvontaa ja vähintäänkin toisen pitää painaa
niska limassa töitä, jotta saisi pilttiä pöytään ja pankille asuntolainan
korkoineen maksettua. Poistuminen tuosta tilanteesta salille tai lenkille
pariksi tunniksi tuntuu varmasti itsekkäältä, ellei jopa mahdottomalta. Tässä
kohtaa kyse on priorisoinnista ja aikataulutuksesta. Vaikka tilanne on varmasti
hankala, niin silti miljoonat pariskunnat ympäri maailmaa pystyvät yhdistämään
nämä asiat. Itselläni ei ole perhettä, joten koitan varoa neuvomista ja ”saarnaamista”
asioista, joista ei ole ensikäden kokemusta. En minä oikeasti voi tietää, mutta esimerkit kertovat, että monet ovat
tuossa myös onnistuneet.
”Ei ole
rahaa”
On totta,
että monet liikuntaharrastukset vaativat rahaa. Näin on erityisesti silloin,
jos haluaa harrastaa ryhmäliikuntaa ja niinkin yksinkertainen asia kuin
hiihtäminen vaatii vähintään sen parinsadan euron alkupanostuksen. Tässäkin on
kyse priorisoinnista – rahan laittaminen omaan hyvinvointiin ei ole tuhlausta. Ja
jos väliaikaisesti on oikeasti todella tukala tilanne, niin ilmaisia tapoja liikkumiseen
kyllä löytyy.
”En jaksa,
ei ole energiaa”
Ellei kyse
ole aidosti terveydellisestä syystä, niin tämä ei ole mitään muuta kuin
laiskuutta. Liikunta on luonnon antidepressantti. Liikuntasuorituksen aikana
pääsee hetkeksi henkisesti irti kaikesta murheista. Tämä on uskomattoman
helppoa unohtaa ja siitä tulee itseään ruokkiva kierre. Mitä kauemmin jää vellomaan
raha-, työ-, opiskelu tai ihmissuhdemurheita, niin sitä syvemmälle siihen
suohon uppoaa. Samalla henkinen rautakanki lähteä liikkeelle muuttuu koko ajan
jäykemmäksi. Passivoituu. Uskon, että monet pitkäaikaistyöttömät kärsivät
tällaisesta viheliäisestä kierteestä. Jos itsensä kuitenkin saa tsempattua
liikkeelle, niin eron huomaa melkeinpä välittömästi. Energiatasot nousevat ja
mieli kirkastuu. Elämään tulee uutta sisältöä.
Miksi
kirjoitin tämän tekstin? Pari tuntia sitten poistuessani salilta ensimmäistä
kertaa kahteen ja puoleen vuoteen olin hyvin pettynyt itseeni. Olin kevyestä
salitreenistä niin poikki, että vaatteiden pukeminen suihkun jälkeen tuntui
ylivoimaiselta tehtävältä, kun vaan vapisutti, tärisytti ja huimasi. Pihallakin
piti vielä nojailla kaiteeseen ja melkeinpä pidätellä oksennusta. Kämpille
päästessä piti vielä pötkötellä sängyllä 10 minuuttia ennen kuin olo alkoi
normalisoitua. Ja kyse ei ollut mistään
päätähuimaavasta urheilusuorituksesta, vaan kevyestä salitreenistä. Tämä teksti
toimii muistutuksena itselle, kun seuraavan kerran päätän heittäytyä laiskaksi.
Uskon myös, että joku muukin pystyy näihin samaistumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti