Kuva: Paavi siunaamassa tyhjää Pietarinaukiota.
Viikko on ollut täynnä huolestuttavia uutisia.
Kaikkein pahimpia ovat olleet ne, joissa koronavirus on vienyt nuoria
parikymppisiä ihmisiä tehohoitoon ja jotkut heistä eivät ole selvinneet
hengissä. En tiedä viruksista paljoa, mutta yläasteen biologian tunneilta
kuitenkin sen, että virukset voivat muuntua. Toivotaan, että tästä ei olisi
kyse.
Tällä viikolla on Suomessakin nostanut päätään
diskurssi, jonka Donald Trump tviittasi tiistaina: ”lääke ei saa olla
pahempi kuin itse tauti.” Trump on kauhistunut koronastopin aiheuttamista talousvaikutuksista
ja haluaisi nostaa rajoitteet pääsiäiseen mennessä. Pari päivää Trumpin
töräytyksen jälkeen USA nousi kyseenalaiselle ykkössijalle, sillä siellä on nyt
enemmän todennettuja koronavirustartuntoja kuin missään muualla. Siinä Trump on
kuitenkin oikeassa, että koronastoppien hinta on valtava. Raha on tässä
vähämerkityksinen asia, mutta uhkaava konkurssiaalto ja massatyöttömyys toisi
mukanaan valtavasti inhimillistä kärsimystä. Suomessa monet ovat käyttäneet
viittauspisteenä 1990-luvun alun lamaa. Tämä mielessään ainakin MTV Uutisten Ilkka
Ahtiainen ja Jussi Kärki sekä Kauppalehden Arno Ahosniemi
ovat tällä viikolla julkaisseet kirjoitukset, jossa terveys- ja
talousvaikutukset asetetaan ikään kuin vastakkain.
Kiista
koronabondeista rikkomassa euron
Eurokriisi on myös täällä taas. EKP on tehnyt monia
poikkeuksellisia toimia, mutta sen rahapoliittiset pelimerkit eivät välttämättä
riitä koronakriisin ratkaisuksi. EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde
onkin kannustanut (tai painostanut) ottamaan käyttöön koronabondit, jotka
olisivat siis euromaiden yhteisvastuullisia velkakirjoja. Tämä nosti esiin
ikiaikaiset jakolinjat ja kiistanaiheet. Suomen linja on selvä ja se kuuluu: EI,
EI ja vielä kerran EI. Valtiovarainministeri Katri Kulmuni teki asian
erittäin selväksi viikolla Ylelle antamassaan haastattelussa. Suomi ei aio olla
mukana missään yhteisvastuuta lisäävässä ratkaisussa. Saksa ja etenkin Hollanti
ovat Suomen kanssa samoilla linjoilla.
Yhdeksän jäsenvaltiota, etunenässä Ranska,
Italia ja Portugali ovat vaatineet koronabondien käyttöönottoa. Torstaina
pidetty Eurooppa-neuvoston puhelinkonferenssi venyi aamuyöhön saakka, mutta
oikeastaan mitään konkreettisia päätöksiä sieltä ei saatu. Sen sijaan jäljelle
jäi lihava riita. Hollannin rahaministeri Woepke Hoekstra ja Portugalin
pääministeri Antonio Costa ovat täysin avoimessa sanasodassa. Eikä tässä
todellakaan kaikki: Italian presidentti Sergio Mattarella, pääministeri Giuseppe
Conte ja oppositiojohtaja Matteo Salvini ovat haukkuneet EU:n
pataluhaksi, koska se ei ole osoittanut mitään solidaarisuutta Italiaa kohtaan.
Ei taloudellisesti eikä terveydellisesti. Kiina, Venäjä ja Kuuba ovat sentään
lähettäneet Italialle tarvikkeita, vaikkakin ne ovat olleet sutta ja sekundaa. Salvini
onkin jo todennut lehtihaastattelussa: ”Hoidamme ensin koronaviruksen ja sitten
lähdemme Euroopan unionista.”
Exitiä
ei ole
Brexit oli helppo lämmittelyharjoitus
verrattuna siihen mitä nyt voi olla edessä. Iso-Britannia ei koskaan kuulunut
raha- ja talousliitto EMU:un ja sen vuoksi se pystyi irrottautumaan EU:sta. EMU:sta
ei ole exitiä. Tämä kävi ilmeiseksi eurokriisin aikana, kun Kreikka uhkasi
lähteä eurosta. EU-johtajat tiesivät tämän olevan turhaa pullistelua, koska
euroero kävisi Kreikalle niin kalliiksi, että sopeutusohjelmat alkaisivat
tuntua miellyttävältä vaihtoehdolta. Näin myös kävi ja uhittelu toi ainoastaan
huomattavan lisälaskun kreikkalaisille veronmaksajille. Eurosta ei pääse ulos
ilman hitonmoista rytinää.
Korona on siis nostanut eurokriisin haudastaan
pelottavampana kuin koskaan. Jakolinjat ovat syvät ja todennäköisesti
ylitsepääsemättömät. Kansanterveydellinen kriisi ja ihmisten kuolemat ovat
tietenkin tällä hetkellä se akuutti asia, josta eniten uutisoidaan.
Oikeutetusti. Pinnan alla on kuitenkin eurokriisipommi, joka tikittää jo, ja on
valmiina räjähtämään heti kun koronavirus edes hieman hellittää.
Voiko
velat antaa anteeksi?
Kenellekään ei varmasti ole enää tässä
vaiheessa epäselvää, että koronakriisin myötä valtioiden velka tulee kasvamaan ennennäkemättömiin
mittasuhteisiin. Ainoa tapa välttää konkurssiaalto ja massatyöttömyys on, että
valtio ottaa yksityisen sektorin täysin kannettavakseen koko kriisin ajaksi. Tähän
tuntuu myös olevan poliittista tahtoa. Kysymykseksi nouseekin, että mitäs tälle
velalle sitten tehdään? Mikään määrä talouskuripolitiikkaa (austerity) ei tule tätä
velkasuhdetta oikaisemaan. Ekonomistien älykkösiipi onkin jo kuiskutellut, että
koronavelat tulisi antaa anteeksi. Itse en osaa sanoa kuinka tämä teknisesti
toteutettaisi, mutta mahdollista se on, jos poliittista tahtoa vain löytyy.
Velkojen anteeksi anto saattaisikin olla ainoa asia, joka voisi pitää nitisevän
euroalueen pystyssä.
Lähteitä:
