Tshernobyl - mikä on valheiden hinta?

 

Kuvalähde: hbo.com

Historiallisiin tositapahtumiin perustuva minisarja Chernobyl oli vuoden 2019 puhutuimpia tapauksia suoratoistopalveluissa. Tuolloin minulla ei ollut HBO:n tilausta voimassa ja sarja jäi tuoreeltaan näkemättä. Aiheen ympärillä käyty keskustelu ja sarjan saama huomio kuitenkin jätti jonnekin aivojen sopukkaan muistijäljen, että lupasin itselleni vielä joku päivä katsoa sarjan. Se päivä tuli nyt vastaan lokakuussa 2023. 

 

Asia palautui mieleen mutkan kautta, kun katsoin Yle Areenasta löytyvän dokumentin Tshernobylin ydinkatastrofista. Muistin, että HBO:n tilaus on nyt voimassa ja itselleni antama lupaus vielä täyttämättä. Kelasin siis HBO:n arkistoja nelisen vuotta taaksepäin ja napsautin ensimmäisen jakson päälle. Se oli erittäin hyvä ratkaisu. 

 

Katastrofi iski 26.4.1986 kello 01.23.45. Lukuisten tehtyjen virheiden sarja kulminoitui siihen, että Tshernobylin ydinvoimalan nelosreaktori tuhoutui räjähdyksessä. Kyseessä oli tähän päivään mennessä vakavin ja tuhoisin ydinvoimalaonnettomuus maailmanhistoriassa. 

 

Sarjassa selitetään maallikonkin ymmärtäminen termein se, mikä meni vikaan teknisessä mielessä. Humanistille tämä ei kuitenkaan ole sarjan tärkeintä antia, vaan onnettomuuden inhimillinen puoli. Tshernobylin ydinonnettomuuden tarkkaa uhrimäärää ei tiedetä, eikä tulla koskaan tietämään. Valtaosa uhreista on kuollut myöhemmin puhjenneeseen syöpään, mutta on mahdotonta tietää, olisiko syöpä puhjennut kyseisellä henkilöllä ilman onnettomuuttakin. Arviot Tshernobylin aiheuttamista kuolonuhreista liikkuvat alle sadasta tuhannesta jopa miljoonaan uhriin saakka.

 

Sarjassa kuvataan, kuinka kammottaviin tilanteisiin ihmiset joutuivat täysin vältettävissä olleen onnettomuuden tapahduttua. Sotilaat saivat tehtäväkseen lahdata kaikki eläimet turva-alueelta, koska ne olivat kaikki radioaktiivisesta säteilystä saastuneita. Lemmikkieläinten jahtaaminen ja kylmä tappaminen ei ole kovin kiitollinen tehtävä. Räjähdyksen jälkeen ydinvoimalan katolle päätynyt äärimmäisen vaarallinen radioaktiivinen aines oli poistettava sieltä, ennen kuin muita tarvittavia toimenpiteitä voitiin tehdä. Tähän käytettiin kuuluista kiertoilmausta käyttäen ”biorobotteja” eli ihmisiä. Kaivosmiehet joutuivat kaivamaan suoraan reaktorin ytimen alle johtavan tunnelin, jotta pystyttiin estämään mahdollisuus uuteen räjähdykseen, joka olisi tuhonnut mukanaan kolme säilynyttä reaktoria. Tämän toteutuessa koko Ukraina ja koko Valko-Venäjä olisi tullut asuinkelvottomaksi. Pysyvästi. 

 

Vuonna 1987 Neuvostoliitto julkaisi Tshernobylin ydinonnettomuuden virallisen uhriluvun: 31 henkilöä. Tämä kuvaa hyvin sitä logiikkaa, jolla Neuvostoliitto ja sen suuruutta ihaileva nyky-Venäjä operoi. Neuvostoliitolla valtiona on vähintäänkin epävirallinen maailmanennätys salailun ja valehtelun kulttuurissa. Kommunistisen puolueen kanta oli, että tämänkaltainen ydinonnettomuus oli mahdollinen ainoastaan kapitalistisissa valtioissa, joten sitä ei voinut tapahtua Neuvostoliitossa. Salaaminen oli kuitenkin vaikeaa, koska naapurivaltioissa alettiin havaita normaalista poikkeavia säteilymääriä ilmassa. Tarinaa muutettiin siten, että Tshernobylissä myönnettiin käyneen jokin pieni vahinko, mutta tilanne oli täysin hallinnassa. Virallisesta totuudesta poikenneet toisinajattelijat vaiennettiin. Neuvostoliiton pääsihteeri Mihail Gorbatshov oli ajanut voimallisesti juhlapuheissa glasnostia, eli avoimuuden politiikkaa. Tshernobylin tapahtuessa myös Gorbatshov teki kaikkensa, jotta totuus pysyisi ulkomaailmalta salassa. 

 

Sarjan päähahmon Valery Legasovin toiminnan kautta pureudutaan ydinkysymykseen: mikä on valheen hinta? Legasovin rooli Tshernobylin katastrofin jälkiselvittelyssä oli mittaamaton ja ilman hänen panostaan saattaisimme elää hyvin erilaisessa maailmassa. Vakaumuksellisena kommunistina kasvanut Legasov uskalsi vastustaa virallista totuutta ja kertoa aidon totuuden. Tämän tehtyään Legasov luonnollisesti menetti kaiken arvovaltansa neuvostohallinnon silmissä ja hänen nimensä poistettiin neuvostohistoriasta. Ketään Legasovia selvittämässä Tshernobylin onnettomuutta ei ollut enää olemassa. Päivälleen kaksi vuotta Tshernobylin räjähdyksen jälkeen Legasov hirtti itsensä. 

 

Chernobyl-minisarja on vaikuttava tv-tuotanto. Näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia ja lavastuksessa todellakin huokuu 1980-luvun neuvosto-estetiikka. Kyseessä ei ole dokumentti, mutta historiallisten faktojen tarkkuus on vaikuttavalla tasolla. Kaikesta näkee, että kyseessä on erittäin laadukas ja korkeatasoinen tv-tuotanto. Sarjan suurin anti on kuitenkin siinä, kuinka se kuvaa neuvostotodellisuutta. Kuinka virallisen totuuden (valheen) suojelu on aina tärkeämpää kuin ihmishenkien suojelu. Kuinka valheiden verkosta on tullut niin tiivis, että totuuden löytäminen on lähes mahdotonta. Kuinka totuuden kertomisella on kohtalokkaat seuraukset. Kuinka normaalia ja hyväksyttävää tästä kaikesta tuli. Ja kuinka tavalliset kansalaiset aina kärsivät eniten.

 

Järjestyksenvalvoja ja uudet katujengit

 

Kuvalähde: essexlive.news 

Leipätyössäni kauppakeskuksen järjestyksenvalvojana olen väistämättä paljon tekemisissä nuorten kanssa. Nuorison kaitseminen on ollut aina iso osa työtä, koska meluavat nuorisojoukot pelkällä olemassaolollaan aiheuttavat maksavalle asiakkaalle luotaansa työntävän tunteen ja mikäpä olisi kauppakeskukselle tärkeämpää kuin maksava asiakas. Niinpä järjestyksenvalvonnan yksi tärkeistä tehtävistä onkin aina ollut nuorisojoukkojen kaitseminen ja pitäminen poissa silmistä. 

 

Kauppakeskus on ollut nuorisolle hyvä ja turvallinen paikka ”hengailla.” Katujen sijaan ollut siisteissä sisätiloissa ja jatkuvasti aikuisen valvovan silmän alla. Jos jotain vakavampaa sattuu, niin apua on saatavilla hetkessä. Teini-ikään kuuluu luontaisena osana omien rajojensa testaaminen ja toisinaan se tehdään uhmaamalla järjestyksenvalvojia. Vaikka tilanne on siinä hetkessä rasittava ja ärsyttävä kaikille osapuolille, niin se vaan kuuluu nuoren kasvuprosessiin ja toisaalta järjestyksenvalvojan työnkuvaan. Niistä on aina selvitty ja toivon mukaan jälkikäteen opittu jotain — molemmin puolin. 

 

Aloitin työssä ensimmäistä kertaa vuonna 2008 ja pitkän aikaa asiointi nuorison kanssa oli juuri yllä kuvatun kaltaista. Nuorisojoukkoja siirrettiin maksavan asiakkaan silmistä ja aika-ajoin nuoret testailivat rajojaan tahallisesti kiristämällä järjestyksenvalvojan hermoja temppuilullaan. Ajan myötä kauppakeskuksen ”vakkarihengaajat” oppi tuntemaan nimeltä ja heidän kanssaan oli mahdollista päästä hyvään keskusteluyhteyteen. Jonkun ajan kuluttua sukupolvi vaihtui nuorempien ottaessa kauppakeskushengaamisesta ”eläköityneiden” paikan ja sama kuvio toistui uusien naamojen kanssa. 

 

Harvoin — jos koskaan — nuorten kanssa oltiin tekemisissä vakavien rikosnimikkeiden kanssa. Tällä tarkoitan esimerkiksi pahoinpitelyjä, ryöstöjä ja joukkotappeluja. Eläessämme vuoden 2023 loppupuolta on jokin muuttunut. Nuorten kanssa on yhä vaikeampi keskustella ja neuvotella mistään. Pitkällisetkään keskustelut eivät johda minkäänlaiseen käytöksen muutokseen. Pahoinpitelyt, ryöstöt, seksuaaliseen tekoon pakottamiset ja joukkotappelut toistuvat viikoittain. Nuorten hallusta löytyy toisen henkilön vahingoittamiseen soveltuvia astaloita yhä useammin. 

 

Viidentoista vuoden aikana pääkaupunkiseudulla on tapahtunut suuri demografinen muutos. Vuonna 2008 valtaosa kauppakeskuksissa hengaavista nuorista oli kantasuomalaisia. Nyt heitä harvemmin näkee ja lähes kaikki ongelmat johtuvat toisen tai kolmannen sukupolven maahanmuuttajien lapsista. Uutisista olemme saaneet lukea katujengien synnystä, ja kentältä käsin koettuna voin vahvistaa uutisten pitävän paikkaansa. 

 

Aikuisen miehen silmään nämä kikkarapäiset nuoret eivät vaikuta erityisen uhkaavilta. Sen vuoksi on helppoa sortua aliarvioimaan tilanteen vakavuutta. Heidän rikoksensa ovat hyvin halpamaisella tavalla tehtyjä. Esimerkiksi ryöstetään 14-vuotiaalta tytöltä puhelin ja käsilaukku 10-päisen joukon turvin väkivallalla uhkailemalla. Tai sovitaan joukkotappelusta kilpailevien etnisten ryhmien ja jengien välillä ja liuetaan juosten pakoon heti kun paikalle saapuu yksikin aikuinen, joka on valmis puuttumaan tilanteeseen. Pakotetaan teini-ikäinen tyttö invavessaan ja uhataan raiskata, jos hän ei anna oraaliseksiä. Rikosten uhreille nämä ovat vakavia paikkoja ja voivat jättää syvät arvet. Asiaa ei enää pitäisi vähätellä ja hyssytellä. En tiedä kuinka pitkälle on enää mahdollista mennä vain lieviä keinoja käyttäen. Nuorten katujengeistä on kehkeytymässä turvallisuusuhka, jonka pysäyttämiseen järjestyksenvalvojien käytössä olevat keinot ovat riittämättömiä. Järjestyksenvalvonnan tehtävänä, kun useimmiten on vain siirtää ongelma pois omalta toimialueelta. Tällöin samat ongelmat vaan jatkuvat jossakin toisaalla.

 

Asia on vaikea, koska se on syvästi politisoitunut. Aina kun hiemankin vihjaa Suomen seuraavan Ruotsin ikävän esimerkin jäljissä niin saa kuulla, kuinka kaukana tämä todellisuus vielä on. Fakta on, että valtaosa ongelmista juontuu maahanmuuttajataustaisiin jengeihin ja tämä puolestaan johtaa hyvin nopeasti rasismikeskusteluun. Rasistiksi väittäminen on vahva leima, jota tuskin kukaan haluaa otsaansa. Rasistikortin esiin vetäminen onkin tehokas tapa hyydyttää keskustelu aidosti olemassa olevasta ongelmasta. Säikähtäneenä rasistileimasta yksilö alkaa helposti itsesensuroimaan sanomisiaan, vaikka tietäisikin puhuvansa vain omin silmin nähdyistään tositapahtumista. 

 

Pääkaupunkiseudun kauppakeskuksista on tullut tila, joissa yksin tai pienessä porukassa liikkuvan nuoren ei ole järin turvallista viettää aikaansa. Katse kääntyykin lainsäätäjän suuntaan. Ruotsin katastrofaalinen tilanne ei ole syntynyt yhdessä yössä, vaan sen taustalla on vuosikymmeniä jatkunut sarja sinisilmäisiä ja huonoja poliittisia päätöksiä. Jälkiviisaana on taatusti helppo löytää hetkiä, joissa toisin toimimalla tuskin olisi päädytty nykytilanteeseen. Suomalaisen päättäjän tilanne on onnekas, koska länsinaapurin esimerkki tarjoaa valtavasti aineistoa, johon perustaa päätöksensä. Varoituksen sanoja on lausuttu. Toivottavasti niitä myös kuunnellaan.

 

 

 

Ikuinen konflikti: Israel vs. Palestiina

 

Kuvalähde: Euroopan parlamentti nettisivut

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainan maaperälle on suomalaisesta näkökulmasta helppo käsittää mustavalkoisena hyvä vs. paha -asetelmana. Venäjän harhaisten intressien ymmärtäjät ovat vähissä. Israelin ja Palestiinan ikuinen konflikti sen sijaan on vaikeammin ymmärrettävissä. Yksi asia on maantieteellinen etäisyys. Venäjä on valitettavasti naapurivaltiomme, josta syystä suomalaiset ovat tottuneet herkällä korvalla seuraamaan mitä itänaapurissa tapahtuu. Israel, Palestiina ja Lähi-Idän alue ovat kauempana ja alueella tuntuu olevan jatkuvasti käynnissä jokin sekava konflikti. Jotta tähän voisi ottaa vahvasti kantaa, niin olisi tarpeellista tuntea se vuosituhantinen historia, joka liittyy maaplänttiin, jota Israel tällä hetkellä hallitsee. Niin kauan kuin muistan, on tämä alue ollut poliittisten ja uskonnollisten konfliktien keskiössä. 

 

Mitä Palestiina oikeastaan tarkoittaa?

Palestiina on historiallis-maantieteellinen alue Lähi-Idässä. Historiallisesti Palestiinaan on kuulunut nykyinen Israelin alue sekä osia naapurimaista Jordaniasta, Libyasta ja Syyriasta. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 juutalaiset perustivat Israelin valtion maapläntille, jota uskonnollis-historiallis-poliittisesti pitivät omanaan. Aluetta asuttaneet arabit häädettiin väkivaltaisesti alueelta länsimaiden tukemana. Vuonna 1949 sovittiin uuden Israelin valtion rajoiksi sen nykyiset rajat ilman Gazan kaistaa, Golanin kukkuloita ja Länsirantaa. Nämä alueet Israel on valloittanut/miehittänyt myöhemmin. Nykyään Palestiinalla viitataan alueellisesti Israelin kyljessä oleviin Gazan ja Länsirannan kaistaleisiin. Uskonnoltaan palestiinalaiset ovat muslimeja ja he eivät hyväksy Israelin valtion olemassaolon oikeutusta. Israelin valtion perustamisesta alkaen aina välillä on noussut esiin ehdotus ”kahden valtion mallista”, jossa Israel ja Palestiina pystyisivät sopimaan maantieteellisesti rajoistaan ja elämään rauhallista rinnakkaiseloa. 

 

1990-luvulla tapahtuneen positiivisen kehityksen jälkeen uusi vuosituhat on kuitenkin ollut tämän suhteen toivotonta aikaa. Palestiinan alueen politiikka on radikalisoitunut ja alue on ollut sisällissodan partaalla. Selkein ilmentymä tästä politiikan radikalisoitumisesta on Gazan kaistaleella valtaapitävä terroristijärjestö Hamas. Se perustettiin vuonna 2006 vastavoimaksi liian maltilliseksi mielletylle Fatah- puolueelle. Fatah on omien määritelmiensä mukaan keskustavasemmistolainen, sekulaari ja nationalistinen puolue. Hamas on radikaalimpi ja se tavoittelee julkilausutusti Israelin valtion tuhoamista sekä saria-lakiin perustuvan yhteiskuntajärjestyksen luomista. Hamasin äärimmäisen väkivaltaiset ja epäinhimilliset siviileihin kohdistamat hyökkäykset, kidutukset ja kidnappaukset ovat johtaneet siihen, että Hamas on länsimaissa luokiteltu terroristijärjestöksi. 2010-luvun aikana Hamasin vaikutusvalta on kasvanut maltillisempaan Fatahiin verrattuna. Kaikkea neuvottelua palestiinalaisten kanssa siis vaikeuttaa se fakta, että palestiinalaiset ovat jakautuneet eri leireihin, joista osaa kannattaa Hamasia, osa Fatahia ja osa jotain muuta puoluetta tai ideologiaa. Radikaalimman aineksen ollessa sisäisesti niskan päällä ei toivoa rauhanomaisesta neuvotteluprosessista ole. 

 

Juutalaisvaltio saa enemmän anteeksi

Israelin tilanne on hankala, kun ympärillä olevien valtioiden ja järjestöjen julkilausuttu tavoite on tuhota Israel. Asiat eivät kuitenkaan ole näin mustavalkoisia. Eurooppalaisen antisemitismin ja holokaustin häntä seuraa edelleen. Juutalaisia kohtaan tehdyt rikokset olivat niin hirvittäviä ja mittavia, että niiden hyvittämiseen ei muutama sukupolvi riitä. Historiaansa häpeävät länsimaat ovatkin tehneet Israelin juutalaisvaltiolle myönnytyksiä, joista ei toisissa olosuhteissa olisi puhettakaan. Israel tunnetusti miehittää Gazan ja Länsirannan alueita ja on perustanut niille juutalaissiirtokuntia. Nämä ovat omiaan epävakauttamaan jo valmiiksi erittäin räjähdysherkkää tilannetta. Länsirannan alueella Israel on myös rakentanut raja-aitoja, joiden myötä se on varmistanut juutalaisille alueen kaikkein hedelmällisimmät ja elinkelpoisimmat osat. Jonkin muun valtion tekemänä nämä toimet olisivat taatusti herättäneet vastalauseiden myrskyn ja tilanteen syntyminen olisi tavalla tai toisella estetty. Yhä edelleen on kuitenkin niin, että mikä tahansa Israelia vastaan kohdistettu kritiikki samaistetaan antisemitismiin, jolla on erityisen synkkä historia Euroopassa. Välttääkseen tätä antisemitismin synkeää leimaa ovat poliitikot lännessä olleet valmiita tekemään Israelille myönnytyksiä, joita ei muiden kohdalla olisi katsottu sormien läpi. 

 

Yhdysvaltojen vahvasti tukemana Israel on sotilasmahti ja sen tiedustelupalvelu Mossad on maineeltaan yksi maailman tehokkaimmista ja samalla häikäilemättömimmistä. Pääministeri Benjamin Netanjahu on kovan linjan kannattaja ja häneen henkilöitynyt Likud-puolue vastustaa Palestiinan valtiota, kannattaa siirtokuntia ja tukee talouselämässä yksityistämistä. Netanjehu on ollut osallisena myös monissa maan sisäisissä skandaaleissa, joissa häntä on syytetty lahjonnasta, petoksista sekä luottamusaseman väärinkäytöstä. Toukokuussa 2022 nykyään 73 vuoden ikäinen Netanjehu aloitti kolmannen kautensa pääministerinä, ja hän on ollut israelilaisen politiikan voimahahmo koko 2000-luvun ajan. 

 

Kuka on hyvä ja kuka on paha?

Edellä olen esitellyt ehkä promillen verran niistä vuosituhantisista kiistoista, joita Israelin, Palestiinan ja Lähi-Idän monimutkaiseen sekamelskaan liittyy. Silti jo tämänkin jälkeen tilanne näyttäytyy sekavana ja mustavalkoista hyvä vs. paha -asetelmaa on vaikea löytää. Vähemmän huonon vaihtoehdon voi kuitenkin valita ja tässä asetelmassa Israel on vähemmän huono. Kaikista siirtokunnista ja häikäilemättömistä taktiikoistaan huolimatta Israel kuitenkin on pyrkinyt toteuttamaan demokraattisia arvoja ja se ei missään mainittavassa määrin sorra omia kansalaisiaan. Samaa ei voi sanoa palestiinalaisalueesta, jossa Hamasin myötä toisinajattelevia palestiinalaisia kidutetaan, vangitaan ja tapetaan silmää räpäyttämättä. Lähi-Idän alueen muotoutuminen Hamasin tavoitteiden mukaiseksi islamistiseksi saria-lakia noudattavaksi valtioksi olisi vaihtoehdoista kaikkein kammottavin. Sivujuonteena on vielä hyvä mainita, että Hamas on saanut merkittävää sotilaallista ja poliittista tukea Iranin ja Venäjän suunnalta. Ei ole poissuljettua, että Vladimir Putinilla olisi likaiset näppinsä pelissä tässä tuoreimmassakin konfliktissa. Yhtä kaikki, levottomuudet muualla palvelevat Venäjän intressejä. Maailman katse on ainakin hetkellisesti kääntynyt pois Ukrainasta. Venäjän ja Iranin lämpimät suhteet ovat laajalti tunnettu fakta, joten ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö Moskovasta käsin olisi tietoisesti eskaloitu tilannetta. Kovaa faktaa tästä ei kuitenkaan tällä erää ole tiedossa.

 

Israelilla on täysi oikeutus puolustaa valtiotaan Hamasin terroristisia siviilejä vastaan kohdistunutta hirmutekoja vastaan. Ehkä on niin, että tällaisina aikoina nimenomaan Netanjahun kaltainen kovan linjan poliitikko on ainoa oikea henkilö johtamaan maata. Toisaalta taas on aitona uhkana, että Israelin vastaisku tulee olemaan niin massiivinen, että tuhot voivat olla moninkertaiset nyt koettuihin nähtynä. Israel valmistelee massiivista maahyökkäystä Gazan kaistaleelle ja sieltä pyritään evakuoimaan yli miljoona siviiliä. Yhdysvaltain tukemana Israelin sotilaallinen kyvykkyys on sillä tasolla, että halutessaan se pystyy tuhoamaan alueen kokonaisuudessaan. Tämä puolestaan loisi otollisen maaperän vielä Hamasiakin raaempien järjestöjen syntymiselle. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa hyviä vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. On vain erittäin huonoja ja hieman vähemmän huonoja. Valitse siitä.