Ikuinen konflikti: Israel vs. Palestiina

 

Kuvalähde: Euroopan parlamentti nettisivut

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainan maaperälle on suomalaisesta näkökulmasta helppo käsittää mustavalkoisena hyvä vs. paha -asetelmana. Venäjän harhaisten intressien ymmärtäjät ovat vähissä. Israelin ja Palestiinan ikuinen konflikti sen sijaan on vaikeammin ymmärrettävissä. Yksi asia on maantieteellinen etäisyys. Venäjä on valitettavasti naapurivaltiomme, josta syystä suomalaiset ovat tottuneet herkällä korvalla seuraamaan mitä itänaapurissa tapahtuu. Israel, Palestiina ja Lähi-Idän alue ovat kauempana ja alueella tuntuu olevan jatkuvasti käynnissä jokin sekava konflikti. Jotta tähän voisi ottaa vahvasti kantaa, niin olisi tarpeellista tuntea se vuosituhantinen historia, joka liittyy maaplänttiin, jota Israel tällä hetkellä hallitsee. Niin kauan kuin muistan, on tämä alue ollut poliittisten ja uskonnollisten konfliktien keskiössä. 

 

Mitä Palestiina oikeastaan tarkoittaa?

Palestiina on historiallis-maantieteellinen alue Lähi-Idässä. Historiallisesti Palestiinaan on kuulunut nykyinen Israelin alue sekä osia naapurimaista Jordaniasta, Libyasta ja Syyriasta. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 juutalaiset perustivat Israelin valtion maapläntille, jota uskonnollis-historiallis-poliittisesti pitivät omanaan. Aluetta asuttaneet arabit häädettiin väkivaltaisesti alueelta länsimaiden tukemana. Vuonna 1949 sovittiin uuden Israelin valtion rajoiksi sen nykyiset rajat ilman Gazan kaistaa, Golanin kukkuloita ja Länsirantaa. Nämä alueet Israel on valloittanut/miehittänyt myöhemmin. Nykyään Palestiinalla viitataan alueellisesti Israelin kyljessä oleviin Gazan ja Länsirannan kaistaleisiin. Uskonnoltaan palestiinalaiset ovat muslimeja ja he eivät hyväksy Israelin valtion olemassaolon oikeutusta. Israelin valtion perustamisesta alkaen aina välillä on noussut esiin ehdotus ”kahden valtion mallista”, jossa Israel ja Palestiina pystyisivät sopimaan maantieteellisesti rajoistaan ja elämään rauhallista rinnakkaiseloa. 

 

1990-luvulla tapahtuneen positiivisen kehityksen jälkeen uusi vuosituhat on kuitenkin ollut tämän suhteen toivotonta aikaa. Palestiinan alueen politiikka on radikalisoitunut ja alue on ollut sisällissodan partaalla. Selkein ilmentymä tästä politiikan radikalisoitumisesta on Gazan kaistaleella valtaapitävä terroristijärjestö Hamas. Se perustettiin vuonna 2006 vastavoimaksi liian maltilliseksi mielletylle Fatah- puolueelle. Fatah on omien määritelmiensä mukaan keskustavasemmistolainen, sekulaari ja nationalistinen puolue. Hamas on radikaalimpi ja se tavoittelee julkilausutusti Israelin valtion tuhoamista sekä saria-lakiin perustuvan yhteiskuntajärjestyksen luomista. Hamasin äärimmäisen väkivaltaiset ja epäinhimilliset siviileihin kohdistamat hyökkäykset, kidutukset ja kidnappaukset ovat johtaneet siihen, että Hamas on länsimaissa luokiteltu terroristijärjestöksi. 2010-luvun aikana Hamasin vaikutusvalta on kasvanut maltillisempaan Fatahiin verrattuna. Kaikkea neuvottelua palestiinalaisten kanssa siis vaikeuttaa se fakta, että palestiinalaiset ovat jakautuneet eri leireihin, joista osaa kannattaa Hamasia, osa Fatahia ja osa jotain muuta puoluetta tai ideologiaa. Radikaalimman aineksen ollessa sisäisesti niskan päällä ei toivoa rauhanomaisesta neuvotteluprosessista ole. 

 

Juutalaisvaltio saa enemmän anteeksi

Israelin tilanne on hankala, kun ympärillä olevien valtioiden ja järjestöjen julkilausuttu tavoite on tuhota Israel. Asiat eivät kuitenkaan ole näin mustavalkoisia. Eurooppalaisen antisemitismin ja holokaustin häntä seuraa edelleen. Juutalaisia kohtaan tehdyt rikokset olivat niin hirvittäviä ja mittavia, että niiden hyvittämiseen ei muutama sukupolvi riitä. Historiaansa häpeävät länsimaat ovatkin tehneet Israelin juutalaisvaltiolle myönnytyksiä, joista ei toisissa olosuhteissa olisi puhettakaan. Israel tunnetusti miehittää Gazan ja Länsirannan alueita ja on perustanut niille juutalaissiirtokuntia. Nämä ovat omiaan epävakauttamaan jo valmiiksi erittäin räjähdysherkkää tilannetta. Länsirannan alueella Israel on myös rakentanut raja-aitoja, joiden myötä se on varmistanut juutalaisille alueen kaikkein hedelmällisimmät ja elinkelpoisimmat osat. Jonkin muun valtion tekemänä nämä toimet olisivat taatusti herättäneet vastalauseiden myrskyn ja tilanteen syntyminen olisi tavalla tai toisella estetty. Yhä edelleen on kuitenkin niin, että mikä tahansa Israelia vastaan kohdistettu kritiikki samaistetaan antisemitismiin, jolla on erityisen synkkä historia Euroopassa. Välttääkseen tätä antisemitismin synkeää leimaa ovat poliitikot lännessä olleet valmiita tekemään Israelille myönnytyksiä, joita ei muiden kohdalla olisi katsottu sormien läpi. 

 

Yhdysvaltojen vahvasti tukemana Israel on sotilasmahti ja sen tiedustelupalvelu Mossad on maineeltaan yksi maailman tehokkaimmista ja samalla häikäilemättömimmistä. Pääministeri Benjamin Netanjahu on kovan linjan kannattaja ja häneen henkilöitynyt Likud-puolue vastustaa Palestiinan valtiota, kannattaa siirtokuntia ja tukee talouselämässä yksityistämistä. Netanjehu on ollut osallisena myös monissa maan sisäisissä skandaaleissa, joissa häntä on syytetty lahjonnasta, petoksista sekä luottamusaseman väärinkäytöstä. Toukokuussa 2022 nykyään 73 vuoden ikäinen Netanjehu aloitti kolmannen kautensa pääministerinä, ja hän on ollut israelilaisen politiikan voimahahmo koko 2000-luvun ajan. 

 

Kuka on hyvä ja kuka on paha?

Edellä olen esitellyt ehkä promillen verran niistä vuosituhantisista kiistoista, joita Israelin, Palestiinan ja Lähi-Idän monimutkaiseen sekamelskaan liittyy. Silti jo tämänkin jälkeen tilanne näyttäytyy sekavana ja mustavalkoista hyvä vs. paha -asetelmaa on vaikea löytää. Vähemmän huonon vaihtoehdon voi kuitenkin valita ja tässä asetelmassa Israel on vähemmän huono. Kaikista siirtokunnista ja häikäilemättömistä taktiikoistaan huolimatta Israel kuitenkin on pyrkinyt toteuttamaan demokraattisia arvoja ja se ei missään mainittavassa määrin sorra omia kansalaisiaan. Samaa ei voi sanoa palestiinalaisalueesta, jossa Hamasin myötä toisinajattelevia palestiinalaisia kidutetaan, vangitaan ja tapetaan silmää räpäyttämättä. Lähi-Idän alueen muotoutuminen Hamasin tavoitteiden mukaiseksi islamistiseksi saria-lakia noudattavaksi valtioksi olisi vaihtoehdoista kaikkein kammottavin. Sivujuonteena on vielä hyvä mainita, että Hamas on saanut merkittävää sotilaallista ja poliittista tukea Iranin ja Venäjän suunnalta. Ei ole poissuljettua, että Vladimir Putinilla olisi likaiset näppinsä pelissä tässä tuoreimmassakin konfliktissa. Yhtä kaikki, levottomuudet muualla palvelevat Venäjän intressejä. Maailman katse on ainakin hetkellisesti kääntynyt pois Ukrainasta. Venäjän ja Iranin lämpimät suhteet ovat laajalti tunnettu fakta, joten ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö Moskovasta käsin olisi tietoisesti eskaloitu tilannetta. Kovaa faktaa tästä ei kuitenkaan tällä erää ole tiedossa.

 

Israelilla on täysi oikeutus puolustaa valtiotaan Hamasin terroristisia siviilejä vastaan kohdistunutta hirmutekoja vastaan. Ehkä on niin, että tällaisina aikoina nimenomaan Netanjahun kaltainen kovan linjan poliitikko on ainoa oikea henkilö johtamaan maata. Toisaalta taas on aitona uhkana, että Israelin vastaisku tulee olemaan niin massiivinen, että tuhot voivat olla moninkertaiset nyt koettuihin nähtynä. Israel valmistelee massiivista maahyökkäystä Gazan kaistaleelle ja sieltä pyritään evakuoimaan yli miljoona siviiliä. Yhdysvaltain tukemana Israelin sotilaallinen kyvykkyys on sillä tasolla, että halutessaan se pystyy tuhoamaan alueen kokonaisuudessaan. Tämä puolestaan loisi otollisen maaperän vielä Hamasiakin raaempien järjestöjen syntymiselle. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa hyviä vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. On vain erittäin huonoja ja hieman vähemmän huonoja. Valitse siitä.