Ex-stevarin mietteitä

Vartijaksi voi kouluttautua useampaa eri reittiä. Pääasiassa alalla päädytään turvallisuusalan perustutkinnon tai kurssien kautta. Turvallisuusalan perustutkinto on ammattikoulutasoinen 120 opintoviikkoa kestävä kokonaisuus. Peruskoulusta sinne hakeutuneet opiskelevat 2-3 vuotta, aikuiskoulutuksena sen voi suorittaa huomattavasti lyhyemmässä ajassa.

Toinen ja yleisempi vaihtoehto on tämä paljon puhuttu kurssitus. Ensiksi käydään 40h kestävä ”vartijan työn perusteet” kurssi. Tämän jälkeen voit hakea kotikunnan poliisilaitokselta hyväksyntää väliaikaiseksi vartijaksi. Hyväksynnän jälkeen saat toimia vartijana enintään 4 kuukauden ajan kalenterivuodesta. Mikäli vartiointia haluaa tehdä pääasiallisena työnään on tuon 40h kurssin lisäksi käytävä 60h ”vartijan peruskurssi.” Tämän jälkeen kotikunnan poliisilaitos myöntää 5 vuotta kerrallaan voimassa olevan vartijakortin. 100 tunnin koulutuksen jälkeen olet siis valmis vartija. Mikäli työmahdollisuuksia alalla haluaa laajentaa, niin kannattaa myös hankkia järjestyksenvalvojakortti. Tämän koulutuksen kesto on 32h. Kurssitusten kautta vartiointialalle päätyvä siis kouluttautuu enimmillään 132 oppitunnin verran, ja etenkin kesäaikaan töissä on paljon myös ainoastaan 40 tunnin koulutuksen käyneitä.

Nopealla koulutuksella on hyviä puolia. Vartiointi sopii erinomaisesti vaikkapa korkeakouluopiskelijoiden sivutyöksi. Kouluttautuminen ei kestä pitkään ja hommia voi tehdä myös lukuvuoden aikana, sillä vartiointityöt useasti keskittyvät iltavuoroihin. Vartiointiala voi olla myös ulospääsy esimerkiksi toiseen asteen koulutusta vailla olevalle työttömälle. Vartijan koulutus maksaa yhteiskunnalle vain pienen murto-osan siitä, mitä vaikkapa sairaanhoitajan tai metallityöläisen koulutus. Yhteiskunnalle se on erittäin kustannustehokas tapa saada ihminen veronmaksajaksi. Vartijakurssien järjestämisestä vastaavat aikuiskoulutuskeskukset ja kurssit maksetaan yleensä omakustanteisesti tai työnantajan puolesta.

Huonoja puolia onkin sitten pitkä liuta. Ohuen koulutuspohjan vuoksi alalle päätyy hyvin sekalaista sakkia erilaisine motiiveineen. Löytyy niitä ”ramboja”, jotka etsivät pyssyn pauketta ja sitten myös huonosti motivoituneita yksilöitä, jotka tekevät hommia vain sen vuoksi, ”koska muutakaan ei ole.” Suurin osa on toki ihan täysipäistä ja fiksua porukkaa, mutta noita ”mätiä omenoita” mahtuu vartiointialalle liian paljon, koska koulutusvaatimus on niin ohut.

Tämä verrattain suuri ”epäpätevien” joukko sitten vetää koko alan maineen lokaan. Vartiointialan arvostus kansan keskuudessa rypee pohjamudissa. Pinttymä siitä, että vartijat ovat poliisikoulun kokeissa reputtaneita luusereita tuntuu edelleen olevan voimissaan.

Poliisin määrärahoja ollaan viime vuosina supistettu ja tämä on luonnollisesti pakottanut priorisointiin. Poliisit haluaisivat ulkoistaa ”epämiellyttävät ja vähäpätöiset” tehtävät yksityisille toimijoille, eli vartiointifirmoille. Näihin tehtäviin kuuluu mm. sakkojen kirjoittaminen näpistelijöille sekä säilöönotettujen putkavartiointi. Poliisia hurjasti työllistyvä sammuneiden kerääminen kaduilta on myös joissakin puheenvuoroissa tullut esille.

Poliisin kannalta tuo tietysti kuulostaa hyvältä. Alkoholisti-Pekan kerääminen bussipysäkiltä joka ilta maijan kyytiin ei ole sitä hehkeintä työtä ja kuluttaa hurjasti resursseja. Ymmärrän myös poliisin turhautumisen tulla paikalle joka ainoa kerta, kun joku näpistää Prismasta kaljaa ja sipsipussin. Mutta onko vartiointialalla oikeasti pelimerkkejä ottaa nämä tehtävät hoitaakseen?

Ennen kuin vartijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia lähdetään yhtään laajentamaan, niin koko alalle täytyisi tehdä koulutusremontti. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että kurssitusten kautta vartijaksi ei enää voisi kouluttautua vaan minimivaatimuksena olisi turvallisuusalan perustutkinto (tai sen oppimäärää vastaava uusi koulutus) ”Mätiä omenoita” pääsee tiukastakin seulasta läpi, mutta kokonaisuudessaan koulutusremontti parantaisi vartijoiden keskimääräistä ammattitaitoa ja epäpäteviä henkilöitä hommiin päätyisi huomattavasti vähemmän. Hitaasti, mutta varmasti vartijoiden arvostus myös kansan keskuudessa nousisi. Stereotypiat ovat toki tiukassa, mutta pidemmällä aikavälillä kohennusta varmasti tapahtuisi. Koulutusvaatimusten nosto tietysti myös karsisi alkuunsa ”epäkelpoa ainesta” pois, ja koulutukseen hakeutuisi paremmin motivoituneita opiskelijoita.

Tämä kaikki on vain kaunista unelmaa. Suuret voimat ovat koulutustason nostoa vastaan, alkaen vartiointifirmoista itsestään. Mikäli koulutusvaatimuksia nostettaisiin toisi se painetta nostaa myös palkkoja. Esimerkiksi monissa kauppaliikkeissä vartija seisoo kassalinjan takana vain yhden asian takia: koska vakuutusyhtiö niin vaatii. Kauppaliikkeelle ja vartiointifirmalle on käytännössä yksi hailee kuka siellä seisoo, ja mitä tekee. Pätevyydellä ei ole juurikaan väliä.

Noidankehä menee näin: koska vartiointialan koulutusvaatimukset ovat vähäiset, myös palkkaus on sen mukainen. Huonon palkan vuoksi vartiointiala ei houkuttele pätevää henkilöstöä, vaan he hakeutuvat esimerkiksi vaikkapa sotilasuralle, poliisiksi tai palomieheksi. Ne pätevät henkilöt, jotka alalle päätyvät, käyttävät sitä vain läpikulkureittinä kohti suurempaa päämäärää. Tämän vuoksi vaihtuvuus alalla on todella suurta, ja sen vuoksi palveluntuotannon taso vaihtelee rajusti. Joissakin toimeksiannoissa – ikävä kyllä – tämä on täysin toisarvoinen asia, koska vartiointi katsotaan pakolliseksi pahaksi, josta ei vakuutuslainsäädäntöjen vuoksi päästä eroon. Joissakin toimeksiannoissa vartiointia taasen arvostetaan korkealle ja toivotaan vaihtuvuuden vähentymistä ja paremmin koulutetun henkilöstön palkkausta. Mutta tämän tavoitteen saavuttaminen vaatisi sen ansiotason noston, ja siihen ei tietenkään ole halukkuutta miltään suunnalta.

Suomessa vartiointialan suuria toimijoita ovat Securitas, G4S, ISS ja Turvatiimi. Kaikki ovat osakeyhtiöitä, joidenka päämäärä on tuottaa voittoa. Turvallisuus ja bisnes eivät tahdo millään mahtua saman katon alle. Hintakilpailu on kovaa, ja sen vuoksi toimeksiantosopimuksia joudutaan myymään hyvin pienillä katteilla. Tämä taas heijastuu aivan suoraan työntekijöiden turvallisuuteen. Koska palkkakustannusten jälkeen firmalle ei jää voittoa kovinkaan paljoa, niin tarpeelliset varustehankinnat jäävät usein tekemättä. Tyhmempi luulisi, että suojaliivit, viiltosuojahanskat ja hyvät työkengät tulisivat automaattisesti työnantajan puolelta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan käytännössä näiden suojavarusteiden hankkiminen jää usein työntekijän omalle vastuulle. Verottaja toki hyvittää näistä hankinnoista osan, mutta siltikin on aika kova paukku yksittäiselle vartijalle kustantaa omasta pussistaan esimerkiksi hyvät suojaliivit. Niiden hinta kun pyörii siellä 500 euron tuntumassa. Omalta osaltaan myös tämä vähentää alan houkuttelevuutta pätevän henkilöstön keskuudessa.

”Kaikki tiet vievät Roomaan.” Tässä tapauksessa kaikki ongelmat johtavat koulutukseen. Ennen kuin siihen tehdään totaalinen remontti, en pysty kannattamaan vartijoiden oikeuksien laajentamista missään muodossa.