Biljoona

Euroopan komissio on arvioinut, että EU-alue menettää vuosittain biljoona euroa veronkierron ja verojen välttelyn vuoksi. (eurooppatiedotus.fi) Biljoona on sellainen luku, minkä vain Roope Ankka käsittää. Miljoona miljoonaa. Havainnollistamiseksi voi todeta, että tuolla summalla saisi aikaan yli 100 Kyproksen tukipakettia. 

Miten tuo voi olla mahdollista, ja miksi taloudellisesta ja sosiaalisesta lamasta kärsivä Eurooppa katsoo tuota läpi sormien? Syitä pitää kaivella melko syvältä. Takana vaikuttaa vapaan markkinatalouden ja valtioiden väliset suhteet. Viimeistään 1990-luvulta lähtien on ollut havaittavissa suuntaus, jossa muutamat monikansalliset jättiyritykset pyörittävät valtioita mielensä mukaan. Niiden asema on noussut niin merkittäväksi, että he voivat vaatia valtiolta panostuksia infrastruktuuriin ja yhteisöverotukseen. Mafia-elokuvista tuttuun tyyliin tämä tapahtuu puhtaasti kiristämällä: ellette laske yhteisöveroa, tuotanto siirretään halvempien kustannusten maihin. Tähän yhteisöverokilpailuun Suomikin lähti keväällä mukaan päättämällä laskea veroa tuntuvasti neljä prosenttia. Sinällään suomalaisia poliittisia päättäjiä ei voi tuosta syyttää, he kun olivat aika voimattomia tämän globaalin ilmiön edessä.

Edellinen ei kuitenkaan vastaa perimmäiseen kysymykseen: miten tämä voi olla näin? Nykyisessä teknologian maailmassa raha ei ole enää kolikoita ja seteleitä. Se on virtuaalista rahaa, pääomat liikkuvat silmänräpäyksessä maasta toiseen. Monimutkaisten verojärjestelyjen kautta suuryritykset pystyvät lakimiesarmeijansa avustuksella löytämään kunkin maan lainsäädännöstä ne tarvittavat porsaanreiät, joiden avulla sitten perustellaan veronkiertoa muotoilemalla se kauniisti ”verosuunnittelun” tai ”verotuksen minimoinnin” kaltaisten muotisanojen kaapuun. Tosiasiassa tämä ei ole mitään muuta kuin rosvousta, joka on ehkä teknisesti laillista, mutta moraalisesti ja eettisesti yksinkertaisesti väärin. 

Pääomien liikkumisen seuranta on hankalaa, lähes mahdotonta. Varainsiirtoveroa (Tobinin veroa) on kokeiltu, mutta se on todettu ilmeisen toimimattomaksi. Veronkierron järjestelyt ovat yksinkertaisesti niin monimutkaisia järjestelmiä, että terävinkään talouspoliitikko ei pysy vauhdissa mukana. Poliitikkojen koittaessa suitsia veronkiertoa lainsäädännöllä ei kenenkään poliitikon asiantuntemus riitä. Näin ollen valiokunnissa kuunnellaan asiantuntijoina yleensä neljän suuren tilintarkastusyhtiön edustajia (Deloitte & Touche, Ernst & Young, KPMG, Pricewaterhouse Coopers). On esitetty näkemyksiä, joiden mukaan nämä tilintarkastusyhtiöt hyötyvät itse niin paljon nykyisestä järjestelmästä, että heillä ei ole tosiasiallista halua edes korjata ongelmaa. Poliitikot eivät puolestaan itse hallitse tätä asiakokonaisuutta, joten lait yleensä säädetään asiantuntijakuulemisten perusteella. Ahneus sokaisee, on helpompi napata suuryritysten tarjoamat miljoonat ja painua Välimeren aurinkoon kuin taistella pitkällä ja kivisellä oikeudenmukaisuuden tiellä. Veroparatiisivaltioilla ei ole edes poliittista tahtoa muuttaa asioita, vaikka sitä muilta valtioilta löytyisikin.

Tuossa alkaakin olla sellainen soppa, että pikku hiljaa alkaa ymmärtää miten tämä kaikki on mahdollista. Tuolla maksamatta jääneellä biljoonalla eurolla olisi yksi Kreikka pelastettu ja muutamat lastenklinikat rakennettu. Kokonaisuudessaan kyseessä on niin valtava läjä rahaa, että voidaan oikeutetusti kysyä, olisiko koko Euroopan taloudellista ja sosiaalista kriisiä edes olemassa, jos suuryritykset olisivat hoitaneet velvollisuutensa? Olisiko Kreikan ja Espanjan nuorisotyöttömyysaste yli 60%, jos verot olisi maksettu? Olisiko kansa nykyiseen tapaan barrikadeilla? Lisäksi veronkierto vääristää kilpailua, koska se asettaa veronsa tunnollisesti maksavat yritykset kilpailussa epäreiluun asemaan. 

On hienoa, että tietoisuus ongelmasta on kasvanut, mutta edelleenkin siitä puhutaan liian vähän. Itse näen veronkierron – en enempänä enkä vähempänä – kuin aikakautemme suurimpana poliittisena kysymyksenä. Noilla menetetyillä verotuloilla olisi pystytty puuttumaan inhimillisiin kärsimyksiin ja saatu rakennettua valtava määrä hyvinvointia.

-         - Matti 

Lähteet: http://www.hs.fi/talous/a1365739173597   http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=277023&contentlan=1&culture=fi-FI#.UnAZxxBSOQJ

Aloituspaikkoja lisätään

Helsingin Sanomat uutisoi 18.10 hallituksen lisäävän korkeakoulupaikkoja seuraavassa viidessä vuodessa noin 6 000:n aloituspaikan verran. Muun muassa rakennusarkkitehdin amk-koulutus ollaan palauttamassa ja kauppatieteilijöitä ja sairaanhoitajia koulutetaan tulevan viiden vuoden aikana yli tuhat ennakoitua enemmän. 

Korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akava suhtautui asiaan nihkeästi. Jo tällä hetkellä korkeasti koulutettuja työttömiä on noin 38 000, ja aloituspaikkojen lisääminen vain kärjistää ongelmaa. Kylmää numeerista faktaa on hankala lähteä kiistämään, mutta siltikin ensireaktioni uutisen lukiessani oli ”hieno homma.” 

Työurien pidentäminen (etenkin alkupäästä) on ollut todellinen kesän ja syksyn trendiaihe. Pitkien opiskeluaikojen sijaan suureksi ongelmaksi on noussut välivuodet koulutuksen nivelvaiheissa. On melko yleistä, että lukiosta ei siirrytä suoraan korkeakouluun. Osalla syynä on tietysti halu pitää taukoa opiskelusta, mutta aika monella kuitenkin syy on se, että ei päässyt kouluun sisään. Korkeakouluihin on mahdollista pyrkiä vain kahdesti vuodessa, ja toisinaan sisäänpääsyyn vaaditaan 4-5 yritystä. Lyhyelläkin matematiikalla pääteltynä tuo tarkoittaa kahta välivuotta. 

Akava pelkää aloituspaikkojen lisäämisen luovan 10:n vuoden aikajänteellä ylitarjontaa tietyille aloille. Voi olla, mutta kärjistäen: entä sitten? Vaikka vastavalmistuneelle maisterille ei heti olisikaan tarjolla koulutustansa vastaavaa vakipaikkaa, niin heillä on kuitenkin se tutkinto taskussaan. Unelmien duunipaikkaa odottaessa voi joutua tekemään pätkä- ja silpputöitä, mutta kylmästi ajateltuna niitäkin tehdessään on yhteiskunnalle hyödyksi. Yksilötasolla asia tietysti voi olla vaikea, etenkin jos on perhettä elätettävänä ja lainaa maksettavana, mutta edelleenkin ne maisterin paperit antavat aika vahvan ”takuun” paremmasta ja vakaammasta huomisesta. Lähtökohta on joka tapauksessa parempi kuin ilman sitä tutkintoa, mikä on koko ajatukseni ydin. Ripaus positiivisuutta ei olisi tässäkään asiassa pahasta.

-Matti

Bussit kulkee

Kuopiolla ja Joensuulla on välimatkaa 136km. Ensiksi mainittu on Pohjois-Savon sydän ja jälkimmäinen Pohjois-Karjalan vastaava. Vaikka Kuopion väkiluku onkin isompi (105 000 vs. 74 000) pidän näitä varsin hyvinä verrokkikaupunkeina toisilleen monissa asioissa. Toki tästäkin asiasta voi varmasti saada debaatin aikaan, mutta siltikin juuri näiden vertaaminen keskenään tuntuu jotenkin luonnolliselta. Ovathan ne maantieteellisesti ja asenteellisestikin aika lähellä toisiaan sekä kumpaakin pidetään merkittävänä opiskelijakaupunkina. Näin ollen myöskin palveluita on syytä verrata ja yksi tärkeistä palveluista on paikallisliikenne. 

Muuttaessani Joensuuhun oletin, että täällä bussit kulkisivat sujuvasti ja opiskelijat saisivat lipun hinnasta alennusta. Väärässä olin. Joensuusta pääsee kyllä kätevästi kulkemaan muualle Suomeen, ongelmat ovatkin paikallisliikenteessä. Tärkein asia on tietenkin hinta. Kertalippu kantakaupungin alueella maksaa 3,30€, mikä on saman verran kuin verrokkikaupunki Kuopiossa. Mutta entäpä jos haluaisi opiskelijana kulkea bussilla päivittäin kouluun, niin millaisia eroja kaupunkien välillä on silloin? 

Joensuussa opiskelijan on mahdollista hankkia 40 matkan matkakortti, jonka hinnaksi tulee 61€. Mikäli kulkee bussilla suunnilleen jokaisena arkipäivänä koululle ja takaisin on tuo matkakortti kuukaudessa poltettu. Samaan aikaan on mahdollista hommata kaupunkikortti, jolla saa käyttää busseja rajattomasti kuukauden ajan. Sen hinta on 60€, olit opiskelija tai et. Sinällään tuo hinta on kohtuuden rajoissa, mutta silmiinpistävää on, että opiskelijalle ei ole tarjolla edes pientä huojennusta.

Kuopiossa tuon täysihintaisen kuukausikortin (kuopiolippu) hinta on 56€, enkä pidä tuota neljän euron eroa nyt hirmuisen merkittävänä. Mutta entäs opiskelijan osalta? Siellä opiskelija pystyy hankkimaan tuon saman kuukausikortin 45€ hinnalla, ja tuo 11€ huojennus (15€ Joensuuhun verrattuna) on aika iso juttu opinto- ja asumistuella kitkuttavan opiskelijan budjetissa. 

Muitakin eroja on. Silmiinpistävin on netistä löytyvät aikatauluhaut. Joensuussa käytössä oleva ”wilima matkainfo” on todella kömpelö, ja etenkin ulkopaikkakuntalaisen on sitä erittäin vaikea hahmottaa, koska sujuva käyttö vaatii kaupunkituntemusta. Kuopion paikallisliikenteen aikatauluhakua on sen sijaan huomattavasti mukavampi käyttää. Se on yleisilmeeltään selkeämpi ja nykyaikaisempi sekä tukena on kartta. Pysäkkikohtaiset aikataulut ja osoitteet löytyvät paljon vähemmän kiroilun jälkeen kuin Joensuun vastaavassa.  

 Joensuun paikallisliikenteen kilpailutus on alkanut syyskuussa ja uusi sopimuskausi alkaa 1.7.2014. Toivon mukaan tämä toisi parannusta palveluun. Ainakin haluaisin suhtautua asiaan positiivisemmin kuin paikallinen taksikuski jonka kanssa männäviikolla juttelin. Hän totesi, että ”samat ukot sitä tulee pyörittämään, oli firman nimi mikä hyvänsä.” Toivottavasti näin ei tosiasiassa tapahdu. Kuopion tasoisen opiskelija-alennuksen myöntäminen sekä nettisivujen modernisointi ovat ainakin sellaisia asioita, joista olisin itsekin valmis vääntämään kaupunginhallitusta ja bussiyhtiön pomoja myöten.

-          - Matti 

Lähteitä: http://www.kuopionliikenne.fi/    http://www.kuopionliikenne.fi/liput-ja-hinnat/paikallisliikenne/kuopio/kuopio-matka-ja-nayttokortit   http://www.joensuu.fi/kaupunkilipputuotteet   http://jlf.fi/f16/6563-joensuun-paikallisliikenne/  http://wilima.jns.fi:8080/traveller/matkainfo