
Miten tuo voi olla mahdollista, ja miksi taloudellisesta ja
sosiaalisesta lamasta kärsivä Eurooppa katsoo tuota läpi sormien? Syitä pitää
kaivella melko syvältä. Takana vaikuttaa vapaan markkinatalouden ja valtioiden
väliset suhteet. Viimeistään 1990-luvulta lähtien on ollut havaittavissa
suuntaus, jossa muutamat monikansalliset jättiyritykset pyörittävät valtioita
mielensä mukaan. Niiden asema on noussut niin merkittäväksi, että he voivat
vaatia valtiolta panostuksia infrastruktuuriin ja yhteisöverotukseen.
Mafia-elokuvista tuttuun tyyliin tämä tapahtuu puhtaasti kiristämällä: ellette
laske yhteisöveroa, tuotanto siirretään halvempien kustannusten maihin. Tähän
yhteisöverokilpailuun Suomikin lähti keväällä mukaan päättämällä laskea veroa
tuntuvasti neljä prosenttia. Sinällään suomalaisia poliittisia päättäjiä ei voi
tuosta syyttää, he kun olivat aika voimattomia tämän globaalin ilmiön edessä.
Edellinen ei kuitenkaan vastaa perimmäiseen kysymykseen:
miten tämä voi olla näin? Nykyisessä teknologian maailmassa raha ei ole enää
kolikoita ja seteleitä. Se on virtuaalista rahaa, pääomat liikkuvat
silmänräpäyksessä maasta toiseen. Monimutkaisten verojärjestelyjen kautta
suuryritykset pystyvät lakimiesarmeijansa avustuksella löytämään kunkin maan
lainsäädännöstä ne tarvittavat porsaanreiät, joiden avulla sitten perustellaan
veronkiertoa muotoilemalla se kauniisti ”verosuunnittelun” tai ”verotuksen minimoinnin”
kaltaisten muotisanojen kaapuun. Tosiasiassa tämä ei ole mitään muuta kuin
rosvousta, joka on ehkä teknisesti laillista, mutta moraalisesti ja eettisesti
yksinkertaisesti väärin.
Pääomien liikkumisen seuranta on hankalaa, lähes mahdotonta.
Varainsiirtoveroa (Tobinin veroa) on kokeiltu, mutta se on todettu ilmeisen
toimimattomaksi. Veronkierron järjestelyt ovat yksinkertaisesti niin
monimutkaisia järjestelmiä, että terävinkään talouspoliitikko ei pysy vauhdissa
mukana. Poliitikkojen koittaessa suitsia veronkiertoa lainsäädännöllä ei
kenenkään poliitikon asiantuntemus riitä. Näin ollen valiokunnissa kuunnellaan
asiantuntijoina yleensä neljän suuren tilintarkastusyhtiön edustajia (Deloitte
& Touche, Ernst & Young, KPMG, Pricewaterhouse Coopers). On esitetty
näkemyksiä, joiden mukaan nämä tilintarkastusyhtiöt hyötyvät itse niin paljon
nykyisestä järjestelmästä, että heillä ei ole tosiasiallista halua edes korjata
ongelmaa. Poliitikot eivät puolestaan itse hallitse tätä asiakokonaisuutta,
joten lait yleensä säädetään asiantuntijakuulemisten perusteella. Ahneus
sokaisee, on helpompi napata suuryritysten tarjoamat miljoonat ja painua
Välimeren aurinkoon kuin taistella pitkällä ja kivisellä oikeudenmukaisuuden
tiellä. Veroparatiisivaltioilla ei ole edes poliittista tahtoa muuttaa asioita,
vaikka sitä muilta valtioilta löytyisikin.
Tuossa alkaakin olla sellainen soppa, että pikku hiljaa
alkaa ymmärtää miten tämä kaikki on mahdollista. Tuolla maksamatta jääneellä
biljoonalla eurolla olisi yksi Kreikka pelastettu ja muutamat lastenklinikat
rakennettu. Kokonaisuudessaan kyseessä on niin valtava läjä rahaa, että voidaan
oikeutetusti kysyä, olisiko koko Euroopan taloudellista ja sosiaalista kriisiä
edes olemassa, jos suuryritykset olisivat hoitaneet velvollisuutensa? Olisiko
Kreikan ja Espanjan nuorisotyöttömyysaste yli 60%, jos verot olisi maksettu?
Olisiko kansa nykyiseen tapaan barrikadeilla? Lisäksi veronkierto vääristää
kilpailua, koska se asettaa veronsa tunnollisesti maksavat yritykset
kilpailussa epäreiluun asemaan.
On hienoa, että tietoisuus ongelmasta on kasvanut, mutta
edelleenkin siitä puhutaan liian vähän. Itse näen veronkierron – en enempänä
enkä vähempänä – kuin aikakautemme suurimpana poliittisena kysymyksenä. Noilla
menetetyillä verotuloilla olisi pystytty puuttumaan inhimillisiin kärsimyksiin
ja saatu rakennettua valtava määrä hyvinvointia.
- -
Matti
Lähteet: http://www.hs.fi/talous/a1365739173597 http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=277023&contentlan=1&culture=fi-FI#.UnAZxxBSOQJ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti