Kolme viikkoa sitten tieto Rauman telakan sulkemisesta tuli
julkisuuteen. Ammattiliitto Pro:n puheenjohtaja Antti Rinteellä oli kiire
sälyttää syy valtion niskaan. Hänen mukaansa valtion olisi pitänyt olla vuosi
sitten syksyllä tukemassa STX:ää suuren (sittemmin Ranskaan valuneen)
telakkatilauksen kanssa. Rinne tuntui kuitenkin unohtaneen sen, että jo
tuolloin telakka tuotti raskaasti tappiota ja valtion tuki olisi ollut pelkkää
tekohengitystä. Olen samaa mieltä elinkeinoministeri Vapaavuoren kanssa: ei
raskaasti tappiollista liiketoimintaa voi loputtomiin tukea.
Viime viikolla uutisoitiin, että SAK:lainen (ja ennenkin
änkyröinyt) Paperiliitto saattaisi jääräpäisyydellään kaataa aiemmin syksyllä
työllä ja tuskalla kattojärjestöjen kasaaman ”tupon”, tulopoliittisen
kokonaisratkaisun. Tänään (7.10) sitten uutisoitiin, että
valtionvarainministeri Urpilaisen vetoomus oli kuunneltu ja paperiliitto pitkin
hampain suostuu sopimukseen. Yhteiskuntavastuun kannalta ainoa oikea päätös.
Tämän päivän Yle Uutiset kertoi ETLA (Elinkeinoelämän
Tutkimuslaitos) ehdottaa eläkeiän sitomista ihmisten odotettuun elinikään.
Kärppänä paikalla kritisoimassa oli SAK. Moinen huonontaisi iäkkäiden
työttömien asemaa, joten vastaus on ei, ei ja vielä kerran ei. On kuitenkin
päivänselvää ja maalaisjärjelläkin pääteltävissä, että tulevaisuudessa eläkeiän
nosto vaan on pakko tehdä. Onko oikea tapa sitten ETLA:n ehdottama vai
esimerkiksi yleisestä eläkeiästä siirtyminen alakohtaisiin eläkeikiin työn
rasittavuuden ja vaativuuden perusteella onkin sitten toinen kysymys. Yksi on
kuitenkin varmaa: ehdotettiinpa eläkeiän nostoa tavalla tai toisella on vastaus
ammattiliittojen puolelta ei, ei ja ei.
Ammattiliittoja tarvitaan toppuuttelemaan elinkeinoelämän
korkealentoisia ja yksittäistä työntekijää kurittavia visioita. Tästä ei liene
epäselvyyttä, mutta välillä niiden toiminta väkisinkin ihmetyttää. Tuntuu, että
kaikki avaukset tyrmätään suoralta kädeltä ja omista eduista ei leikata missään
olosuhteissa. Työllisyystilanteen parantamiseksi on ehdotettu yleissitovan työehtosopimuksen
höllentämistä ja työnantajan vastuiden vähentämistä. Vastaus on ollut tutusti
jyrkkä ei. Etenkin pienissä yrityksissä työntekijän palkkauksen esteeksi usein
muodostuu juurikin tuo byrokratiaviidakko ja työntekijän ”sivukulut”, jotka
ammattiliitot ovat aktiivisella toiminnallaan vuosikymmenten saatossa luoneet.
Alipalkkaaminen on tietysti väärin ja sitä vastaan sopiikin taistella, mutta
totta on myös se, että byrokratian ja ”sivukulujen” kuten sosiaaliturvamaksun,
työttömyysvakuutusmaksun ja mahdollisen ammattiliiton jäsenmaksun ja
työehtosopimuksen pykälien opettelun kanssa meneekin monella kokemattomalla
työnantajalla sormi suuhun. Ratkaisuna on että tehdään itse enemmän kuin
oikeasti jaksetaan tai turvaudutaan vuokratyövoimaan tai teetetään hommia
pimeästi. Uskon, että pieni jousto vaikka TES:in yleissitovuuteen toisi monelle
opiskelijalle tai työttömälle paremman mahdollisuuden päästä työnsyrjään
kiinni.
Kirjoituksen tarkoituksena ei ole kumartaa EK:n ja
kokoomuslaisen politiikan suuntaan, vaan yleisemmällä tasolla pohdiskella
ammattiliittojen asemaa Suomessa. Nykyisellä jääräpäisyydellä ja kategoriselle ei-sanan
toistolla ei ongelmia ratkaista.
- -
Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti